Minä luen! – Jani Saxell

TV-vallankumous, runoutta ja #metoo-kirja 80 vuoden takaa

30.06.2020
Teksti:
Kuvat:
Pertti Nisonen/ WSOY

Jani Saxell on helsinkiläinen kirjailija, toimittaja ja luovan kirjallisuuden opettaja. Hänen romaaneissaan “fantasia kohtaa raadollisen realismin.” Huikea Helsinki Underground (WSOY, 2020) on kerännyt kiittäviä arvioita. Romaanin kieli on uudenlaista ja hengästyttävää.

Vuonna 2000 Jani Saxell voitti J.H. Erkon kirjoituskilpailun ja hänen romaaninsa Tuomiopäivän karavaani voitti Tähtivaeltaja-palkinnon 2017.

Tuottelias ja monipuolinen kirjailija on kirjoittanut myös novelleja sekä matka- ja reportaasikirjan Vaihtoehtoinen USA (Avain 2009). Nyt Saxell on jo uudessa projektissa mukana.

‒ Nyt on tekeillä TV-sarjojen nykyistä ”uutta kultakautta” ja luovuuden räjähdystä käsittelevä esseekokoelma Parasta katseluaikaa. Siinä on 18 kirjoittajaa, oma osuuteni on kirjoittaa esipuhe ja toimittaa muiden tekstejä. Jotta osaisin niistä jotain sanoa, viime viikkojen juttu ovat olleet armottomat yhden hengen Twin Peaks -, House of Cards- ja Orange Is the New Black -katselumaratoonit, Jani kertoo.

Mitä luet Jani Saxell?

‒ Viljo Kajavan 1930-luvun runot. Prosaistina on liiankin helppo sortua laittamaan tapahtumia ja faktoja peräkkäin. Pitäisi muistaa myös sellainen runollinen ja filosofinen hetkiin pysähtyminen, maailmankaikkeuden, ihmisen osan ja osattomuuden ihmettely.

‒ Suomalainen vanhempi runous tarjoaa tällaiseen oman pään ravisteluun paljon eväitä. Kajavan varhaisrunoissakin on muuttolinnun viisautta, välillä planetaarista ja välillä mikroskooppista näkökulmaa. Mieletön vitalismi ja elämänhurma törmäävät uuden maailmanpalon pelkoihin.

‒ Alan Sepinwallin The Revolution Was Televised on vauhdikasta ja elävää kulttuurihistoriaa 1990-luvun lopusta ja uuden vuosituhannen alusta. Sepinwall hengailee The Sopranosin, The Wiren ja Deadwoodin kaltaisten nykyklassikoiden kulisseissa ja kuvauspaikoilla, haastattelee tekijöitä ja näkijöitä.

‒ HBO-vetoinen ”TV-vallankumous” ei ollut mitään itsestään selvää voittokulkua ja palkintosadetta. Vaan päinvastoin epätoivoa, improvisointia, sinnikkyyttä, pioneerihenkeä ja tahtojen taistoa. En ole kauheasti bändikirjoja lukenut, mutta The Revolution Was Televised lienee jotain vastaavaa TV-maailmasta.

‒ Helvi Hämäläisen läpimurtoteos Katuojan vettä kuvaa yksinhuoltajaäidin ja hänen pienen poikansa kujanjuoksua 1930-alun pätkätöissä, köyhäinhoidon ja työvoimatoimiston byrokratian pyörityksessä. Katuojan vettä on Helsingin varjoisten kujien ja osattomien ihmisten kuvauksen klassikko – ja #metoo-kirja 80 vuotta ennen aikaansa. Monet Hämäläisen kuvaamat ilmiöt voisivat olla ihan suoraan tätä päivää.

‒ Kirjan ikuisesta ajankohtaisuudesta kertoo jotain sekin, että Helsingin kaupunginkirjastossa on jäljellä yksi, aikamoisen puhki luettu ja silti koko ajan varauksessa oleva kappale. Uusintapainokselle olisi varmasti tarvetta.

Minkälainen lukija olet Jani?

‒ Erinäisiä duunihommia ja omien kirjojen taustatöitä varten, kuten myös hengen iloksi ja valistukseksi, täytyy lukea paljon ja kaikenlaista. Olisi aika harvinainen tilanne, jos ei olisi kahta tai kolmea romaania kesken – ja tietokirjaa, sarjakuvaa, runokokoelmaa siihen päälle. Koronakevät oli kaltaiselleni ihmiselle siunauksellinen, koska ei tarvinnut huolia lainojen uusinnasta tai myöhästymismaksuista.

 

Juttusarjassa Minä luen! tunnetut ja tuntemattomat kirjallisuuden ystävät kertovat mitä lukevat ja minkälaisia lukijoita he ovat. He valitsevat kolme heille ajankohtaista teosta ja kertovat, mikä niissä on hienoa.

Ota kirjastoon ja kirjakauppaan mukaan nämä kirjavinkit.

Jani Saxell:
Viljo Kajava: 1930-luvun runot (Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2000).
Alan Sepinwall: The Revolution Was Televised (Gallery Books, 2013).
Helvi Hämäläinen: Katuojan vettä (Gummerrus, 1935); WSOY, 1986).
Jani Saxell: Helsinki Undrground (WSOY, 2020).
Jani Saxell: Tuomiopäivän karavaani (WSOY, 2017).

Lukuvinkit juttusarjan aiemmista osista:

Milla Peltonen:
Patjim Statovci: Bolla (Otava, 2019).
Keijo Siekkinen: Äidin hauta (Gummerrus, 1985).
Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä. (Äänikirja Yle Areenassa)
Milla Peltonen: Erakot : Omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita (Into, 2020).
Milla Peltonen: Paperilla seisova Perkele : Hannu Salaman elämä ja kirjat (Into. 2016).

Karri ”Paleface” Miettinen:
Laura Ertimo & Mari Ahokoivu: Ihme ilmat! Miksi ilmasto muuttuu (Into, 2019).
Flea: Happoa lapsille (Like, 2020).
Inkamaija Iitiä—Hannu Häkkinen—Jaana Onatsu: Julkinen ja kätketty Suomi (Kansallismuseo, 2017).
Karri Paleface Miettinen: Viides Maamme-kirja, eli, Ajatuksia suomalaisuudesta (Like, 2017).
Karri Paleface Miettinen: Kolmetoista kertaa kovempi : räppärin käsikirja (Like, 2019).

Janne Bomqvist:
Heikki Harma & Tuula KousaHector : asfalttihippi : muistelmia putkiradiosta Ruusuportille (Otava, 2017).
Kauko RöyhkäMarjatan poika : muistelmat 1. (Docento, 2019).
Sixten Korkman: Talous ja utopia (Docento, 2012).

Saara Turunen:
Katariina Huttunen: Surun istukka (Kustantamo s&s, 2019).
Racel CuskÄäriviivat-trilogia (Kustantamo s&s, 2018).
Caroline Criado PerezNäkymättömät naiset (WSOY, 2020).
Saara Turunen: Rakkauden hirviö (Tammi, 2015). Saara Turunen: Sivuhenkilö (Tammi, 2018).




LISÄÄ JUTTUJA:

masennuskomedia