Saanko esitellä monenlaiset minämme
Uusimmassa teoksessaan sosiaalipsykologi, antropologi, psykoterapeutti ja kouluttaja Katriina Järvinen johdattaa lukijansa erilaisten minuuksien maailmaan. Takakansi lupaa kokemuksen, joka saa lukijan katsomaan itseään uusin silmin. Järvinen käsittelee teoksessa yksilön ja ympäristön suhdetta – omana itsenä olemisen paradoksisuutta – yksilön minuuden ristiriitaisuutta ja vaihtelevuutta sekä erilaisia rooleja, jotka aktivoituvat vaihtelevissa tilanteissa.
Teos on kiinnostava potpourri Järvisen omia kokemuksia helluntailaisuudesta ja liikkeestä eroamisesta, tieteellisistä tutkimuksista, haastatteluista ja intertekstuaalisilla viittauksilla taiteeseen. Järvinen on aiemminkin julkisuudessa puhunut uskonnollisesta perhetaustastaan. Esimerkkiensä johdolla Järvinen valottaa niitä moninaisia vaikutuksia, jotka muokkaavat yksilöä. Ihmisellä on elämänsä aikana useampia minuuksia, ja tälläkin hetkellä niitä on olemassa useampi kuin yksi. Kirjailija kertookin humoristisesti, kuinka hänellä on häpeä-minä, huonoitsetuntoinen minä, buddhalainen minä ja hullunrohkea minä.
Järvisen pääteesi on, ettei ole yksilöä ilman ympäristöä – tarkalleen ottaen muita ihmisiä. Ihmisen persoonallisuus muovautuu vuorovaikutuksessa toisiin. Jokainen on varmasti joskus kokenut hämmennystä omasta itsestään. Miksi käyttäydyin noin, miksi sanoin noin, vaikken oikeasti ajattele niin? Tämä on Järvisen mukaan täysin luonnollista. Ihminen muuttuu läpi elämän. On vanhakantainen käsitys, että persoonallisuus olisi ”valmis” tietyssä iässä. Uusimmat tutkimukset osoittavat ihmisen voivan muuttua jopa eläkeikäisenä. Lisäksi satunnaiset tilannetekijät voivat vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen enemmän kuin uskoisin tai tahtoisi myöntää. Ihminen tahtoo kuulua laumaan, ja tämä sosiaalinen paine saa toisinaan toimimaan itselle vastakkaisilla tavoilla. Länsimainen ihminen tahtoo kuvitella olevansa autonominen toimija, minkä Järvinen osoittaa olevan toiveajattelua. Ei ole olemassa ydintä, joka pysyisi täysin muuttumattomana läpi elämän.
Kirjassa kritisoidaan psykologian alaan kuuluvaa perinteistä teoriaa ehyestä minästä, joka kasvaa ja kehittyy muotoonsa tiettyyn valmiiseen pakettiin. Tällainen ajattelu tuottaa mallitarinoita ja oletuksia ihmisen pysymisestä samankaltaisena tilanteesta toiseen. Kuitenkaan näin ei ole. Järvinen on haastatellut teokseen henkilöitä, jotka ovat esimerkiksi korjanneet sukupuolensa, asuneet ulkomailla tai raitistuneet vuosia kestäneestä alkoholikierteestä. Tällaiset kokemukset väistämättä muokkaavat yksilöä erilaiseen suuntaan, ja nämä erilaiset kokemukset omasta minästä kannetaan mukana. Järvinen kirjoittaa, kuinka mennyt, nykyinen ja tuleva minä vaikuttavat käyttäytymiseen tässä ja nyt.
Teos soveltuu kaikille, jotka ovat ikinä miettineet, miksi minä olen sellainen kuin olen. Tähän itsetutkiskeluun Järvinen tarjoaa inspiroivaa ja vaihtoehtoista näkökulmaa. Teos päättyy oivaltaviin ja kiteyttäviin sanoihin: ”Oma minämme on vain yksi heijastus tai mahdollinen tulkinta jaetusta tietoisuudesta.” Joitakuita tällainen fraasi saattaa säikäyttää, mutta itse koen sen pikemminkin vapauttavana ja lohdullisena. Keskeneräisyys on paljon jännittävämpää kuin valmiina oleminen.
LISÄÄ JUTTUJA:
