Näyttely: Huolella haudatut

Menneen ajan kulttuuria ja ihmiskohtaloita

21.02.2020
Teksti:
Kuvat:
Annemari Tranberg ja J. Heinonen

Pohjois-Pohjanmaan museossa esillä oleva näyttely Huolella haudatut kertoo 1200-1800-luvuilla pohjoissuomalaisiin kirkkoihin haudatuista vainajista ja heidän elämästään. Näyttely on koottu Oulussa, Hailuodossa, Iissä, Torniossa ja Keminmaassa tehtyjen tutkimusten pohjalta.

Näyttely on kolmas osa näyttelysarjaa, jonka kaksi aiempaa osaa olivat vuonna 2019 esillä Kemin historiallisessa museossa nimellä Rungius, kirkkoon haudattu ja Tornionlaakson museossa nimellä Anna, kirkkoon haudattu.

Kirkon lattian alle hautaaminen oli keskiajalta 1700-luvun loppuvuosikymmenille saakka yleinen ja arvostettu hautaustapa. Vaikka hautapaikasta kirkossa joutui maksamaan seurakunnalle enemmän, hautaustavan suosiota lisäsi käytännöllisyys. Talviseen routaiseen maahan olisi ollut työläs kaivaa hautapaikkoja.

Pian kirkot kuitenkin täyttyivät arkuista ja seurakuntalaiset valittivat hajuhaitoista. Kirkon lattian alle hautaaminen lopetettiin vuoteen 1822 mennessä keisarin määräyksestä. Keskiaikainen hautaustapa mahdollistaa meidän aikamme arkeologiset tutkimukset, sillä lattioiden alla kuivassa tilassa arkut, hautasisustukset ja osittain jopa ihmisjäännökset ovat säilyneet kohtuullisen hyvin.

Näyttely vakavoittaa katsojan

Tunnelma näyttelytilassa on harras. Tutustun Huolella haudatut -näyttelyyn avajaisiltana. Pysähdyn ensimmäisenä hyvin säilyneen pääkallon kohdalle, josta on tehty myös taitava kasvorekonstruktio. Kasvojen luusto on hieman toispuoleinen. Ihailen kasvorekonstruktion tekijän taidonnäytettä, kunnes havahdun miettiväni, haluaisinko oman pääkoppani olevan 400 vuoden päästä esillä lasivitriinissä? Onko oikein asettaa näytille ihmisjäänteitä? Ajatus jää vaivaamaan, mutta jatkan mielenkiinnolla näyttelyä eteenpäin.

Menneeseen aikaan pääsee tutustumaan kaikin aistein. Välillä kävijä voi nuuhkia tuoksuvia kasveja, joilla aikalaiset ovat peittäneet kalman hajua. Välillä pääsee taas tarkastelemaan, millaisia esineitä vainajien mukana on haudattu. Arvokkaitakin koruja on hennottu haudata. Tästä esimerkkinä Iin Haminassa naisvainajan kaulassa ollut itäistä alkuperää oleva isohko ristiriipus.

1400-luvulla haudatun nuoren naisen kaulalta löydetty risti on valmistettu 600-700 vuotta sitten. Kuva: J. Heinonen.

Näyttelyssä on myös valokuvia ja tietoa vuosina 1560-1629 eläneen, niin ikään kirkon lattian alle haudatun Kemin seurakunnan kirkkoherra Rungiuksen muumiosta. Luusto voi antaa arkeologille paljon informaatiota menneestä ajasta, kuten sairauksista, jotka piinasivat aikalaisia.

Rungiuksesta tehty osteobiografia on ollut pohjana päätelmille, joiden mukaan Rungius eli sosiaalisen statuksensa ansiosta hyvällä ruoalla ja kärsikin elämänsä lopussa huomattavasta ylipainosta. Rungiuksen käsi lepää edelleen suuren vatsan päällä. Kumpua ei vain enää ole. Minua hymyilyttää. Rungius vaikuttaa paheineen varsin modernilta ihmiseltä.

Museovierailijat, vilkaiskaa myös jalkoihinne! Näyttelytilan lattiaan on liimattu kuva suuresta hautakivestä, joka on ollut Oulun tuomiokirkon eteisen seinälle nostettuna jo 1880-luvulta saakka. Sitä, kenelle tuomiokirkon lattian alle haudatulle vainajalle komea hautalaatta kuuluu, ei tiedetä. Hautalaatasta on puuttunut kulmapala, joka sittemmin löytyi vuonna 2002 tuomiokirkon pihalta arkeologisten kaivausten yhteydessä. Kulmapala on näytillä museossa.

Kulmapala löytyi vuoden 1822 Oulun palon jälkeen rakennetun tilapäisen tapulin perustusten läheisyydestä. Tapulin rauniot sijaitsevat Oulun tuomiokirkon lounaispuolella. Kuva: Annemari Tranberg.

Ennen kuolema oli merkittävä osa elämää

Näyttelyä kiertäessä erityisesti lapsivainajien kauniit arkut ja hautakoristeet pysäyttävät. Myöhäiskeskiajalla ja varhaisella uudella ajalla lapsikuolleisuus oli korkea. Jopa 40 prosenttia lapsista menehtyi ennen 4-vuotispäiväänsä. Hautasisustuksista näkee, että lapsikuoleman yleisyys ei ole kuitenkaan vähentänyt lasten lyhyen elämän arvostusta. Lapset haudattiin rakkaudella kauniisiin kankailla sisustettuihin arkkuihin. Näyttelyssä on myös esillä muun muassa helmiä, jotka ovat olleet erään lapsivainajan kädessä.

Ajatukseni ovat ristiriitaiset. Toisaalta runsas lapsikuolleisuus on ahdistava tieto, koska me nykyajan suomalaiset olemme tottuneet elämään maassa, jossa lapsikuolleisuus on 0,2 prosenttia. Miltähän odottavasta äidistä tuntui, kun lapsen kuolema oli niin todennäköinen? Toisaalta näyttelyssä esillä olevat jäännökset kauniista käsitöistä saavat ajatuksen kuolleesta lapsesta tuntumaan siedettävämmältä. Tähän aikalaiset toki ovat pyrkineetkin. Esimerkiksi hautavaatteita on valmistettu jo ennakkoon, koska on tiedetty, että todennäköisesti joku omista lapsista tulee kuolemaan pian.

Lasten hautavaatteet kiinnitettiin lapsivainajien ylle nuppineuloin. Kuva: Annemari Tranberg.

Tässä kohtaa suhtautumiseni myös omaan pääkallooni näyttelyn kohteena saa toisenlaisen näkökulman. Ihmisjäännösten tuominen näytille ei tunnu eettisesti väärältä, koska jäännöksiä käsitellään arvokkaasti muinaisen ihmisen sielua kunnioittaen. Ensireaktiossani oli lähinnä kyse ajatuksesta omasta kuolemasta ylipäätään.

Näyttely saa minut pohtimaan kuolemaa. Tajuan, miten luonnollisesta asiasta on kulttuurissamme tullut kavahduttavaa ja miten kuoleman kohtaaminen saa meidät muistamaan myös oman väistämättömän kohtalomme. Maallistuneen ihmisen mielikuvissa kuoleman jälkeen ei ole mitään. Muutama sata vuotta sitten ihmiset yleisesti uskoivat ylösnousemukseen, jota hautavarustelut ja -sisustus hyvin ilmentävät. Usko saikin ihmiset suhtautumaan kuolleeseen läheiseen syvällisemmin.

Huolella haudatut -näyttely jättää jälkeensä levollisen olon ja käsityksen, että aiemmat sukupolvet ovat toden totta keskittyneet kuolleisiin läheisiinsä huolella. Surutyötä on tehty kollektiivisesti. Tästä meillä nykyajassa voisi olla opittavaa.

Huolella haudatut – arkeologisia tutkimuksia Pohjois-Suomesta
Pohjois-Pohjanmaan museo, Ainolanpolku 1.
31.1.-24.5.2020

Näyttely pohjautuu Oulun yliopistossa tehtyyn Emil Aaltosen säätiön ja Suomen Akatemian rahoittamaan monitieteiseen kirkkohautauksia ja pohjoissuomalaisia hautaustapoja käsittelevään tutkimukseen. Näyttelyt on tuotettu yhteistyössä Oulun yliopiston arkeologian alan tutkijoiden, Pohjois-Pohjanmaan museon, Tornionlaakson museon ja Kemin historiallisen museon kesken.




LISÄÄ JUTTUJA:

Säästä ajatuksesi eläviä varten - Johanna Elomaa