Milla Peltonen: Erakot – omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita
Erakkoelämää
Milla Peltosen teos Erakot – omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita on erittäin ajankohtainen, sillä suurin osa suomalaisista elää eristyksissä vallitsevan epidemian aikana. Toisilla sosiaalisesta kanssakäymisestä pidättäytyminen sujuu luonnostaan, mutta joillekin se aiheuttaa harmaita hiuksia ja hampaidenkiristelyä.
Yksineläjiä omasta tahdostaan
Peltonen on haastatellut Suomessa asuvia erakoita. Heillä ei ole mitään hätää, sillä he viihtyvät omissa oloissaan. He ovat valinneet elämäntavan, johon eivät tarvitse muita ihmisiä. Nykyaikaisten erakoiden lisäksi teoksessa esitellään jo edesmenneitä yksineläjiä, jotka ovat jääneet historiaan omintakeisen elämäntyylinsä vuoksi.
Teoksen alussa kerrotaan historiallisista 1900-luvun Lapin kultaerakoista, jotka ovat eläneet pohjoisen karuissa maisemissa kultaa huuhtoen. Lapin erämaat ovat houkutelleet myös muita erakoita kautta aikojen. Savottojen kautta erakoiksi päätyneet ”ukonkäppyrät” ovat itse rakentaneet pirttinsä ja eläneet luonnon kiertokulun mukaisesti.
Yksi mielenkiintoinen hahmo on Pekka Tervaniemi. Surnu-Pekaksi tituleerattu mies on asunut Ylä-Lapin Vätsärin erämaassa koko ikänsä. Hänestä on kirjoitettu kirja sekä kuvattu dokumenttielokuva Pieni rakkaustarina (2010). Rankasti kiroileva mies on todennut:
En ole täällä viihtymässä, olen kotona.”
Naiserakoita, onko heitä?
Mielikuvissa tyypillinen erakko on vanha äijä, joka asuu yksin korpimökissään piippua poltellen. Kuvasto on suomalaisesta kirjallisuudesta tuttua Havukka-ahon ajattelijoineen. Peltonen antaa kirjassaan ilahduttavasti tilaa myös muutamille naiserakoille, jotka ovat valinneet asuinpaikakseen syrjäisen kolkan tai omavaraisen elämäntyylin.
Erakkous ei ole ikään sidottua, sen todistaa 30-vuotias Tinja Myllykangas, joka asuu Inarin Muotkatunturin lähistöllä koirineen. Lapin nykyerakko on saanut kansainvälistä huomiota sekä ihastusta sosiaalisessa mediassa.
Tinja vaihtoi kaupunkielämän arktiseen ja askeettiseen erämaaelämään, koska ei viihtynyt kaupungissa eikä kaipaa sieltä mitään. Hän pyörittää Siperia Lapponica -yritystään toisen ihmisasukin kanssa, mutta mieltää itsensä silti erakoksi.
Tosielämän erakoita
Omavaraisuutta ja ekologisuutta korostavan Marketta Hornin tarina on kirjan parasta antia. Hän onkin saanut kirjassa oman lukunsa nimeltä Ekologisuuden ehdoilla: Marketta, Mörkökorven erakko. Aikoinaan kiertolaiselämää viettäneen naisen elämänfilosofiaan kuuluu järjestelmäpakolaisuuden lisäksi henkistymisen ulottuvuus. Hän on elämänkaarellaan luopumisen vaiheessa, johon kuuluu erakkous.
Tästä teoksesta kannattaa ammentaa vertaistukea, jos oma mökkihöperyys alkaa uhata. Peltonen tapaa reissuillaan erilaisia ihmisiä, joita kaikkia yhdistää halu vetäytyä omiin oloihin. He ovat tosielämän erakoita, joita me muut ihailemme tai kauhistelemme.
Kirjailija käy vierailulla myös uskonnollisten ja kausierakoiden sekä muista ideologisista syistä yhteiskunnan ulkopuolelle vetäytyneiden yksineläjien luona.
Peltonen on kiertänyt Suomea ristiin rastiin, sillä erakoita on erämaiden lisäksi Etelä-Suomessakin. Erakoiden asuinpaikat olisi voinut näyttää kartalla. Vapaana tutkijana työskentelevä Peltonen kertoo haaveilevansa hiljaisesta elämästä metsässä. Kirjan luettuaan siitä alkaa vaistomaisesti haaveilemaan itsekin.
LISÄÄ JUTTUJA:
