Haastattelu: Mikko Kamula

Esikoiskirjailija Mikko Kamula lähti toteuttamaan nuoruuden unelmaansa kymmenen vuotta sitten. Hän halusi opiskella kaiken mahdollisen suomalaisesta mytologiasta ja kerätä runsaan lähdeaineiston Metsän kansa -sarjaansa varten. Kesällä 2015 Mikko sai kustannussopimuksen Gummerukselta ja tammikuussa 2017 julkaistiin sarjan ensimmäinen osa Ikimetsien sydänmailla.

Tarinoiden kertominen on kiehtonut Mikkoa jo lukioikäisestä saakka. Kunnianhimoisena luonteena hänellä on riittänyt uskoa omaan jaksamiseensa.

− Keksin jo tuolloin Metsän kansa -sarjan kantavan idean: halusin esitellä lukijoille suomalaista muinaisuskoa ja kansanperinnettä kattavalla tavalla mutta samalla kevyesti lähestyttävässä muodossa. Alusta asti oli selvää, että kirjallisuuslaji olisi historiallinen fantasia siten, että fantasiaelementit kumpuaisivat muinaissuomalaisten uskomuksista.

Mikko on osoittanut ihailtavaa sinnikkyyttä sarjan luomisen suhteen: hän on omistautunut aiheelle paitsi opiskelemalla maisteriksi perinteentutkimuksen alalta, myös lukenut vapaa-ajallaan ”lähes kaikki suomalaisesta folkloresta kirjoitetut tietokirjat sekä valtavan läjän kansatieteellistä ja historiallista kirjallisuutta”.

Vuosien varrella usko on horjunut välillä pahastikin, sillä aineisto on osoittautunut huomattavasti luultua suuremmaksi. Kuusiosaiseksi suunniteltua Metsän kansa -sarjaa varten Mikolla on nyt kuitenkin hankittuna lähdeaineistoa moneksi vuodeksi. Moni voi ihmetellä, miksi kirjailija käyttää ensin vuosikausia lähdemateriaalin kokoamiseen ja alkaa vasta sitten kirjoittaa.

− En oikein tiedä itsekään, enkä voi kenellekään suositella tätä lähestymistapaa. On todella stressaavaa ja jopa mielenterveydelle vaarallista, kun tajuaa tehneensä kymmenen vuotta töitä nuoruuden unelman eteen, josta ei ole vielä sanaakaan paperilla.

Mikko kertoo, että sarjan kirjoittaminen on ollut niin pitkä prosessi, että siitä on muodostunut hänelle jo jonkinlainen elämäntyö. Ensimmäisen kirjan kirjoittamiseen kului kolme vuotta ja toiseen kirjaan näyttäisi uppoavan sama aika. Julkaisuväli ei kuitenkaan ole niin pitkä, sillä hän kirjoittaa kahta kirjaa yhtä aikaa.

− Tällä hetkellä minulla riittää työtä siinä, että saan tämän aloittamani kuusiosaisen sarjan joskus valmiiksi. Mikäli se onnistuu 2020-luvun puolella, olen tyytyväinen.

Mikko ei usko kirjansa henkilöhahmojen lailla haltijoihin ja maahisiin, mutta on silti sitä mieltä, että luonnossa voi kokea taianomaisia hetkiä.

Kansanperinnettä ammennettavaksi

Ikimetsien sydänmailla -teos sijoittuu 1400-luvun Savoon. Miksi Mikkoa kiinnostaa kyseinen Suomen muinaishistorian ajanjakso?

− Halusin sellaisen ajan, jolloin suomalainen muinaisusko oli vielä voimissaan, mutta toisaalta oli valittava mahdollisimman myöhäinen ajankohta, jotta saatoin hyödyntää mahdollisimman suurta osaa olemassa olevista myyteistä ja uskomuksista. Olen pyrkinyt selvittämään mahdollisimman hyvin sen, mitä tuosta ajasta tiedetään, ja kun tälle pohjalle kirjoittaa kuvitellun tarinan, yhdistyvät fiktio ja fakta melko luontevasti yhdeksi kokonaisuudeksi.

Historiallisen romaanin taustatyö on tehtävä huolellisesti, sillä historia kiinnostaa monia ja virheet huomataan. On tärkeää tutustua myös tarinan oikeisiin tapahtumapaikkoihin. Mikko onkin teoreettisen tiedon hankkimisen lisäksi tehnyt yli viikon ekskursiomatkan Savoon, Olavinlinnaan ja Viipuriin. Miten nykyajan kirjailija pystyy eläytymään muinaishistorialliseen elämänmenoon?

− Kun kirjoittaa 1400-luvun Itä-Suomeen sijoittuvaa kertomusta, ei historiallisia faktoja loppujen lopuksi ole kovin paljon käytettävissä. Taiteilijalla on toki omat vapautensa, mutta jos pyrkii autenttisuuteen kuten itse teen, tulee kirjasta helposti poikkitieteellinen hanke. Itse olen joutunut esimerkiksi opiskelemaan kansatiedettä, jotta osaisin kuvata keskiajan lopun savupirtissä eläneiden suomalaisten arkielämää uskottavalla tavalla.

Kirjailija tähyää kohti Olavinlinnaa ekskursiomatkallaan.

Mikko on ammentanut tarinan tapahtumia jo olemassa olevista myyteistä. Teoksessaan hän kiittää tarinan aiheista suomalaisia runonlaulajia, jotka ovat jättäneet hengentuotteensa kaikkien yhteiseksi kansallisomaisuudeksi. Kirjailija on laatinut työnsä pohjaksi kattavan juonihahmotelman koko kirjasarjan osalta.

− En noudata mitenkään orjallisesti perinteistä draaman kaarta, vaan olen ottanut kertomukseni rytmittäjäksi pikemminkin perinteisen vuodenkierron ja luonnon armoilla elämisen. Jotkut ovat moittineet tätä valintaa, mutta monet ovat toisaalta pitäneet juuri siitä.

Mikko suunnittelee tarinansa henkilöhahmot pääpiirteittäin. Hän vain alkaa kirjoittaa ja katsoo, minkälainen hahmosta muodostuu. Toisinaan homma onnistuu kertaheitolla, joskus pitää hieman korjailla.

− Minulla on erillinen tiedosto, johon olen listannut kaikki tarinani hahmot ja sen, miten olen heitä tekstissäni kuvaillut. Se on hyvä apuväline siinä vaiheessa, kun hahmo tulee vaikkapa pienen poissaolon jälkeen takaisin mukaan tarinaan.

Minkälainen mahtaa olla neljä vuotta sitten vapaaksi kirjailijaksi heittäytyneen Mikon päivärutiini? Sisältääköhän se luksusta ja lounaskutsuja? Kermakakkua ja shampanjaa?

− Hyvin arkinen, suorastaan tylsä. Yritän suhtautua kirjoittamiseen vain yhtenä duunina muiden joukossa. Pohjimmiltani olen sitä mieltä, että liikaa työtä tekemällä ei saavuta kuin epätasapainoisen elämän. Kirjoittaminen on luovaa työtä, jatkuvaa kehittymistä ja uuden opettelua, ja parhaimmillaan myös kasvamista ihmisenä ja löytöretki omaan itseensä.




LISÄÄ JUTTUJA:

TARINOITA SUOMALAISISTA TYTÖISTÄ JOTKA MUUTTIVAT MAAILMAA Jere Vartiainen