Katja Kaukonen: Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan
Ihminen saarella
Mieleltään sairaat naiset lähetetään parantumaan ja toipumaan saarelle, tai oikeastaan heidät halutaan piilottaa ja unohtaa sinne loppuelämäksi. Tämä saari ei ole hyvin tunnettu Seili, vaan toinen unohdettu saari, josta kuulee vain huhuja tai kummitusjuttuja. Kukaan ei halua lausua ääneen saaren nimeä, mutta jostain nousee esiin nimi Tiiranlinna. Virallisista papereista nimi on yliviivattu ja viereen kirjoitettu huomautukset: Kokeiluasteella. Peruuntunut suunnitelma. Tulokseton.
Kuten oikeat ihmiset
Lähes kuka tahansa olisi voinut päätyä Tiiranlinnaan. Usein potilaiden taustalla oli traumaattisia kokemuksia, yksin jäämistä, kasautuneita ongelmia, tai joskus kyse oli ihan puhtaasta sattumasta ja epäonnesta. Ylihoitaja Linnea Söderlund ottaa potilaat huolehdittavakseen. Hän saa suuren vastuun, koska lääkäri piipahtaa saarella vain harvoin eikä häntä tunnu muutenkaan potilaiden asiat kiinnostavan.
Taloudesta vastaa emäntä Alli, ja muutama työmies auttaa huolehtimaan saaren rakennuksista ja töistä. Saarelle saapuu myös omalaatuinen pappi Joel huolehtimaan omalta osaltaan potilaista. Saga, Morsian, Taimi, Rauha ja Solveig tulevat tutuksi lukijalle. He yrittävät elää kuin oikeat ihmiset ja niin kuin he kuvittelevat normaalin elämän.
Saarelaisten elämä asettuu vähitellen uomiinsa ja kaikki vaikuttaa varsin normaalilta. Jokaisella potilaalla on oma tarinansa kerrottavana ja heidän menneisyytensä ja ajatuksensa avautuvat pikkuhiljaa lukijalle.
Sitten saarelle ilmestyy lapsi, jonka alkuperää kukaan ei tunnu tietävän. Vähän myöhemmin saarelle saapuu kesälääkäri, joka ensin ihastuu saareen, mutta lopulta ei halua palata enää saarelle. Vähitellen saarelaiset eristäytyvät mantereen elämästä, uutiset eivät enää kantaudu sinne ja lopulta mantereella unohdetaan heidät.
Saari kuin unta, itsepetosta ja huijausta
Katja Kaukosen kirjoittama tarina on taianomainen ja hänen käyttämänsä kieli kaunista. Lukija vaipuu tarinan edetessä syvälle saarelaisten maailmaan. Loppua kohti todellisuus ja kuvitelma ovat jo niin kietoutuneet toisiinsa, ettei lukija enää tiedä mikä saarella on totta ja mikä tarua, ja onko todellisuudella ja kuvitelmalla lopulta paljon eroa.
Keskeiseksi teemaksi nousee ihmisenä olemisen vaikeus sekä normaalin ja epänormaalin määritelmä. Lopulta kaikessa kyse on siitä, missä elämä on hyvää ja omannäköistä, missä yksilö saa olla sellainen kuin hän on ja missä hänet hyväksytään. Mieleen nousee ajatus, onko näillä hulluiksi leimatuilla jopa paremmat oltavat saarella kuin normaaleilla ihmisillä mantereella.
Lopulta raja terveen ja sairaan välillä hämärtyy, kun ylihoitaja on vakuuttunut, että potilaat voivat parantua. Myös ylihoitajan mielen järkkyminen tuo ihmismielen inhimillisyyden pintaan ja saa ymmärtämään, että hulluus on vain määritelmä, jonka joku on antanut. Harvan elämä soljuu läpi vuosien tasaisena.
Tarina on hyvin kaihomielinen. Etenkin tarinan alkupuoli on jopa surullinen, mutta loppua kohden saarelaiset löytävät myös ilonpilkahduksia. Pieni suljettu yhteisö peilaakin varsin hyvin ihmiselämää. Kirjaa voi suositella kauniiden historiallisten tarinoiden ystäville, sillä kaiken tämän voisi kuvitella tapahtuneen joissain pienellä saarella 1900-luvun alkupuolella.
LISÄÄ JUTTUJA:
