Haastattelu: Johanna Valkama

Johanna Valkama on julkaissut myöhäisrautakauden Pohjolaan sijoittuvia viikinkiaiheisia teoksia vuodesta 2016 alkaen. Esikoisteos Itämeren Auri tutustutti lukijat parantajien ja tietäjien maailmaan. Aurin ja Haakonin jälkeläisten seikkailut ovat jatkuneet itsenäisissä jatko-osissa Linnavuoren Tuuli ja Kaukosaarten Aino. Syksyllä ilmestyy Metsän ja meren suku -sarjan neljäs teos Jäävuonon Ruusu. Miltä kirjailijuus on tähän mennessä tuntunut?

‒ Minulla ei oikeastaan ollut mitään odotuksia esikoiskirjaa tehdessä. Siinä mielessä ura on vastannut toiveitani, että kirjoilleni on ollut kysyntää. Olen saanut jatkaa sarjaa ja positiivinen vastaanotto on tehnyt kirjoittamisesta mielekästä.

Esikoiskirjan julkaisun aikaan Johanna pyöritteli mielessään useita kysymyksiä: Kiinnostaako kirja lukijoita tai medioita? Pidetäänkö tarinasta? Mitä nyt tapahtuu? Näihin kysymyksiin kaipaa vastauksia varmasti moni muukin esikoiskirjailija.

‒ Esikoiskirjailijoille ei ole olemassa mitään opasta. Isommat kustantajat julkaisevat vähän esikoiskirjoja vuosittain ja kirja-ala on jatkuvassa muutoksessa. On vaikea antaa neuvoja, sillä jokaisen kirjailijan polku on erilainen. Kirjailijayhteisöstä saa kuitenkin paljon vertaistukea ja vinkkejä. Suosittelen liittymistä Facebookin kirjailijaryhmiin tai paikallisiin kirjailijayhdistyksiin.

Kirjailija on asioiden pohdiskelija

Johannan mielestä kenestä tahansa voi tulla kirjailija, mutta vain kourallisesta tulee loistavia, palkittuja kirjailijoita. Hänen mukaan kirjailijaksi tulemiseen vaaditaan tahdon lisäksi myös oma tyyli, kirjoittajan ääni, jota voi verrata yksilölliseen lauluääneen.

‒ Taito kertoa hyvä tarina on lahjakkuutta. Omalla kohdallani kirjailijaksi päätymiseen vaikuttivat varmasti rakkaus tarinoihin, vilkas mielikuvitus ja kauneuden tavoittelu.

Johannan mukaan kirjailijan työ vaatii sitkeyttä, itsekritiikkiä ja yhteistyökykyä. Tärkeää on pystyä vaatimaan itseltään parasta mahdollista lopputulosta ja löytää kustannustoimittaja, jolla on sama visio ja päämäärä.

‒ Taitava kustannustoimittaja on kirjailijan taikapeili: ”Kerro, kerro kuvastin, onko tarinani nyt kaunehin?” Kirjailija on itse liian lähellä omaa tarinaansa, jotta voisi nähdä sen objektiivisesti.

Johannalle kirjoittaminen on ollut turvallinen tapa käsitellä omia henkilökohtaisia asioita. Kirjailijan ohje kirjoittajalle on selkeä: kirjoittamiseen vaaditaan paperia ja kynä – tai läppäri ja tekstinkäsittelyohjelma.

‒ Siihen, että niitä tulee käytettyä, tarvitaan tietynlainen tarve pohdiskella asioita tekstin muodossa. Omalla kohdallani tarve kirjoittaa syttyi jo pikkulapsena. Sain ensimmäisen päiväkirjani ekaluokkalaisena ja kirjoittelin sinne juttuja.

Suuruudenhullu kirjailijamyytti

 Johannan mukaan nykykirjailija on pääsääntöisesti henkilö, jolla on myös jokin siviiliammatti. On totta, että vain kourallinen suomalaisista kirjailijoista elättää itsensä puhtaasti kaunokirjallisella työllä.

‒ Vakituinen pää- tai sivutoimi antaa turvallisuutta arkeen, sillä kirjailijan tulot ovat epäsäännöllisiä ja epävarmoja.

 Johanna kertoo kirjoittajan itsetunnolla olevan suuri merkitys sille, näkeekö projekti päivänvalon. Romaani on nimittäin pitkällisen työn tulos, ja jos pystyy asettamaan työlle tavoitteen ja pitämään siitä kiinni, on jo yli puolivälissä kirjailijaksi.

‒ Kirjoittajan pitää olla innostunut ja rentoutunut kirjoittaessaan – jopa suuruudenhullu. Kilpailunhalusta tai tarpeesta haastaa itseään ei myöskään ole haittaa.

Johanna korostaa, että kirjailijan pitää pystyä luopumaan teoksesta, ottaa vastaan kustannustoimittajan kommentteja ja jaksaa editoida tarinaa niiden pohjalta jopa kymmenen kertaa.

Kirjojen kiehtovat maailmat

 Johanna pyrkii tutustumaan kirjojensa maailmaan mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Se tosin on aika haastavaa, koska kirjat sijoittuvat esihistorialliseen aikaan. Myös taloudelliset syyt luovat omat haasteensa.

‒ Toisaalta luonto on minulle suuri innoituksen ja tunnelmien lähde. Vaikka kulttuurit ovat hävinneet, luonto säilyy pääpiirteittäin. Tämän takia olen matkustellut paljon paikoissa, joihin kirjani sijoittuvat.

Johannan mielestä jokaisella on oikeus omaa henkilökohtaiseen lukukokemukseensa. Hän huomauttaa, että nykyaikana kaunokirjallisia teoksia halutaan helposti tulkita yleisinä – jopa poliittisina – kannanottoina, mutta parhaimmillaan kaunokirjallinen teos puhuttelee jokaista lukijaa eri tavalla.

‒ Kaunokirjailija on siinä onnellisessa asemassa, että omaa taidetta ei ole pakko valjastaa minkään muun kuin taiteellisen pyrkimyksen välineeksi.

Kirjoista jaksamista arkeen

Historiallinen romaani voi luoda kokemusympäristön, johon lukijan on mahdollista paeta. Johannan kirjojen selkeimmät viitekehykset ovat peräisin viikinkisaagoista ja kansanperinteestä. Kirjailija kertoo, että historiallinen tarina antaa lukijalle mahdollisuuden etäännyttää omia kokemuksiaan muinaisuuteen ja antaa niiden käsittelyyn perspektiiviä.

‒ Kirjailijana toivon kuitenkin, että kertomukseni inspiroivat ihmisiä ja aiheuttavat hyvää mieltä. Monelle kirja onkin pakopaikka ja hetki levähtää. Toivon, että kirjojeni myötä lukijat saavat jaksamista arkeen.

Johanna ei halua määrätä kirjojensa välittämää viestiä ennalta tai kertoa oikeaa tapaa ymmärtää tai kokea kirja.

‒ Yhteiskunnan jäsenenä kannatan tasa-arvoa, hidasta elämää sekä lapsista ja luonnosta huolehtimista. Nämä arvot saattavat näkyä teoksissani epäsuorasti, omina kiinnostuksen kohteinani.

LISÄÄ JUTTUJA: