Onko teillä tämmöistä?
Sinikka Nopolan tekstit ovat täynnä kepeää huumoria – tai eivät ne mitään kepeitä ole, vaan täyslaidallinen satiiria ja ironiaa. Kirjan 65 tarinaa tarkastelevat elämänmenoa sekä uskomuksia ja ennakkokäsityksiä elämästä, tuoden mukanaan yllätyksiä ja koomisia käänteitä. Olemmeko sellaisia kuin kuvittelemme olevamme tai onko maailma ympärillämme todella sellaista kuin luulemme?
Novellit, esseet, kolumnit ja lyhytproosa vuorottelevat Nopolan soljuvissa teksteissä sulassa sovussa ja hän esittää lukijalle lukemattomia kysymyksiä, antaen vain vähän vastauksia. Lukiessa saa nauraa itselleen, jos pystyy. Vaihtoehtoisesti voi päätyä kirjoittamaan vastauksen kirjan pääkysymykseen: Onko teillä tämmöistä?
Facebook päivitykset
Nopola aloittaa tiedustelemalla lipsahtaako teilläkin Facebookiin vahingossa väärät tekstit? Kuten, onnentoivotukset koko ystäväjoukolle, vaikka piti laittaa yksäri päivänsankarille. Minulla? Ei koskaan! Kaikki tykkäykset ja tykkäämättä jättämiset (ja etenkin ne), on tarkkaan harkittuja ja laskelmoituja. Koko kansalle päivitetään vain se millä on merkitystä todistaakseni, että minullakin on elämä! Niin ja tietysti osoittaakseni, että välitän elämän suurista asioista, kuten kissoista ja koirista. Ja ihan kaiken varalta tykkään tasapuolisesti molemmista kun en kummastakaan mitään ymmärrä. …Ja sivuhuomautuksena totean, että tykkään kaikista Nousun FB-päivityksistä vain sen takia, että saisimme lisää lukijoita, ottamatta kantaa sen enempää tykkäänkö vai enkö tykkää.
Yksi kysymys
Nopola nostaa esille ihmiset, joiden väitetään kyselevän liikaa. En suoraa sanottuna ymmärrä, mitä hän tarkoittaa. Miten voi esittää liikaa kysymyksiä? Miten niin ei voi esittää uutta kysymystä, ennen kuin toinen on ehtinyt vastata edelliseen? Miten niin sen jälkeen ei tiedä, kumpaan kysymykseen tulisi vastata ensin? Miten niin on sekavaa tiedustella samassa kysymyslauseessa Napoleonin pituutta ja mitä syötäisiin päivällisellä? Suomalainen sananlasku jo sanoo, ettei kysyvä tieltä eksy, eikö se pidäkään paikkaansa?
Päänähtävyydet
Nopea tarkistus soittokierros osoittaa, että olen kuulemma nähnyt viimeaikoina Big Benin, Eiffel-tornin ja Colosseumin. Kierrän samat päänähtävyydet kuin kaikki muutkin. Minulla on näköjään tarve olla normaali turisti, kuten Nopola kirjassa tällaisia päänähtävyyksien kävijöitä luonnehtii. Nopola arvelee tällaisten henkilöiden taustalla olevan lapsuuden ja nuoruuden vajaus isoista nähtävyyksistä. Las Palmasin hiekkaranta ei ilmeisesti ole tarpeeksi suuri nähtävyys viisivuotiaalle? Tosin en ole varma, olisinko silloin Colosseumin kivikasasta enemmän ymmärtänyt.
Paras aika
Nopola tuo esille ihmiset – lähinnä taiteilijat, jotka saavat arvostusta, mainetta ja kunniaa vasta kuoleman jälkeen. Ja näin ollen hän kyseenalaistaa Matti Nykäsen legendaariset sanat ”Elämä on ihmisen parasta aikaa.” Koska, jos kuolemassa saa sen, mitä ei elämässä saanut (tässä tapauksessa mainetta ja kunniaa), niin tällöin kuolema on ihmisen parasta aikaa, onko Matti sittenkin väärässä, pohtii Nopola. En tiedä, mutta tässä toivon Nykäsen Matin todella olevan oikeassa. Kyllä minä sen kaiken arvostuksen, maineen ja kunnian ottaisin tässä elämässä, ihan vaikka nyt heti.
LISÄÄ JUTTUJA:
