Minä luen! – Milla Peltonen

Uutta ja jo kadonnutta aikaa

26.06.2020
Teksti:
Kuvat:
Nauska

Milla Peltonen on  vapaa tutkija ja tietokirjailija, joka kertoo haaveilevansa hiljaisesta elämästä metsässä. Peltosen vuonna 2016 kirjoittama elämäkerta Paperilla seisova Perkele : Hannu Salaman elämä ja kirjat oli arvostelumenestys.

Peltonen julkaisi juuri kiitetyn ja ihastusta herättäneen teoksen Erakot : Omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita. Mitä kirjailija pohdiskelee nyt?

‒ Vasta viime vuoden lopussa tein viime hetken viilaukset Erakoihini, ennen kuin se lähti tammikuun alussa painoon. Hetki täytyy hengähtää ennen uutta projektia. Mutta kyllä, jotain luovaa tietokirjallista on jo viritteillä, mutta pysyköön aihe toistaiseksi omana tietonani, Peltonen kertoo.

Kesän ajan Milla keskittyy Työväenkirjallisuuden päivä -tapahtumaan, joka järjestetään Työväenmuseo Werstaalla Tampereella 5. syyskuuta.

‒ Toimin tapahtuman koordinaattorina. Jännittyneenä odotan, millaiseksi tuo tapahtuma näinä koronan aikoina muotoutuu.

Mitä luet Milla Peltonen?

‒ Finladia-palkitun Pajtim Statovcin Bollan (2019) luin eräänä kevättalven sunnuntai-iltapäivänä. Teos oli niin vangitseva sekä kerronnaltaan että sisällöltään, että hädin tuskin maltoin pitää taukoa. Syvä ja riipaiseva lukukokemus, joka johdatti ihmisyyden peruskysymysten äärelle. Klassikkoaineista.

‒ Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä 1. Swannin tie I: Combray (suom. 1968) oli muistaakseni yhdessä opiskeluaikojeni kirjatentissä, mutta jäi silloin pintapuolisen lukemisen varaan. Nyt tartuin kirjasarjaan uudestaan, mutta tällä kertaa Erja Manton lukemana äänikirjana.

‒ Mielestäni Manton ääni ja tyyli sopivat mainiosti Proustin tekstiin. Ainakin itse tunnen pääseväni Proustin herkulliseen kieleen ja maailmaan kiinni eri tavalla kuultuna kuin luettuna. Tämä voi johtua osittain siitä, että olen vielä aika tottumaton äänikirjojen kuluttaja ja suhtaudun äänikirjoihin leikkisän kiinnostuneesti, sanoja ja ilmaisuja maistellen. Välillä naurahtelen Proustin ilmaisuille, välillä toistelen niitä ääneen.

‒ Tuntuu, että omakin kieli verevöityy tällä tavalla. On ihanaa, kun sanataide saa aikaan mielihyvää ja iloa, ja antaa ehkä potkua myös oman ilmaisun kehittämiseen.

‒ Olen aikoinaan tehnyt graduni Keijo Siekkisen eräästä romaanista ja lukenut hänen tuotantonsa tarkkaan. Siekkisen Äidin hauta -romaaninkin (1985) olen lukenut muutaman kerran, ja äitienpäivän tienoilla tartuin siihen uudestaan. Kävin tuolloin nimittäin äitini haudalla ja Siekkisen romaani muistui mieleeni.

‒ Romaani sijoittuu Keski-Suomeen, josta minunkin äitini oli kotoisin. Kaunis teos, muttei kaunisteleva. Siekkisen kerrontatyyli on mielestäni varsin omaleimainen. Mitään suoraviivaista yhteiskunnallista realismia hänen tuotantonsa ei ole, vaikka sellainen mielikuva monella saattaa olla. Nuoren polven lukijat eivät hänen teoksiaan ehkä tunnekaan. Voisin suositella tutustumaan.

Minkälainen lukija olet Milla?

‒ Olen aina ollut ”kausiahmija” eli välillä tulee jaksoja, jolloin luen kaunokirjallisuutta todella paljon ja putkeen. Yliopistossa, opiskellessani kotimaista kirjallisuutta ja lukiessani massiivisiin kirjapakettitentteihin, tämä tyyli oikeastaan vakiintui, mutta alkoi myös muotoutua osaksi työtäni ja elämäntapaani.

‒ Nykyään nuo ahmimiskaudet ovat maltillisempia eivätkä ole ihan niin intensiivisiä kuin nuorena, mutta edelleen olen herkästi uppoutuva, eläytyvä ja hurmioituvakin lukija. Ja laatutietoinen: enää en väkisin lue kirjaa loppuun, jos se on mielestäni vaikkapa kiusaannuttavan huonosti kirjoitettu.

‒ Yleensä luen yhtä kaunokirjallista teosta kerrallaan, mutta esimerkiksi romaanin rinnalla voi toki mennä runoja ja tietokirjoja. Etenkin jälkimmäiset linkittyvät usein tekeillä olevaan omaan tietokirjaan, tutkimukseen tai artikkeliin.

 

Juttusarjassa Minä luen! tunnetut ja tuntemattomat kirjallisuuden ystävät kertovat mitä lukevat ja minkälaisia lukijoita he ovat. He valitsevat kolme heille ajankohtaista teosta ja kertovat, mikä niissä on hienoa.

Ota kirjastoon ja kirjakauppaan mukaan nämä kirjavinkit.

Milla Peltonen:
Patjim Statovci: Bolla (Otava, 2019).
Keijo Siekkinen: Äidin hauta (Gummerrus, 1985).
Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä. (Äänikirja Yle Areenassa)
Milla Peltonen: Erakot : Omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita (Into, 2020).
Milla Peltonen: Paperilla seisova Perkele : Hannu Salaman elämä ja kirjat (Into. 2016).

Lukuvinkit juttusarjan aiemmista osista:

Karri ”Paleface” Miettinen:
Laura Ertimo & Mari Ahokoivu: Ihme ilmat! Miksi ilmasto muuttuu (Into, 2019).
Flea: Happoa lapsille (Like, 2020).
Inkamaija Iitiä—Hannu Häkkinen—Jaana Onatsu: Julkinen ja kätketty Suomi (Kansallismuseo, 2017).
Karri Paleface Miettinen: Viides Maamme-kirja, eli, Ajatuksia suomalaisuudesta (Like, 2017).
Karri Paleface Miettinen: Kolmetoista kertaa kovempi : räppärin käsikirja (Like, 2019).

Janne Bomqvist:
Heikki Harma & Tuula KousaHector : asfalttihippi : muistelmia putkiradiosta Ruusuportille (Otava, 2017).
Kauko RöyhkäMarjatan poika : muistelmat 1. (Docento, 2019).
Sixten Korkman: Talous ja utopia (Docento, 2012).

Saara Turunen:
Katariina Huttunen: Surun istukka (Kustantamo s&s, 2019).
Racel CuskÄäriviivat-trilogia (Kustantamo s&s, 2018).
Caroline Criado PerezNäkymättömät naiset (WSOY, 2020).
Saara Turunen: Rakkauden hirviö (Tammi, 2015). Saara Turunen: Sivuhenkilö (Tammi, 2018).




LISÄÄ JUTTUJA:

Katja Kettu