Suvi Vaarla: Westend
Romaani koko sukupolvea leimaavasta epävarmuudesta
Suvi Vaarlan esikoisromaani Westend kertoo Elinan tarinan 1980-luvun alusta 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulle. Romaani sijoittuu aikaan, jolloin olen elänyt lapsuuteni, nuoruuteni ja varhaisen aikuisuuteni. Niinpä odotinkin innolla, että saisin sukeltaa maailmaan, joka on itselleni niin tuttu.
Elina elää lapsuuttaan 1980-luvun Espoossa. Suomen elintaso nousee kohinalla ja kaikki tuntuu olevan mahdollista. Tulevaisuuden usko on humalluttanut ihmiset. Vuosikymmenen lopulla talous käy ylikuumana ja kaiken ylle alkaa kerääntyä mustia pilviä.
Isä sanoi, että hyvät saavat aina töitä. Mutta ei se ollutkaan totta.”
Westendin kantava teema on 1990-luvun lama ja sen vaikutukset Suomessa. Vaarla piirtää informatiivisen ja totuudenmukaisen kuvan ajanjaksosta, jonka seuraukset ovat yhä nähtävissä suomalaisessa yhteiskunnassa. Westend tuo toisaalta esille myös Suomen, jossa ihmisillä on hyvin erilaiset kokemukset ja mielikuvat lähivuosikymmenistä. Lama ei koskettanut kaikkia, ja kokemukset ja seuraukset 90-luvun lamasta ja sen jälkeisestä ajasta ovat moninaisia.
Vaarla kuvaa kirjassaan myös Suomen talouden ja työelämän muutoksia 2000-luvulla. Elinan kamppailu työelämän haasteiden parissa tuntuu häkellyttävän tutulta.
Kaikki mitä ihmiselle annetaan, voidaan myös ottaa pois.”
Alkuun romaanin kerronta etenee kiireellä. Poimin sieltä täältä lapsuudesta tuttuja asioita, mutta toivoin, että pystyisin löytämään enemmän sävyjä ja syvyyttä. Tarinan edetessä kerronta syvenee hetkittäin, välillä jopa liikutukseen asti. En kuitenkaan pääse eroon utuisesta ja unenomaisesta tunteesta – ihan kuin kaikki tapahtuisi sumuverhon takana. Kirjan henkilöt, jopa minäkertoja Elina, jäävät hieman etäisiksi.
Vaarla kuljettaa tarinaa vuoroin Elinan lapsuudessa, nuoruudessa ja aikuisuudessa. Siirtyminen ajanjaksosta toiseen tekee hetkittäin tarinan seuraamisesta haastavaa. Kirjan tunnelma on alusta loppuun alakuloinen ja pahaenteinen. Outo alakulo sekoittuu myös hyviin ja onnellisiin aikoihin kuin enteilläkseen tulevaa. Aikuisuudessa Elina kantaa yhä menneisyyden pelkoja, mutta rakentaa tulevaisuutta välillä toiveikkaana.
Westend on romaani talouden mahdin ja yhteiskunnan muutoksen lisäksi perheestä ja ystävyydestä. Hetkittäin kirjassa väreilee ystävyyttä väkevämpänä suunnaton yksinäisyys. Mietin kuinka me tietämättämme kannamme mukanamme menneiden sukupolvien pelkoja ja häpeää, mutta kaiketi myös vahvuutta ja uskoa tulevaan.
Luen kirjan loppuun eräänä marraskuisena iltana ja mieleni on yhtä synkkä kuin marraskuinen yö. Rinnassani velloo ahdistava ja puristava tunne. Kirjan viimeiset lauseet tihkuvat toivoa ja uskoa siihen, että kaikki kääntyy paremmaksi. Lopun positiivisuus jää kuitenkin liian laihaksi riittääkseen poistamaan sitä harmautta ja alakuloa, joka on sävyttänyt kerrontaa läpi kirjan.
LISÄÄ JUTTUJA:
