Pullo Cavaa ja aurinkoa

Ystävyys - kaiken se kestää

25.02.2020
Teksti:
Kuvat:
Jaani Föhr

Oulun Työväen Näyttämön näytelmässä Pullo Cavaa ja aurinkoa neljä taiteilijaystävystä Inka (Leena Tiainen), Anita (Liisa-Mari Kuopusjärvi), Vonne (Tuula Tsokkinen) ja Tuulia (Päivi Kangasniemi) ovat suunnanneet perinteiseksi muodostuneelle vuosittaiselle lomaviikolleen tällä kertaa Portugaliin. Kuohuviini maistuu ja elämä vaikuttaa leppoisalta.

Matkan on järjestänyt tänä vuonna Inka, joka on muilta tehnyt salaa astetta rohkeamman päätöksen. Hän on ostanut lomakodin, johon porukka on majoittunut. Kun hän paljastaa salaisuutensa ja haluaa muut osaomistajiksi taloon, joutuu nelikon ystävyys koetukselle, etenkin kun Tuulia ilmoittaa, ettei hänellä ole varaa ostaa omaa osuuttaan.

Vonne, Inka ja Anita testaavat ystävyyden rajoja.

Nelikon pohtiessa tilannetta Anita uskoo pelastavansa asian salaperäisellä taulukaupalla, johon Tuulian vanha maalaus vahvasti liittyy. Suurten lomakotisuunnitelmien, puutarhanhoidon ja keramiikkapajassa työskentelyn keskellä nelikko pohtii vanhenemista, huolehtii perheestään ja samalla miettii, miten haluaa elää elämänsä viimeisen kymmenen.

Näytelmän neljä päähenkilöä ovat keski-iän ylittäneitä naisia, ja tämä asetelma tekee näytelmästä haastavan. Yleisön reaktioita kuunnellessa käy selväksi, että se puhuttelee kohderyhmää. Toisaalta se tekee samastumisesta haastavaa, jos ei itse siihen ikäryhmään kuulu. Varsinkin miespuolisilla katsojilla voi olla haastetta päästä sisään naisten maailmaan.

Todellinen ystävyys on kestävää

Näytelmässä ystävyys on vahvasti läsnä. Näytelmässä tuodaan esille ystävyyden merkitys etenkin, kun ikää karttuu, ympäriltä menetetään ihmisiä ja läheisten joukko harvenee. Näkemyserot ja erilaiset ajatusmallit eivät vähennä ystävyyden arvoa ja vaikka sitä koetellaan, niin todellinen ystävyys kestää. Toisaalta näytelmä myös muistuttaa, että ystävyydestä on pidettävä huolta ja sitä on vaalittava.

Näytelmän ensimmäinen puoliaika tuntuu olevan melkoista naisten säheltämistä – juuri sellaista kuin ystäväjoukon tapaaminen usein onkin pitkän ajan jälkeen. Toisella puoliajalla tarina rauhoittuu ja se saa samalla kaivattua syvyyttä. Neljän naispääosan esittäjät suoriutuvat kaikki loistavasti rooleistaan.

Näytelmää voi suositella etenkin ystäväporukoille, sillä tämä tarina on kokemisen arvoinen. Iltaa voi jatkaa vaikka lasillisella Cavaa!

Esitykset jatkuvat Oulun Työväen Näyttämöllä 5. huhtikuuta saakka.




LISÄÄ JUTTUJA:

ghost world Kaikki rahasta