Oxygenum-näyttely, osa I

Elintärkeä happi yhdistää taiteilijoiden teoksia

16.08.2019

Vetelin Taidekartanolla on tänä kesänä nautittu ilahduttavan korkeatasoisesta kuvataiteesta. Suomen Pohjoismaisen Taideliiton Oxygenum-näyttelyssä (7.7. – 18.8.) tarjolla on monipuolista katseltavaa ja kuunneltavaa 81 taideteoksen voimin. Yhdistävänä tekijänä on näyttelyn nimen mukaisesti happi.

Kun saavun näyttelytilojen ovelle, ensimmäiseksi näkyvä teos suorastaan räjähtää silmille. Heli Huotalan öljy-akryylimaalauksessa Elements (2018) punaoranssit liekit ja rojunpalat syöksyvät pitkin kangaspintaa.

Heli Huotala: Elements (vas. alhaalla)

Vaikuttava räjähdystaulu ei kuitenkaan ole kierroksen ensimmäinen teos, vaan se on kulman taakse kätkeytyvä vaalea kuivapastelli, joka kärsii aulan ahtaasta ripustuksesta. Iiris Perkkiön Dokumentaatio (2018) olisi kaivannut ympärilleen enemmän tilaa ja tummemman taustan.

Pienehköön aulatilaan on hieman yllättävästi aseteltu kaikkiaan kuusi teosta, joista kolme ovat melko kookkaita. Onneksi muualla on väljempää ja teoksia voi myös tutkia läheltä ja kaukaa.

Marianne Kaustisen Kuk-kuuta (2019) luulen aluksi sisustuselementiksi, koska se sopii seinälle niin luontevasti. Onneksi käsissäni on numeroitu teosluettelo. Etsiskelen kellon kukkujaa, joka löytyy keskeltä numerotaulua. Kuulen, että punnuksina riippuvat ajopuunpalat ovat taiteilijalle tyypillinen ja tärkeä materiaali.

Marianne Kaustinen: Kuk-kuu

Sitten huomioni kiinnittyy Juha Karttusen Uniapnea-valokuvateokseen. Taiteilijan viittaus suomalaisten kansantautiin on esittävän taiteellinen, sillä keskellä lumista pihaa nököttää punaiseen viittaan ja happimaskiin sonnustautunut mies. Mietin, olisiko sängyssä lepäävä nukkuja maskeineen ollut jopa vaikuttavampi.

Aulaan kantautuu koko ajan kohinaa, joka voimistuu ensimmäistä näyttelyhuonetta lähestyttäessä. Vedenalaisilta kuulostavat äänet sopivat hyvin ovenpielessä olevaan Riitta Forsmanin Levämereen (2015), vaikka äänet eivät siihen oikeasti kuulukaan.

Teoksen väreilevän siniturkoosi pinta on luikerrellut muidenkin muistiin, sillä työntekijät Keela Koivukoski ja Anttoni Hautamäki kertovat kierrokseni lopussa sen olevan yksi yleisön suosikeista. Jännittävän kolmiulotteinen ja elävä ilme syntyy taiteilijan käyttämistä palapelin paloista.

Riitta Forsman: Levämeri (vas.), Heli Huotala: Deserted (takana)

Ensimmäiseen huoneeseen astuttaessa kohinaäänet voimistuvat, mutta katse kiinnittyy jo oviaukosta pilkottaneeseen, toiseen värikkääseen räjähdystauluun. Tarkemmin katsottuna huomaa, että Heli Huotalan Deserted (2018) välittää pysähtynyttä ja hylättyä tunnelmaa: risuissa lepattavat vaatteenriekaleet ja vaaleankeltaisessa horisontissa tupruttavat tuhosavut.

Ensimmäiseen näyttelyhuoneeseen on sijoitettu 11 teosta, joiden värimaailma ja aiheet vaihtelevat. Tilassa on myös näyttelyn kallein teos, Merihelena Leskisen Sydväst 25 m/s (2018). 6800 euroa maksava öljymaalaus kuvaa perinteisesti myrskyävää merta. Punaisesta täpästä teosnumeron vieressä huomaan, että teos on jo varattu. Selvitin jälkikäteen, että PTL perii myydyistä teoksista 25 prosentin provision.

Eira Lähteinen: Kestävin säie (vas. takana), Tiina-Liisa Kaalamo: Rillo I (edessä), Merihelena Leskinen: Sydväst 25 m/s

Huoneen 11 teoksesta kahdeksan on öljyvärimaalauksia, joten esinetaideteokset erottuvat edukseen. Tiina-Liisa Kaalamon lusikoista ja naudansarvista valmistettu Rillo I (2015) ei voi jäädä huomaamatta. Ympyräksi kietoutunut metallilohikäärme makoilee rosoisen puulaatikon päällä. Eläintä on mukava tutkia eri puolilta ja ihailla pyöreää ja terävän kulmikasta panssaria. Teos onkin saanut paljon yleisön huomiota osakseen.

Näyttelytilasta kantautuvat äänet liittyvät Antti Nykyrin teokseen Transfer (2019), joka yhdistää esinetaiteeseen ääntä. Teos tuo mieleeni kuuluisan Torinon käärinliinan, sillä tässäkin on havaittavissa makaavan ihmisvartalon vaaleaan alustaan jättämät tummat painaumat.

Hahmo ei kuitenkaan ole kuollut vaan nukkunut. Vedenalaisilta kuulostavat äänet on oikeasti taltioitu sydämen ultraäänitutkimuksesta ja teoksen yhteydessä on Leena Rouhiaisen ajatuksia herättävä runollinen teksti nukkumisesta ja hengityksestä.

Antti Nykyri: Transfer (vas.) Mervi Lakkala: Meuhkamooses, Mervi Lakkala: Tilanne päällä, Tuija Lampinen: Kiertokulku

Tähän asti olen saanut kulkea, katsoa ja kuvata kaikessa rauhassa aivan yksin. Tästä eteenpäin jokaista teosta ei enää tule tutkittua yhtä intensiivisesti, vaan kiinnitän enemmän huomiota teosten ryhmittelyyn, joka on pääsääntöisesti onnistunutta.

Jos Oxygenum-vierailusta haluaa saada maksimaalisen taidekokemuksen, kannattaa vierailu ajoittaa useammalle päivälle – varsinkin kun pääsy on vapaa.

 

Oxygenum-näyttely Vetelin Taidekartanolla Keski-Pohjanmaalla on avoinna sunnuntaihin 18.8.2019 saakka.




LISÄÄ JUTTUJA:

Mad Tea Party Katso pohjoista taivasta