Olipa kerran kassakaappimurto

Olipa kerran kassakaappimurto sai ensi-iltansa Oulun teatterissa 12.9.2020. Fiikka Forsmanin ohjaama näytelmä perustuu tositapahtumiin, ja kertoo vuonna 1971 kaukana Pohjois-Ruotsin tuntureilla Vietaksessa tapahtuneesta ryöstöstä.

Joku mursi kassakaapin ja vei Vattenfallin työntekijöiden palkkarahat. Ryöstö vaikutti ammattilaisten tekemältä, ja moni uskoi ryöstäjien tulleen Tukholmasta. Toisaalta työntekijöillä olisi ollut paljon aikaa ja mahdollisuuksia suunnitella ryöstö. Tapausta ei koskaan selvitetty, mutta miten käy teatterin lavalla, kun tarinaa aletaan penkomaan?

Ida on huolissaan isästään, joka työskenteli ryöstön aikaan Vietaksessa. Joka kevät isä vaikuttaa entistä ahdistuneemmalta. Tytär epäilee, että isä tietää ryöstöstä enemmän kuin kertoo, samoin kuin vaari, joka myös oli tuolloin töissä tehtaalla. Ida alkaa kysellä asioista ja hankkii poliisin tutkintapöytäkirjat. Kun hän sotkee juttuun mukaan isän vanhan työkaverin Connyn, alkavat tapahtumat selvitä.

Oulun teatteri – Olipa kerran kassakaappimurto – Tapaus Vietas 1971. Kuvassa Annina Rokka ja Merja Pietilä, kuva Kati Leinonen.

Mikä elämässä on tärkeintä?

Äkkiseltään voisi ajatella, että kassakaappimurto on vain aikuisten jännäri teatterissa. Kuitenkin rikostarinan rinnalla käydään läpi monenlaisia ihmiskohtaloita. Niin Idan vanhemmat kuin isovanhemmat selvittelevät suhdettaan. Perheessä on jäänyt paljon asioita sanomatta, on eletty niin kuin on arveltu puolison haluavan ja omat haaveet unohdettu.

Yksi esityksen tragikoomisimmista kohtauksista tapahtuukin perheterapeutin vastaanotolla. Siellä Idan isovanhemmat selvittelevät välejään ja kertovat ensimmäistä kertaa toiveensa ja haaveensa ääneen. Monen on helppo samaistua Idan isoäidin Birgitan mietteeseen, onko tämä elämää? Esityksessä kohtaukset vaihtuvat tiuhaan. Paljon jää sanomatta ja monet asiat katsojan oivallettaviksi. Tämä tuo kuitenkin moniuloitteisuutta näytelmään.

Vaikka tapahtumat sijoittuvat pääasiassa 1970-luvun alkuun, monet esille nousevat teemat ovat ajankohtaisia tänäänkin. Pohjoisen luonto, sen vapaana virtaavat joet ja hiljaisuus sekä toisella puolella energiantuotanto ja globaalit markkinavoimat puhututtavat edelleen. Esitys pohtii myös ihmisten unelmia, jotka eivät ole juurikaan muuttuneet. Aivan kuten rehelliset pohjoisen työmiehet haaveilivat vauraudesta ja helpommasta elämästä, samoista asioista moni haaveilee yhä tänään.

Lavan täydeltä näyttelijöitä

Rooleissa näyttelijät onnistuvat erinomaisesti, etenkin perheen keskeisimmät hahmot, tytär Ida (Merja Pietilä), hänen vanhempansa Börje (Timo Pesonen) ja Kerstin (Annina Rokka). Isovanhemmat Petrus (Timo Reinikka) ja Birgit (Mirjami Kukkola) sekä Idan setä Sture (Aki Pelkonen) tuovat hyvin perhedynamiikkaa kolmessa sukupolvessa esille.

Näytelmän keskeisimpiä hahmoja on myös Idan isän vanha työkaveri ja perhetuttu Conny (Pete Miettunen), joka omalla rennolla suhtautumisellaam tuo kontrastia Börjen elämään. Yksikään rooleista ei nouse ylitse muiden päähahmoksi, vaan ne täydentävät hyvin toisiaan.

Näytelmän tapahtumat sijoittuvat 70-, 80- ja 2000-luvuille, ja puvustus vaihtuu ihailtavasti vuosikymmenten mukaan. Pukusuunnittelussa on onnistuttu ja se peilaa hyvin aikaa ja ihmisiä. Erityisesti puvustuksessa ilahduttavat porohahmot, jotka varsin simppelillä puvustuksella näkyvät, mutteivät vie liikaa huomiota muusta kohtauksesta.

Lavastus on varsin runsasta: lavalla nähdään suuria elementtejä, kuten ihka oikea auto, työläisten kerrossänkyjä ja tietysti näytelmän keskiössä oleva kassakaappi. Lavastuksessa hyödynnetään myös lavan liikkuvia ja läpi esityksen muuttuvia rakenteita.

Esitys on kokonaisuudessaan varsin vauhdikas ja se pitää otteessaan alusta loppuun. Ensi-illassa yleisö eli tarinan mukana, ja moni uskoi tietävänsä kuka oli kassakaappimurron takana.

Jos haluat päästä selvittämään Vietaksen tapausta, esitykset jatkuvat Oulun teatterilla 19.12.2020 saakka.

LISÄÄ JUTTUJA: