Haastattelu: Pauliina Vanhatalo

Pauliina Vanhatalo on viettänyt lapsuutensa kirja kädessä. Siitä on ollut hyötyä, sillä hän on nykyään päätoiminen kirjailija. Puu-Raahessa 1850-luvulla rakennetussa hirsitalossa asuva Vanhatalo julkaisi keväällä toisen omaelämäkerrallisen teoksensa Toinen elämä. Romaaneja on ilmestynyt vuosien varrella kymmenisen kappaletta, puolet kirjailijanimellä Veera Vaahtera.

‒ Haave kirjoittamisesta ja kirjailijuudesta syntyi teini-ikäisenä paljolti hyvien äidinkielenopettajien kannustuksen ansiosta. Aloin kirjoittaa ensimmäistä romaanikäsikirjoitustani 14-vuotiaana. Kiinnyin kirjoittamiseen heti.

Erilaisista genreistä kiinnostunut kirjailija joutuu jokaisen kirjan kohdalla kohtaamaan uudenlaisia haasteita.

‒ Vakavissa romaaneissa haastavaa on usein prosessin kesto ja kerätyn aineiston hallinta. Viihderomaaneissa tekstin imu ja kepeys ovat elinehto, ja niitä täytyy joskus etsiä. Omaelämäkerrallisessa tekstissä taas mietin eniten rajauksia ja sitä, mikä on päiväkirjamaisen raakatekstin lukijalle kiinnostava ydin.

Vanhatalo kertoo nauttivansa erityisesti pitkästä muodosta, siitä että saa viettää kauan aikaa kuvittelemansa maailman sisällä ja hahmojen elämässä.

Taustatyön määrä vaihtelee

Vanhatalo mainitsee, että vakavien romaanien kirjoittaminen vaatii eniten taustatyötä. Hän aloittaa kirjan työstämisen noin vuoden kestävällä tutkimisen jaksolla ja jatkaa taustatyön tekemistä melkein kirjan valmistumiseen saakka.

‒ Pidän tutkimisesta ja aineiston kautta ideoimisesta sekä uuden oppimisesta. Ajoittain kuitenkin on raskasta yrittää hallita laajaa aineistoa ja siitä syntyvää maailmaa, kantaa niitä mielessään. Prosessin edetessä taustatyön merkitys vähenee, ja keskityn enimmäkseen kerrontaan ja henkilöihin, läsnäoloon kussakin tekstin hetkessä.

Viihderomaanien kirjoittamisesta selviää vähäisemmällä taustatyöllä aiheiden ja hahmojen tarkalla rajauksella. Vanhatalo suunnittelee romaanit mahdollisimman valmiiksi, jotta juonesta tulee selkeä ja jäntevä. Omaelämäkerrallinen kirjoittaminen ei vaadi juurikaan varsinaista taustatyötä.

‒ Omaelämäkerrallisessa tekstissä tarina ei oikeastaan ole omassa hallinnassani. Elän, koen, ajattelen ja siitä sitten rakentuu mitä rakentuu. Toinen elämä -teoksen tärkeä elementti oli keskustelu muun aihepiirin kirjallisuuden kanssa.

Vakavien romaanien kirjoitusprosessi vie ajallisesti pisimpään, mutta Vanhatalo työstää niiden ohessa muitakin käsikirjoituksia. Viihderomaanit puolestaan syntyvät alle puolessa vuodessa ja omaelämäkerralliset parissa.

‒ Vakavissa romaaneissa tarina on jonkinlainen kiteytymä kaikesta ajatellusta – se mikä jää jäljelle, mikä tuntuu tärkeimmältä. Rakenteet ovat usein monimutkaisempia eivätkä tarinat ole niin juonivetoisia.

Aiheita tunnepohjalta

 Vanhatalo kertoo kirjoitusprosessinsa alkavan niin, että hän saa idean aihepiiristä tai henkilöstä. Taustatyötä hän tekee tarpeen mukaan ja siinä samalla idea usein syvenee. Ensiversion valmistuttua kirjailija pyytää palautetta ainakin kustannustoimittajalta ja usein myös muilta luottolukijoilta.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen Vanhatalo kirjoittaa toisen version, minkä jälkeen tulee vielä yksityiskohtiin keskittyvää lähilukemista. Hän toivoo, että kirjat ovat lukukokemuksena jollakin tapaa miellyttäviä ja merkityksellisiä.

‒ Aiheet ja teemat valitsen sen mukaan, mikä minua kiinnostaa tai häiritsee. Se ei ole erityisen suunnitelmallista vaan aika tunnepohjaista. Minulla ei ole sen ohjelmallisempia tavoitteita enkä ajattele, että lukijan pitäisi saada kirjoista irti joku tietty asia.

Vanhatalo rakentaa henkilönsä kirjoittamalla enemmän kuin suunnittelemalla. Kirjailijalla on ajatuksia heidän lähtökohdistaan, mutta hahmot syventyvät ja yllättävätkin, kun hän pyrkii tekemään heistä ihmisten kaltaisia.

‒ Paljon ammennan varmaan itsestäni ja eri puolistani.

Mitäs Vanhatalolla on työn alla seuraavaksi?

‒ Suunnittelen eteenpäin vain sen verran kuin minulla on ideoita tuleviksi töiksi. Tällä hetkellä työstän romaania, joka ilmestyy keväällä 2019. Muutama muukin aihio kulkee mukana ajatuksissa ja tiedostoina koneella.

 Kirjailijan työ vaatii kurinalaisuutta

 Kirjailijoihin liitetään usein mielikuvia yksintyöskentelystä ja luovasta taiteilijaelämästä. Miten kirjailijan työpäivä sujuu?

‒ Yksin työskenteleminen kotona tarkoittaa, että täytyy olla motivoitunut ja kurinalainen. Pyrin kirjoittamaan eniten aamupäivisin, kun vireeni on parhain. Yritän rajata työn vuotamista iltoihin ja viikonloppuihin. Aina en siinä onnistu ‒ välillä kirjoittaminen ja elämä sekoittuvat toisiinsa lähes täysin.

Tietynlainen herkkyys on varmaankin hyödyksi kirjailijan ammatissa?

‒ Yleisestä herkkyydestä on työssä ja elämässä sekä hyötyä että haittaa. Herkkyys auttaa kokemaan syvästi, mutta se on ominaisuutena joskus myös raskas.

Vanhatalo on kertonut introvertistä luonteestaan omaelämäkerrallisessa teoksessa Keskivaikea vuosi ja myös tv-haastattelussa. Hän näkee ominaisuuden tärkeänä löytönä, sillä se on selittänyt joitakin omia piirteitä ja vaikeuksia. Kirjailija tarvitsee paljon omaa aikaa ja rauhaa luovaan työhönsä.

‒ Introverttiutta pidän kirjailijan työssä melkein välttämättömänä piirteenä – on vaikea tehdä tätä työtä, jos ei viihdy paljon yksin. Mutta on varmasti myös ulospäinsuuntautuneita kirjailijoita, jotka rakentavat tekstejään ja työtään eri tavoin. Kukin tyylillään!

Moni on nykyään kiinnostunut kirjoittamisesta, ja varsinkin luovan kirjoittamisen kursseille on tunkua. Uskooko Vanhatalo, että kenestä tahansa voi tulla kirjailija?

 ‒ Uskon, että lähes kuka tahansa kirjoittamisesta nauttiva ja työn tekemiseen valmis voi olla kirjailija, mutta aika harva on riittävän motivoitunut tarttumaan kirjoittamisen kaikkiin vaatimuksiin ja vaiheisiin. Jonkin verran onnea tarvitaan myös, erityisesti kustantamoasioissa.

LISÄÄ JUTTUJA: