Suomen kansallisooppera ja -baletti vieraili Oulussa syyslomaviikolla. Tapahtuma oli odotettu, ja kaikki esitykset menivät täysille saleille. Yksi vierailun kohokohta oli Iiro Rantalan säveltämä, Minna Lindgrenin librettoon perustuva Pikaparantola. Yleisö sai huvittua, ja nauttia koomisesta oopperasta Oulun Teatterin suurella näyttämöllä 24. ja 25. lokakuuta.
Jos ottaa mukaan avoimen mielen, Maria Sidin ohjaamasta oopperasta voi nauttia ilman musiikkikoulutusta ja oopperatuntemusta. Teksti vilisee oivaltavia, pieniä enemmän ja vähemmän tuhmia vitsejä alusta loppuun. Toisaalta Pikaparantolan hauskuus perustuu myös valtavaan määrään viittauksia ja esityksessä parodioidaan surutta perinteisen oopperan kliseitä.
Oopperaa ei pidetä ratkiriemukkaana viihteenä. Klassiset oopperat olivat usein miltei kirjaimellisesti kuolemanvakavia. 1700-luvulla vakavien näytösten välissä oli tapana esittää jotakin kevyttä ja koomista. Etenkin Napolissa yleisö tuli oopperaan pitämään hauskaa. Koominen ooppera, eli opera buffa, levisi pian Napolista Roomaan ja Pohjois-Italiaan. Opera buffa on vakavan oopperan, opera serian, lisäksi toinen oopperan päälaji.
Perinteinen taiteenlaji perustuu vakiintuneisiin kaavoihin. 1800-luvun alussa koomisen oopperan muoto vakiintui. Näytöksiä on kaksi. Alussa solistit esittelevät itsensä usein kaksiosaisilla aarioilla. Esittelyn jälkeen luodaan ristiriitoja ja sekavia tilanteita, joita ratkotaan usein hyvin mielikuvituksellisin keinoin. Ooppera päättyy suureen finaaliin, jossa asiat ratkeavat parhain päin. Koomisessa oopperassa on onnellinen loppu.
Libretisti Minna Lindgren kertoo käsiohjelmassa tarinan taustaa: Luin artikkelin Alppien entisistä keuhkoparantoloista ja lepokodeista, jotka on päivitetty pikaparantoloiksi. Suosituimpia ovat viikonloppuhoidot avioerosta toipumiseksi. Se kuulosti koomiselta oopperalta.
Lähtökohdasta syntyikin hulvaton retki pikaparantolaan. Sopraano (sopraano Johanna Rusanen) saapuu pikaparantolaan. Sopraano on ylipainoinen ja pelkää eroavansa pian.
Parantolaa pyörittävät irstas Parantaja (baritoni Hannu Niemelä) sekä Respa, mezzosopraano Päivi Nisula.
Respa on oopperan hurmaava kommentoija. Valkotakkinen hahmo on ottanut vaikutteita Fingerporin Rivo-Riitasta, ”minä sulle alaharjan näytän”– kommentteineen.
Parantolan asiakkaat esittelevät ja vertailevat ongelmiaan ja riippuvuuksiaan. Markus Nykäsen esittämä Tenori vain jähmettyy, sillä hän on liian hidas tähän maailmaan.
Sopraano ja Tenori rakastuvat parantolassa. Aviomies, Sopraanon ajokoiran näköinen puoliso (baritoni Waltteri Torikka), saapuu paikalle. Tästä syntyy luonnollisesti kolmiodraama, ja koska oopperassa ollaan, nähdään tietenkin rakkausduetto ja kaksintaistelu.
Kokeneet oopperan ystävät löysivät varmasti tällaisia silmäniskuja ja taiteenlajin kliseillä pilailua paljon. Pikaparantola on täynnä viittauksia, vitsejä ja kekseliäitä yhdistelmiä.
Toisessa näytöksessä pikaparannus on vaihtunut syväterapiaan. Kaikki eivät ole tyytyväisiä, ja Parantaja esittää oopperan loppuun kuuluvan traagisen kuolinkohtauksen. Parantajan toivuttua, sekavien vaiheiden jälkeen päästään onnelliseen finaaliin.
Aviomies pääsee kaapista ulos ja on nyt Parantajan kanssa rakastunut. Potilaat tajuavat, että ei heissä olekaan mitään vikaa ja parantola suljetaan.
Pianisti, säveltäjä ja erityisesti jazzista tunnettu maestro Iiro Rantala leikittelee vapaasti oopperan kuvioilla. Kotimainen iskelmä hyppää sieltä täältä esiin kadoten taas oopperan säveliin. Lähtisitkö ja Anna mulle tähtitaivas taipuivat sujuvasti rakastumisen teemaan. Kun Parantajaa sattuu arkaan paikkaan, kuullaan pätkä joululaulusta Kulkuset.
Laulajatähdet esiintyvät yllättävän staattisesti rivissä lavan etuosassa. Toki perinteinen ooppera on melkoista patsastelua, mutta olisin odottanut, että vauhdikkaista musikaaleista tunnettu ohjaaja Maria Sid olisi jossain vaiheessa vapauttanut esiintyjät lentoon.
Syvyyttä näyttämölle tuovat lavastus- ja pukusuunnittelija Anna Kontekin ja valo-,video- ja lavastussuunnittelija Joonas Tikkasen taikomat suuret ruudut. Ruudut toimivat peileinä, videonäyttöinä sekä läpinäkyvinä kehyksinä.
Oopperan puvustus on hyvin pelkistetty, mutta taitavat tähdet loistavat arkivaatteissakin. Ammattilaiset hoitavat roolinsa tyylillä, ja etenkin Johanna Rusanen ja Päivi Nisula säteilevät lavalla. Rusasen laulu ja läsnäolo on häikäisevää.
Koominen ooppera kertoo ikuisuuskysymysten sijaan tämän päivän aiheista. Pikaparantolassa nykyajan ongelmia otetaan käsittelyyn valtava määrä. Päällimmäinen teema on häpeä ja tyytymättömyys omaan ulkomuotoon sekä ristiriidat sisäisen tunteen ja yhteiskunnan asettamien odotusten välillä.
Toisaalta Lindgrenin ajatus on, että ihmiset jopa haluavat olla erityiserikoisia. Normaaliksi määrittäminen on jo miltei syrjivää. Länsimaisen ylidiagnosoinnin ongelmat ovat todellisia ja lääketehtaat sekä toisaalla yksisarvisterapeutit tienaavat.
Pikaparantola käsittelee kipeitä aiheita ennakkoluulottoman hauskasti. Oopperan konventioilla tehdään surutta pilaa. Korkeakulttuuriin liitetty dramaattinen vakava pönöttäminen on heitetty heti alkuun olan yli. Musiikki, kauniit aariat ja ammattimainen helläkätinen toteutus takaavat kuitenkin, ettei Pikaparantola ole pelkkä pila – parodia ja pastissi.
Tässä pikaparantolassa yleisö hurmattiin ja vaikutti, että ainakin jokaisen mieli vähän parani.
Iiro Rantala:
PIKAPARANTOLA
Libretto Minna Lindgren
Kantaesitys Suomen kansallisoopperassa 27.9.2018
Vierailuesitykset Oulussa 24. ja 25.2018
Musiikin johto: Kalle Kuusava
Ohjaus: Maria Sid
Lavastus ja puvut: Anna Kontek
Valaistus- ja videosuunnittelu: Joonas Tikkanen
Sopraano, sopraano: Johanna Rusanen
Respa, mezzosopraano: Päivi Nisula
Parantaja, baritoni: Hannu Niemelä
Tenori, tenori: Markus Nykänen
Aviomies, Sopraanon puoliso, baritoni: Waltteri Torikka
Nainen 1, sopraano: Anu Hostikka
Nainen 2, mezzosobraano: Ann-Marie Heino
Mies 1, tenori: Heikki Hattunen
Mies 2, basso: Samuli Takkula
Oulu Sinfonia
Katso Pikaparantola tästä!