Minulla ei ole eväitä kirjoittaa analyyttistä ooppera-arvostelua. Kerron miltä Neljäntienristeys tuntui ja samalla selitän itselleni, mitä ooppera on. Oopperalla on kiistatta elitistinen maine. Usein ihmiset puhuvat suurella tunteella vihaavansa ”sitä patsastelua ja kirkumista”. Tämän päivän ilmapiirissä jokaiseen keskusteluun saa vastaukseksi argumentteja vanhusten vaipoista ja kestävyysvajeesta. Miten voisi sitten puhua järkevästi oopperasta, jonka yksi historia alkaa 1500-luvun lopun Venetsian seurapiireistä. Kaiken maallisen ja henkisen turhuudesta ei ole mielekästä keskustella – ehkäpä yritämme ymmärtää.
Sami Parkkinen on kirjoittanut Neljäntienristeyksen libreton eli tekstin. Oopperassa tekstiä on vähän, koska sanojen laulaminen kestää kauan. Lauseiden pitää soljua ja olla helposti laulettavaa, -kuultavaa ja -ymmärrettävää. Parkkisen libretto on kuin runoksi kirjoitettu laulu Tommi Kinnusen romaanista. Alkuteoksesta on valittu sanottavaksi tarkoin valitut osat, jotka laajenevat musiikin ja teatterin kanssa kertomukseksi vahvojen naisten voimakkaista tunnoista sotavuosina.
Tarinassa seurataan usean sukupolven ja vuosikymmenen tapahtumia Kuusamossa. Pääosissa ovat kansainvälistä tunnustusta keränneet oopperatähdet Virpi Räisänen kätilö Mariana, Jenny Carlstedt Marian tytär Lahjana ja Gabriel Suovanen hänen aviomiehenään. Tähdet ovat harjaantumattomaankin korvaan upeita ja laulavat hienosti. Ooppera on toteutettu yhteistyössä Oulun ammattikorkeakoulun oppilaiden kanssa ja mukana on myös tuttuja näyttelijöitä teatterista. Oopperatähdet vievät väistämättä lähes kaiken tilan ja valon. Etenkin lauluosuuksissa kontrasti muihin on suuri, mutta tämä ei kuitenkaan häiritse.
Tapio Tuomelan modernistinen sävellys tukee dramaattista tarinaa. Musiikilla ja laulumelodioilla kuvitetaan tekstiä ja luodaan tunnelmia, jännitteitä ja kontrasteja. Välillä on pätkiä kansanmusiikkia, hengellistä musiikkia ja iskelmää. Kuulin, että joillekin nämä edustivat tyylirikkoja ja yleisön kosiskelua. Minun oli miltei helpottavaa kuulla välillä tuttuja säveliä. En osaa lukea uuden taidemusiikin kieltä, mutta toisen näytöksen aikana otan jo vastaan jotakin uutta. Kokemusta on vaikea kuvailla sanoin – musiikin kanssa on usein niin.
Hienoimpia hetkiä on nähdä Kalle Nurmisen yksinkertaisen lavastuksen liikkeen dynamiikka, pakahduttava laulu ja musiikin voima samalla hetkellä osiensa summaa suurempana momenttumina – tärkeänä hetkenä, jolloin kaikki on yhtä. En tiedä miten henkilökohtainen ajatukseni on, mutta luulen, että samankaltaisia kokemuksia on oopperan ystävillä.
Ilta oopperassa saattaa olla teennäistä sosiaalisen statuksen nostamista, mutta avoimin mielin voi nähdä ja kuulla jotain ainutkertaista. Minulla kokemuksia oopperasta on niin vähän, etten osaa kertoa missä erityisesti onnistuttiin. Tarina on hyvin synkkä, mutta Neljäntienristeyksessä on hienoja hetkiä ja kaunis teksti. En saanut lopussa suurta pakahduttavaa tunnetta rintaani, jolle olisi ollut ehkä tilaa ja mahdollisuus. Neljäntienristeys-ooppera on elämys, parituntinen hetki todellisuutta, jossa saa olla irti kilpailuyhteiskunnan lainalaisuuksista. Se ei voi olla ihan väärin.
Neljäntienristeys-ooppera on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.
Kantaesitys Oulun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 13.1.2017
Esityksen kesto noin 2t 10min sisältäen väliajan.
Alkuperäisteos Tommi Kinnunen
Säveltäjä Tapio Tuomela
Libretto Sami Parkkinen
Orkesteri Oulu Sinfonia, kapellimestarina Erkki Lasonpalo
Ohjaus Heta Haanperä
Pääosissa Jenny Carlstedt, Virpi Räisänen ja Gabriel Suovanen
Neljäntienristeys Oulun kaupunginteatterin sivuilla