Minun tarinani
Michelle Obaman tie Yhdysvaltain ensimmäiseksi naiseksi
Michelle Obama, alunperin Robinson, halusi lapsena talon, jossa on portaat. Tietämättä, että myöhemmin pienituloisen afroamerikkalaisen chigacolaisperheen tytär tulisi nousemaan vielä lukemattomia portaita.
USA:n ensimmäisen tummaihoisen presidentin vaimon elämä on ollut huikea. Suomalainen lukija saattaa häkeltyä amerikkalaisesta tavasta kertoa itsestään pää pystyssä, luontaisen ylpeästi ja omanarvontuntoisesti. Michellen elämä on toden totta ollut silkkaa amerikkalaista unelmaa. Rakkaus ja läheisten välinen kunnioitus ovat hänen tarinassaan vahvasti läsnä. Kirjan tyyli tuo mieleen sikäläisen elokuvakerronnan. Enkä yllättyisi, jos leffa on jo tekeillä.
Miten sovittaa yhteen se, kuka olet, mistä olet lähtöisin ja minne haluat mennä.
Tähän ajatukseen on suomalaisen mörrimöykynkin helppo samastua.
Kaikki meistä kantavat mukanaan näkymätöntä historiaa, minkä vuoksi on syytä olla suvaitsevainen.
Näin opetti kodin alakerrassa asunut isotäti lapsille. Näkymättömyys olikin tummaihoisen tytön elämässä määräävä olosuhde, josta Michelle pyristeli kasvaessaan ulos – ja esille.
Minun tarinani on 500-sivuinen ja koukuttava. Yöunet ovat vaarassa, jos kirjaan tarttuu. Erityisesti lapsuuskuvaus on kiehtovaa luettavaa. Naisen temperamenttisuus ilahduttaa, ja anekdootit ovat hersyvän hauskoja.
Robinsonin perhe asui Chicagon South Sidessa, joka oli alunperin kirjavaa seutua, kunnes vähitellen valkoinen väestö muutti pois omiin lähiöihinsä. Yhdysvaltojen sosiaalipolitiikkaa kritisoidaan nykyään niin paljon, että on huomasin hämmästeleväni, ehkä yksioikoisesti, miten hyvin perhe pärjäsi. Toki Michelle oli lapsi ja nuori kauan sitten, 1960–1970-luvulla. Mutta hän näki vierestä, että kaikilla ei mennyt yhtä hyvin. Ja oppi, miten rotu oli rajoittanut etenkin edellisten sukupolvien elämänkulkua.
Jälkeen päin tajuan, etten voi täysin ymmärtää rodun merkitystä Amerikassa. Vaikka luin kirjan, vaikka näin BlacKkKlansmanin – ja monta muuta elokuvaa sitä ennen.
Tapaaminen ja seurustelun alkuhetket Barack Obaman kanssa ovat yltiöromanttista luettavaa. Kaikki tuntuu menevän nappiin. “Minulla oli jopa kenialainen mummo, jolle kelpasin.” Kirjailija taitaa myös kielikuvallisen kerronnan: “Odotusten surina seurasi häntä kaikkialle kuin herhiläisparvi,” Michelle kuvaa menestyvää miestään.
Älykäs maailmanparantaja
Kun Obaman pariskunnan molempien osapuolten urat lähtevät nousuun, kirjan tunnelma muuttuu. Työelämän vaiheet seuraavat toisiaan. Vaalitaisto alkaa ja arki on entistä hektisempää. Barack Obaman ura merkitsi isoa uhrausta perheen kannalta. On ihme, ettei Michelle palanut loppuun taiteillessaan oman uransa ja perhekeskeisyyden välillä.
Lukija ei voi olla tykästymättä presidenttipariin. Heistä piirtyy kuva sivistyneestä ja älykkäästä maailmanparantajapariskunnasta. He tekevät kumpikin tahoillaan valtavasti töitä ajaakseen tärkeinä pitämiään asioita, kuten auttaakseen ihmisiä, jotka eivät ole syntyneet vaurauteen.
Presidenttiä on kritisoitu muun muassa sotatoimista. Kirjan perusteella asiaa on vaikea arvioida. Michellen mukaan hän ei juuri jutellut miehensä kanssa työstä presidenttinä. Yhteistä aikaa oli niin vähän, että se haluttiin suoda perheelle. Lukija ei voi tietää kaikkia faktoja ehkä maailman vaikeimmasta työstä. Eikä Michelle Obaman tarina ole hänen miehensä tarina.
Kirja ei myöskään ole vaalikirja. Michelle vakuuttaa, ettei poliittinen ura kiinnosta häntä. Hän toimii muissa kanavissa. Ja vaikuttaa. Hän on sanonut haluavansa tarinallaan voimauttaa muita löytämään oman polkunsa.
LISÄÄ JUTTUJA:
