Tove Jansson: Kesäkirja
Omapäistä saarelaiselämää
Tove Janssonin Sommarboken-romaanin ruotsinkielinen alkuteos ilmestyi vuonna 1972, ja Kristiina Kivivuoren suomennos heti seuraavana vuonna. Suomennoksesta on otettu useita uusintapainoksia, mutta aiemmista poiketen tämä vuoden 2026 toukokuussa julkaistu sisältää Tove Janssonin kuvituksen. Romaania edeltää Finlandia-voittaja Monika Fagerholmin esipuhe.
Tyylikkään juhlapainoksen ulkoasu pukee romaanin teemoja ja rauhaisaa sävyä. Janssonin pienieleiset mustavalkopiirrokset sopivat hyvin yhteen tekstin kanssa, mutta niiden kevyt ja satumainen ote jättää tilaa myös lukijan omille kuvitelmille. Myös kuvien vähäinen määrä estää niitä viemästä liikaa huomiota tekstisisällöltä.
Arkista elämää saaristossa
Romaanin keskiössä ovat kuusivuotias Sophia-tyttö ja hänen isoäitinsä. Tytön hiljainen kalastajaisä on läsnä erillisenä mutta luonnollisena osana maisemaa. Keskeisin tapahtumapaikka on Suomenlahden saari, jossa perhe asuu keväästä syksyyn. Heidän muualla tapahtuvasta elämästään ei puhuta kuin ohimennen.
Romaanin luvut ovat lyhyitä kertomuksia. Ne eivät muodosta suoraa jatkumoa, vaan ovat kuin otteita laajemmasta tarinasta, joka on alkanut ennen kirjaa ja jatkuu sen jälkeen. Usean luvun keskiössä on jokin arkea rikkova tapahtuma tai vierailija. Näihin kuuluvat kyläilevä tyttö, pihapiiriin tuotu kissa, matka toiselle saarelle ja tuttua maisevaa muokkaava myrsky.
Tarinat ruokkivat ja rikastavat toisiaan, kun tiedot henkilöiden luonteista ja historiasta paljastuvat arkisen elämän ja siihen kuuluvien keskustelujen myötä. Romaani etenee luontevasti, ja sen maailmaan uppoutuu ja siitä kiinnostuu kuin huomaamattaan.
Päähenkilöt tuntevat toisensa läheisesti, joten heidän hiljaisuutensa ja yksinäiset tekonsa ovat yhtä toimivaa kommunikaatiota kuin heidän puheensakin. Sophia on myös sopeutunut sitkeän isoäitinsä voinnin vaihteluun. Mummon voidessa paremmin he seikkailevat, ja hänen voidessa huonommin painotetaan lepotaukoja. Hänen vointinsa vaihtelua ei dramatisoida, eikä toisaalta väheksytäkään. Se on osa saarielämän luonnollista kokonaisuutta, jonka kanssa pärjätään.
Ympäristö elävänä kokonaisuutena
Janssonin saaristoelämän tuntemus saa keskeiset henkilöt ja tapahtumaympäristön tuntumaan eläviltä ja todellisilta. Realistiseen kuvaukseen yhdistyy lapsenomainen ihmetys ja mielikuvitus, jotka tekevät kivenmurikasta venetsialaisen palatsin, pihapiirin kasvustosta viidakon ja kelopuiden metsästä kummituspaikan. Omapäinen kissakin on kuin hallitsematon luonnonvoima ja onnettoman rakkauden kohde.
Tove Janssonin läheisestä luontosuhteesta kertoo myös hänen Katse horisontin yli -sitaattikirjansa. Kuiskeen arvion teoksesta voit lukea täältä.
Saaren luonnon, vesistön ja eläimistön piiri kasvaa isoäidin tarinoiden ja Sophian aistihavaintojen yhdistelmänä fantasian suuntaan. Pienistä havainnoista nousee suuri ihmetys ja ihastus, joita mummo vuoroin ruokkii ja vuoroin hillitsee.
Luontoa ei kuitenkaan kuvata liioitellun kauniina. Kissa kantaa sisään tappamiaan pikkulintuja, aallot tuhoavat yhdessä rakennetun venetsialaiskaupungin ja ”tuomi ja varsinkin pihlaja haisevat kukkiessaan kissanpissalle”. Ympäristö tarjoaa yhtä luontevasti sekä turvaa ja tuttuutta että vaaroja ja arvaamattomuutta.
Vuosien myötä saariympäristö ominaispiirteineen on tullut tutuksi kuin ystävä. Tämän vuoksi päähenkilöistä tuntuu raskaalta, kun joku rakentaa horisonttiin huvilan ja lähirannalle luodaan kaivurilla tie. Ajan kuluminen ja sen luomat muutokset ovatkin kirjassa läsnä monin tavoin.
Mummon vanhuudenvaivat ja ihmisten maisemaan luomat muutokset näyttävät ajan armottomuutta, mutta toisaalta rauhaisiin hetkeen pysähtyminen ja kiireetön kesän tunnelmointi esiintuovat lyhyidenkin hetkien nautittavuutta.
Sukupolvien yhteneväisyydet
Kertomusten tunnelma on kauttaaltaan lämmin ja elämänmakuinen. Mummo tupakoi ja kuljeskelee salaa, tyttö uhmaa ja seikkailee myös paikoissa, joissa ei saisi. Heitä yhdistää omapäisyys ja itsellisyys.
Hieman sulkeutuneen isoäidin ja uhmakkaan Sophian pätkittäiset sananvaihdot tapahtuvat luontevasti osana saaren arkitöitä ja maaston tutkiskelua. Isoäidin elämänviisaus ja tytön uteliaisuus vuorovaikuttavat kiintoisasti. Heidän keskustelunsa sivuavat arkielämän lisäksi myös ihmis- ja eläinluonteen ymmärtämistä sekä kuoleman ja rakkauden kaltaisia suuria teemoja.
”Väliin ihmiset ovat niin kuin ihmiset yleensä, tahtovat esimerkiksi kissanpoikasen kesäkuussa ja hukutetun kissan syyskuun ensimmäisenä. Sekin järjestyy. Mutta väliin heillä on unelma ja he tahtovat jotain säilyvää.”
Tämä romaani on ensimmäinen Janssonilta lukemani romaani. Sen luettuani tuntuu selvältä, että tulen tutustumaan hänen muuhunkin proosatuotantoonsa.
Vuoden 2024 lokakuussa romaanista ilmestyi Suomessa kuvattu elokuvasovitus The Summer Book. Charlie McDowellin ohjaamaa elokuvaa tähdittävät Glenn Close, Emily Matthews ja Anders Danielsen Lie.
LISÄÄ JUTTUJA:
