Robert Crumb (s. 1943) on amerikkalainen sarjakuvapiirtäjä ja kuvittaja. Jo 1960-luvulla sarjakuviaan julkaisseen underground-piirtäjän tuotannon määrä on valtava. Hänen sarjakuviaan ilmestyi suomalaisissa sarjakuvalehdissä, kuten Jymy ja Huuli, jo 1970-luvulla.
Crumbin tuotoksia on julkaistu suomeksi myös albumimuodossa. Valtaosa hänen tähän mennessä suomennetuista albumeistaan ilmestyi 1990-luvulla Liken toimesta. Uusin tietämäni suomennos on Teos-kustantamon vuonna 2010 julkaisema Genesis. Samana vuonna ilmestyi myös Liken uusi painos hänen albumistaan Ilo, hilpeys ja paatos, jonka ensipainoksen kustantaja julkaisi vuonna 1996.
Jälkimmäinen albumi edustaa sitä räävitöntä seksuaalisuutta, moraalinormien ja hyvän maun kyseenalaistamista, jotka monet Crumbiin yhdistävät. Genesis puolestaan on huomattavasti hillitympi ja lähdeaineistolleen uskollinen sarjakuvasovitus Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta.
Hippiaikana tutuksi tekemänsä psykedeelisyyden ja myöhemmin korostamansa rivouden lisäksi Crumb olisi syytä tuntea myös taiteellisesti lahjakkaana kuvittajana. Hän on kuvittanut muun muassa Charles Bukowskin päiväkirjamerkintöihin pohjaavan ja postuumisti julkaistun kirjan The Captain is Out to Lunch and the Sailors Have Taken Over the Ship, jonka suomennoksen Kustannusosakeyhtiö Sammakko julkaisi vuonna 1999 nimellä Lounaalla.
Hän kuvitti myös vuonna 1993 julkaistun Franz Kafka -tietokirjan Kafka for beginners, jonka suomennoksen Jalava julkaisi vuonna 1995 nimellä Kafka vasta-alkaville ja edistyville. Kumpikin teos tuo esiin Crumbin tyylin yksityiskohtaisuuden sekä hänen taitonsa löytää kohteidensa keskeisimmät piirteet ja luoda eloisia ja persoonallisia hahmoja niiden pohjalta.
Fantagraphicsin alkukielellään englanniksi vuonna 2025 julkaisema Tales of Paranoia on Crumbin ensimmäinen sarjakuva-albumi 23 vuoteen. Vinhan Kustantamo julkaisi albumista kovakantisen ja sivukooltaan lähes A4-kokoisen suomennoksen kuluvan vuoden kesäkuussa.
Monet listaamistani teemoista näkyvät myös tämän albumin 12 omaelämäkerrallisessa tarinassa. Niihin kuuluvat vuoteen 1966 sijoittuva LSD-kokeilu, edesmenneen vaimon kanssa käsikirjoitettu vastoinkäymiskertomus sarjakuvien julkaisemisesta sekä Crumbin skeptistä auktoriteettisuhdetta selittävä tarina hänen kasvamisestaan katolilaisessa uskossa.
Nykyhetkeen sijoittuvissa sarjakuvissa Crumb kannustaa kyseenalaistamaan kaikkea ja haastaa auktoriteettien aseman. Agnostikkona hän pohtii jumalsuhdettaan ja ihmiskunnan tilaa.

Albumin toistuvin teema on Crumbin koronavirusrokotteisiin liittyvät ajatukset salaliitoista. Hän esittelee tutkimuksiaan ja näkemyksiään lääkeyhtiöiden ja poliittisten vaikuttajien motiiveista ja pohtii samalla, onko hän todellakin vainoharhainen.
Albumin kansi varoittaa lukijaansa sanoilla ”tämä sarjakuva ei ole populaariviihdettä”. Varoitus on aiheellinen. Albumi on tekstipainotteinen ja tarjoaa kevyen viihteen sijaan polveilevia ajatuksia auktoriteeteistä ja harhaisuudesta.
Underground-sarjakuvan hengen mukaisesti Crumb ei pidä yleisön miellyttämistä ilmaisunsa keskiössä. Tekijän psykedeelisempää ja rivompaa tuotantoa odottavat saattavatkin pettyä karvaasti albumin tunnustukselliseen tyyliin.
Crumb ei esitä itseään idealistisessa valossa vaan rehellisemmässä ja avoimemmassa kuin moni kehtaisi. Valmiiden ja ehdottomien näkemysten sijaan hän tuo esiin epävarmuutensa tietojensa ja arvelujensa suhteen. Hän ei myöskään pelkää sanoa asioita, jotka saattavat tehdä hänestä vihatun tai pilkatun.

Olisi helppoa olettaa, että yli 80-vuotiaan piirtäjän ilmaisuvoima olisi pehmennyt tai että hänen tyylinsä olisi muuttunut vähemmän yksityiskohtaiseksi. Häkellyttävästi näin ei kuitenkaan ole käynyt. Albumi on välittömästi tunnistettavaa Crumbia.
Myös nuoren kustantamon vaivannäköa albumin toteutuksen suhteen on syytä kehua. Helppojen ratkaisujen sijaan Mikko Huusko, Ninni Aalto ja Reima Mäkinen ovat tekstanneet kaiken käsin. Alkuperäisen kirjoitusasun persoonallinen ja iskevä tyyli onkin saatu säilymään suomennoksessa.