Ville-Juhani Sutinen: Paratiisista
Metsäsuomalaiset
Ville-Juhani Sutisen Paratiisista on kiehtova sukellus 1600-luvun Ruotsiin ja Pohjois-Amerikan Uuden Ruotsin siirtokunnan maisemiin, josta suomalaiset hakevat parempaa elämää.
Romaanin tarina pohjaa tositapahtumiin, ja tarinaan limittyy historiallisia henkilöitä, muun muassa Uuden Ruotsin komentaja Johan Printz. Teoksessa on kaksi päähenkilöä, Sofie ja Lukki, joiden tarinaa kerrotaan vuorotellen, kunnes ne lopulta yhdistyvät.
Metsäsuomalaiset hylkäsivät Sofien jo vauvana, koska perhe ei kyennyt elättämään häntä. Hänet löydettiin tienpenkalta ja vietiin pruukin taloon, jossa hän kasvoi yhdessä talon tyttären Elsan kanssa.
Sofie ymmärsi kuitenkin jo varhain, ettei hänestä voisi tulla muuta kuin talon piika. Aikuisuuden kynnyksellä hän joutuu lähtemään talosta ja kestämään yksinäisen nuoren kiertolaisnaisen elämää.
Lukki puolestaan lähtee etsimään parempaa elämää Suomesta Ruotsiin, koska on kuullut, että sieltä voisi raivata itselleen maatilan. Hän toivoo löytävänsä paikan, jossa voisi elää sopusoinnussa luonnon kanssa.
Päähenkilöt kulkevat köyhyyden, väkivallan ja ennakkoluulojen läpi, mutta heitä yhdistää halu löytää oma pieni paratiisinsa. Lopulta sekä Sofie että Lukki päätyvät ensimmäisten siirtolaisten matkassa Amerikkaan, josta romaanin loppuosa koostuu.
Elämää 1600-luvulla
Romaani on historiallinen kuvaus 1600-luvun metsäsuomalaisten elämästä Ruotsin erämaissa. Sen teemaksi nousee luonnon ja miksei ihmistenkin mahdollisimman tehokas hyödyntäminen. Teos on ennen kaikkea historiallinen romaani, jossa kuvataan elinoloja, köyhyyttä, nälkää ja ajan käsityksiä.
Päähenkilöt jäävät varsin etäisiksi – ehkä heidän elinoloihinsa on niin vaikea samaistua, ettei tarttumapintaa oikein löydy. Lisäksi tarinaa kuljetetaan eteenpäin runsaan kerronnan kautta ja dialogia on vähän. Tämä tekee lukukokemuksesta raskaan.
Erikoinen ratkaisu on myös se, että tarinan tapahtumia kerrotaan usein kahteen kertaan eri henkilöiden perspektiivistä. Esimerkiksi Sofien ja Lukin kohtaaminen kerrotaan heidän molempien näkökulmasta.
Tämä avaa tietysti lukijalle molempien päähenkilöiden kokemuksia ja tuntemuksia, mutta kun näitä kahteen kertaan kerrottuja tapahtumia on paljon, tuntuu se usein myös turhalta toistolta.
Sutisen tyyli on omaperäinen, ja hän käyttää varsin eriskummallisia sanoa tai sanamuotoja, kuten indiaani ja planeetit. Toisaalta Paratiisista on monitahoinen romaani ja siitä käy hyvin ilmi Sutisen paneutuminen historiallisiin tapahtumiin ja elinoloihin.
Kun hitaasti etenevälle tarinalle antaa mahdollisuuden, se palkitsee monipuolisella ja omaperäisellä kerronnallaan sekä syvällisellä historiallisella tarinalla.
