Rakkautta

Rakkaudesta ei meillä puhuta – tai ei ainakaan lausuta ääneen: minä rakastan sinua. Ja miksi puhuttaisiin, kyllähän toinen tietää, että rakastaa! Oulun teatterin Rakkautta-näytelmä, tuo esille rakkauden eri puolia ja erilaisia tarinoita, niistä jokainen voi etsiä itselle tuttuja elementtejä ja pohtia ketä rakastaa.

Rakkautta-esitys koostuu neljän oululaisen tai oululaislähtöisen kirjailijan kirjoittamista tarinoista. Tekstien takana ovat Anna-Leena Härkönen, Essi Kummu, Jarno Mällinen ja Joni Skiftesvik. Teksteistä ei ole koostettu yhtenäistä tarinaa, vaan jokainen näytelmän osa on oma kokonaisuutensa.

Näytelmä alkaa Essi Kummun teksteillä. Alku Viestejä rahalta on hämmentävä, kun lavalla alkaa köyhyydenpurku-meditaatio ja rentoutusharjoitus. Vaikka osiossa pohditaan, olemmeko rakkauden arvoisia ja pitääkö rakkaus ansaita, on tämä osuus kokonaisuudessaan hieman outo ja jää irrallisen tuntuiseksi koko muusta esityksestä.

Tämän jälkeen päästään kiinni rakkaustarinaan, kun uusperheessä etsitään rakkautta ja samalla pohditaan, miksi mikään ei muutu ja miksi arki on aina samanlaista. Tarinassa kipuillaan myös äidin ja teinin välisellä suhteella. Uudessa suhteessa halutaan onnistua ja tämän tarinaan kantavana teemana on: meistä pitää tulla onnellisia!

Anne Syysmaa ja Aki Pelkonen – Entä meidän yhteiset suunnitelmat?

Seuraavaksi lavan ottavat haltuun Aki Peltonen ja Anne Syysmaa. Jarno Mällisen tekstiin perustuva kohtaus Lapsi, on eittämättä koko näytelmän parasta antia. Pariskunta pureutuu parisuhteen vaikeisiin kysymyksiin: mihin ovat kadonneet yhteiset suunnitelmat ja mitä tapahtuu, kun asioista ei ole puhuttu ja toisen suuret päätökset tulevat aivan yllättäen. Tai oikeastaan selviää, että toinen on puhunut ja toinen vain myötäillyt, mutta jättänyt omat toiveet ja ajatukset kertomatta. Näin on vähitellen ajauduttu tilanteeseen, jossa unelmat eivät ole enää yhteisiä. Tässä päästään myös syvälle rakkauden prosessiin, jossa rakkaus ei varsinaisesti ala tai lopu, vaan sitä rakennetaan koko ajan. Selväksi käy myös se, ettei tunteille voi mitään.

Rakkaudesta ei turhaa puhuta

Ensimmäinen puoliaika päättyy monologiin, jossa keskeisenä teemana on, kuinka vaikeaa on sanoa: Minä rakastan sinua. Tässä monologissa kieli on hyvin vahvaa ja suorapuheista ja se on helppo tunnistaa Anna-Leena Härkösen tekstiksi. Heli Haapalainen ronskilla kielenkäytöllään saa yleisön nauramaan jutuilleen, moni varmasti tunnistaa itsensä haasteesta kertoa lapselle, puolisolle tai ystävälle kuinka paljon rakastaa. Kuinka vaikeaa on sanoa ne kolme sanaa ja sen vuoksi kierretään ja kaarretaan asian ympärillä ja osoitetaan välittäminen teoilla ennemmin kuin sanoilla. Eihän meillä ole tarpeen huudella rakkautta!

Toisella puoliajalla Joni Skitesvikin tekstien kautta tarkastelemaan, kuinka vaikea iäkkään miehen on löytää uutta rakkautta. Ja kuinka vaikeaa hänen on edes käyttäytyä niin, ettei häntä heitetä kosiomatkalla pihalle. Kohtauksessa pohditaan mitä kertoa ja miten käyttäytyä kiinnostavan ihmisen edessä.

Tarinansa kertovat myös vuosikymmeniä yhdessä ollut pariskunta. Lavalla nähdään millaista on rakkaus, kun toisen tuntee läpikotaisin. Millaista yhteiselo on, kun kaivellaan vanhoja asioita ja kiusoitellaan, vaikka toinen tietää jo entuudestaan miten toinen tulee reagoimaan kaikkeen. Kohtauksessa kuvataan rakkautta kun siinä ei ole mitään uutta ja yllättävää vaan se tuttua, turvallista ja ennustettavaa, mutta samalla niin ihanaa ja hellyttävää. Ja kun toinen kutsuu toista rakkaaksi, tuntuu se edelleen vuosikymmenten jälkeenkin hyvältä. Yleisöä hemmoteltiin loistavalla dialogilla ja siitä nautti todella ja moni varmasti kadehtiikin tuollaista rakkaustarinaa.

Rikos rakkautta vastaan

Esitys päättyy monologiin Klovni. Se on tarina traagisesta rakkaudesta, ja siitä kuinka ulkopuolisten ihmisten puheet vaikuttavat päätöksiin ja ihminen luopuu omista haaveistaan ja onnesta puheiden tähden. Näytelmä saa varsin kaihoisan lopun ja osoituksen siitä, ettei rakkaustarinalla suinkaan aina ole onnellinen loppu.

Kylähäät kappale ja loistavat nuoret tanssijat AKdancelta loivat ilon ja riemullisen rakkauden tunnelmaa.

Lavalla kuullaan useaan otteeseen myös musiikkia Merja Larivaaran ja Samuli Laihon esittämänä. Valitettavasti biisit tuntuvat olevan irrallisia muusta esityksestä, eivätkä ne sido osia yhteen, lähinnä niiden funktio tuntuu olevan kertoa, että tarina vaihtuu. Kaiken kaikkiaan kahdeksan laulua vievät turhan paljon tilaa itse näytelmältä, tässä vähemmän olisi toiminut paremmin ja myös laulut olisivat saaneet niille kuuluvan huomion. Kuitenkin osa musiikista oli loistavia, ja laulujen sanat toivat myös oman sanomansa rakkaudesta, kuten esimerkiksi Suloinen myrkynkeittäjä julistaa: ”Tässä maassa ei voi rakastaa!”  Ja tunnelman luojana Kylähäät-kappale toimii ja sen aikana nähtävä AKdancen nuorten tanssiesitys oli loistava ja sitä ilo katsella. Sen aikana yleisö myös intoutui mukaan rytmikkääseen taputukseen.

Näytelmässä kaikki tiivistyy rakastamisen haastavuuteen ja kiemuroihin. Kaiken kaikkiaan Rakkautta-esitys tuo lavalle kohtaamisia ja eroja sekä uuden rakkauden löytämistä ja hylättyä rakkautta. Esityksessä matkataan tunnelmasta toiseen, siinä saa nauraa, liikuttua, nähdä suurta onnea, uusperheen kipuilua sekä pohtia rakkauden traagisuutta ja kaihoa. Esityksestä käy ilmi, että rakkautta on erilaista, hyvää ja huonoa, pysyvää ja muuttuvaa, arkista ja vaatimatonta sekä suuria tunteita. Kaikki tämä on rakkautta.

Rakkautta sai ensi-iltansa Oulun teatterissa 17. maaliskuuta ja esitykset jatkuvat läpi kevään.

LISÄÄ JUTTUJA: