Osamu Dazai: Narrin kukkia
Ristiriitainen ja kokeellinen kudelma
Japanilaiskirjailija Osamu Dazain pienoisromaani Narrin kukkia 道化の華 ilmestyi vuonna 1935. Vuoden 2026 helmikuussa Kustannusosakeyhtiö Sammakko julkaisi teoksesta Saku-Petteri Urpon suoraan alkukielestä tekemän suomennoksen.
Kirjan päähenkilö Yōzō Ōba herää tuberkuloosiparantolassa, jossa häntä hoidetaan, tutkitaan ja kuulustellaan epäonnistuneen kaksoisitsemurhayrityksen jälkeen. Valtaosan teoksen kestosta hän lepää ja oleilee parantolassa pienen seurueensa kanssa.
Seurueeseen kuuluu häntä ihaileva opiskelutoveri ja ystävä Hida, sukulaispoika Kosuge sekä hoitaja Mano. Muut hahmot ovat sivurooleissa, ja heidät luonnehditaan karikatyyrimäisesti parin pääpiirteensä avulla.
Kaksoisitsemurhayrityksen toinen osapuoli menehtyi. Tästä huolimatta suurin osa seurueen keskusteluista on pinnallisia ja iloluontoisia. Vakavan lähtöasetelman ja huolettomien keskustelujen ristiriita luo teokselle vinoutuneen pohjavireen ja puhkeamista odottavan jännitteen.
Itseään solvaava kertoja
Kirjan loppuun sijoitetussa kirjeessä Dazai sanoo kertomuksen olleen tavanomaisempi, kunnes hän André Giden Dostoïevsky-teoksen luettuaan päätti lisätä minäkertojan ”näyttämään naamaansa tarinan joka kolkassa” – ja niin hän todella tekeekin.
Seuraava aamu valkeni leutona ja seesteisenä. Meri oli tyyni, ja Ōshiman saaren tulivuoresta tuprusi valkoista savua taivaanrannan ylle. Äh, anti olla. Karsastan maisemakuvausten kirjoittelua.”
Tarina kulkee eteenpäin samalla kun kertoja kommentoi, sabotoi ja analysoi sitä ja omaa taiteilijuuttaan. Vuoroin hän luo ja esittelee maailmaansa hahmoineen, vuoroin solvaa omia kirjallisia ratkaisujaan dramaattisuudessaan humoristisin sanankääntein.
Ristiriitaisuus lisääntyy kertojan esitellessä omat hahmoanalyysinsä ja teoksen laadun kritiikkinsä. On kuin kertoja rakentaisi ja rikkoisi teostaan samanaikaisesti.
”Kun kirjailija tympääntyy kuvailunsa kohteeseen, tuloksena on välittömästi tällaista velttoa proosaa. No jaa, olkoon. Onhän tämä sentään ihan mukiinmenevää tekstiä.”
Narrin naamion tematiikkaa
Narrin kukkia ilmestyi 13 vuotta Dazain Epäkelpo ihmiseksi -romaania aiemmin. Kustannusosakeyhtiö Sammakon teoksista julkaisemia suomennoksia yhdistää kääntäjän lisäksi niiden yhtäläinen julkaisumuoto. Kovakantisten kirjojen puoliranskalaista sidosta koristaa Eva Monchecourtin tyylikkään minimalistinen, selkeä ja hillitty kuvitus.
Alkuteoksillakin riittää yhtäläisyyksiä. Samoin nimetyillä päähenkilöillä on yhteisiä luonteenpiirteitä ja harrasteita niin politiikassa kuin taiteessa, sekä useita huolenpitäjiä. Myös kaksoisitsemurhan teema yhdistää teoksia.
Lisäksi teoksia yhdistää narrin naamion tematiikkaa. Sisäinen tyhjyys ajaa Narrin kukkien pääkolmikon pakotettuun hauskanpitoon pinnallisten keskustelujen, ilveilyn ja kortinpeluun muodossa. Vakavuuden välttelyn takana on yksi Epäkelpo ihmiseksi -teoksen pääteemoista: huoli naamion pettämisestä, eli todellisen minän paljastumisesta.
Myös kertojan itsekritiikit voi nähdä metakerronnallisena osana pinnallisuuden teemaa. Osaamistaan solvaamalla kertoja häpäisee itsensä ennen kuin lukija ehtii tehdä niin. Hän pitää yllä narrin suojamuuria, aivan kuin tarinansa hahmotkin.
Yhteisistä temaattisista aineksistaan huolimatta teoksilla on täysin eri tyyli ja tunnelma. Raskasmielisyyden ja traagisuuden sijaan Narrin kukkia on kummastuttava ja humoristinen.
Kääntäjän jälkisanat avaavat alkuteosten yhteyksiä, eroavaisuuksia ja omaelämäkerrallisia elementtejä tarkemmin. Ne myös kertovat miksi käännöksen loppuun on lisätty Dazain sapekas julkinen kirje kirjailija Yasunari Kawabatalle.
Kokeellinen ja moniulotteinen
Näkökulmaansa vaihtelevasta kertojasta ja ajoittaisesta pohdiskelevuudestaan huolimatta kirjoitustyyli ei tunnu raskaalta tai pakotetulta. Teoksen huoliteltu kieli vaihtelee koruttoman suoraviivaisesta kauniisiin kielikuviin ja hätäisemmin vyöryvään tajunnanvirtaan, ja on kertojan kuhunkin rooliin sopivaa. Iskevä ja komediallinen teksti etenee ripeästi, vaikkei sen passiivisille päähahmoille paljoa tapahdukaan.
On mahdollista, että teos oli tekijälleen tyylillinen kokeilu, jonka myötä alkuperäisestä juonesta on voinut kadota jotain. Pääjuoni ja itsemurhayrityksen motiivit jäävätkin hieman ailahtelevan kerrontatyylin varjoon.
Teos ei kuitenkaan ole pelkkää muotoa vailla sisältöä, vaan tarjoaa monia ajatuksia sosiaalisen kanssakäymisten luonteesta ja säännöistä valheellisuuksineen. Niitä vain ei pureskella loppuun lukijan puolesta. Kuten kirjailijan myöhemmästä romaanista tiedämme, oli hän itsekin halukas käsittelemään samoja teemoja uudelleen.
Ei silkka sisarteos
Narrin kukkia ei kuitenkaan ole vain sisarteos Epäkelpo ihmiseksi -romaanille, vaan sillä on omatkin ansionsa. Sen epätyypillinen metakerronta tekee lukukokemuksesta virkistävän ennalta arvaamattoman ja saa teoksen vaikuttamaan ikäänsä modernimmalta.
Maltillinen sivumäärä ja rajattu hahmojen, sijaintien, tapahtumapäivien ja teemojen määrä on hyödynnetty hyvin. Tämän tiiviin fokuksen myötä kertomus ehtii syventyä sen vähäisiin pääaineksiin eikä sen luoma maailma jää ohueksi.
Vaikken ihastunut teoksen äkilliseen loppuun, kuten novellimuotoisten tarinoiden kanssa usein käy, arvostan kuinka kirjailija sai pidettyä sisäisesti näin ristiriitaisen kudelman kasassa loppuun saakka.
LISÄÄ JUTTUJA:
