Sielunpiirtäjän ilta
Mystinen tarina
Joel Haahtelan uusin kirja Sielunpiirtäjän ilta (Otava) kertoo vanhenevan mestarin, taidemaalarin, matkasta kohti elämän reunaa, rajaa, josta astutaan tuonpuoleiseen.
Mestarin opissa
Mystinen tarina johdattelee lukijan 1600-luvun Hollantiin, jossa mestari työstää viimeistä teostaan. Hän näkee elämän kauniina, hauraana ja tuntee Jumalan asuvan yksityiskohdissa.
Taidemaalari on kokenut menetyksiä ja kaipaa sitä, mitä ei enää ole läsnä kuin unenomaisissa tiloissa. Rakkaat ihmiset ovat muistoissa. Kuitenkin hän ottaa vielä uuden oppipojan ja seuraa ihaillen uuden mestarin syntymistä luovuttaen perinnön hänelle.
Vähäeleiset mutta syvät huomiot elämästä, tärkeistä oivalluksista, vievät lukijan pysähtymisen ja meditatiivisen tilan äärelle.
”Tunnen edelleen olevani vedenkantaja. Olen kantanut vettä yli kuusikymmentä vuotta, joten kantamisesta on tullut ainoa mahdollinen olotila. Tiedän hyvin, että sankojen laskeminen maahan tarkoittaa kuolemaa.”
Salaisuus
Vähäeleinen maisema piirtää mielikuvan. Turhat sanat on karsittu, ilmaisu on tiivistä ja lähes runollista. Ehkä sielunpiirtäminen sanoilla on enemmin visuaalista tavoittelua kuin sanojen runsautta. Jäljelle ovat jääneet helmet, jotka kätkeytyvät pitäen salaisuuden sisällään viimeisille sivuille saakka.
Keskeistä on katsominen. Se, miten maalaus vähitellen työn edistyessä katsoo ja miten siltä katseelta täytyy ensin suojautua, vartoa vielä. Se on tarinan ytimen ympärillä. Taulun katse muuttuu vähitellen eläväksi, ja lopulta se on kutsu astua maalauksen sisään rajan taa.
”Kun asiat tapahtuvat, ne tapahtuvat nopeasti, mutta jälkikäteen muisto antaa niille keston. Lyhyeltä välähdykseltä tuntunut tapahtuma voi jatkua mielessä koko ihmisiän.”
Kirjan harkittu, salaperäinen ja monikerroksinen tarina tarjoaa lohdutuksen. Lopulta hyvyys toteutuu ja se, mitä on kaivannut toteutuu, vaikka sitä ei ole osannut kaivata.
LISÄÄ JUTTUJA:
