Matkoja oopperaan

Verdin Trubaduuri elokuvateatterissa

20.11.2020
Teksti:
Kuvat:
Metropolitan Opera

Maineikas New Yorkin Metropolitan ooppera on lähettänyt Live in HD -esityksiä satelliitin välityksellä elokuvateattereihin ympäri maailman jo vuodesta 2006. Nykyisin oopperan ystävät pääsevät katsomaan samaan aikaan esityksiä livenä Metropolitanin yleisön kanssa 70 maassa, kuudella mantereella.

Suomessa Finnkino esittää näytöksiä Event cinema -ohjelmistossaan. Metropolitan oopperan kausi 2020‒21 peruttiin koronan takia, ja Ooppera encore -näytökset ovat nyt valikoituja kappaleita aiemmilta vuosilta.

Marraskuussa Finnkino esitti nauhoituksen Giuseppe Verdin klassikko-oopperasta Trubaduuri (Il Trovatore) vuodelta 2015.

Varoitus: juttu sisältää kaikki mahdolliset juonipaljastukset.

Oopperan taustaa

Nelinäytöksinen Il Trovatore on vakiintunut oopperatalojen ohjelmistoon, ja se nähtiin muun muassa Suomen kansallisoopperassa syyskaudella. Dramaattinen tarina sisältää kauhua, suuria tunteita ja kaunista tarttuvaa musiikkia.

Tarina perustuu espanjalaisen Garcia Gutiérresin näytelmään El tovador (1836). Sovitus oopperaksi ei ollut helppo. Librettoa, eli oopperan tekstiä, palkattiin kirjoittamaan Salvadore Commarano. Verdi ei ollut tyytyväinen libretistin työhön, ja hän vaati lisää dramatiikkaa ja oopperan vakiintuneiden kaavojen rikkomista.

Commarano kuoli kesken työn, joten Verdi viimeisteli libreton runoilija Leone Emmanuele Bardaren kanssa säilyttäen kuitenkin kritisoimansa Commanaron libreton valmistuneen osan, mutta lisäten naislaulajille osuuksia.

Trubaduuri kuuluu Verdin romanttiseen trilogiaan yhdessä La Traviatan ja Rigoleton kanssa. Trilogian oopperoille on yhteistä musiikin uudistunut kieli sekä yhteisön hyljeksimä päähenkilö.

Trubaduuria ei ollut tilattu mihinkään suureen oopperataloon, mikä oli poikkeuksellista. Oopperan kantaesitys Rooman Teatro Apollossa vuonna 1853 oli suuri yleisömenestys. Vaikka ylettömän traagista, juoneltaan hyppivää ja synkkää oopperaa kritisoitiin voimakkaasti, Rooman kaduilla huudeltiin: Viva Verdi! Trubaduuri nosti lopulta Verdin koko maailman tietoisuuteen.

Ensimmäinen näytös: Kaksintaistelu

Oopperan tapahtumat sijoittuvat Espanjaan 1400-luvulle, sisällissodan aikaan. Aragonian ruhtinaan joukkojen komentaja, Lunan kreivi (baritoni Dmitri Hvorostovski), rakastaa nuorta aatelisnaista Leonoraa (sopraano Anna Netrebko).

Kreivi Lunan vartioiden johtaja Fernando (basso Stefan Kocán) kertoo joukoilleen tarinaa vuosia sitten roviolla poltetusta mustalaisnaisesta. Naisen väitettiin noituneen kreivi Lunan veljen tämän ollessa pikkulapsi. Mustalaisnaisen tytär Asucena (mezzospraano Dolora Zajick) kosti, sieppasi kreivin veljen ja heitti hänet äitinsä rovioon. Kreivi etsii edelleen veljensä murhaajaa.

Leonora on rakastunut ennen sotia tapaamaansa mieheen. Nyt mies on palannut linnan puutarhaan trubaduurina laulamaan hänelle serenadeja. Kreivi Luna ja laulava trubaduuri kohtaavat puutarhassa, ja mies paljastuu kapinallisjoukkojen johtaja Manricoksi (tenori Yanghoon Lee).

Sen lisäksi, että herrat ovat Leonoran kilpakosijoita, he huomaavat olevansa sodassa vastapuolilla. Kreivi haastaa Manricon kaksintaisteluun.

Ensimmäisen näytöksen alettua huokaan helpotuksesta. Ohjaaja David McVicar on valinnut produktioon perinteisen toteutuksen. Tapahtumapaikka on linnan puutarha. Puvut ja lavastus kertovat vanhasta ajasta.

Perinteinen taiteenlaji uudistuu hitaasti, ja uudet kerronnan keinot, kuten videoiden käyttö, kotiutuvat oopperaan muutama vuosi teatterin jälkeen. Uudistukset tuovat klassiseenkin oopperaan parhaimmillaan lisäarvoa, mutta temaattiset modernisoinnit ovat usein hyvin tyylittömiä.

Uskalsin kyllä luottaa, ettei Met (Metropolitan ooppera) olisi tuonut vuonna 2015 Trubaduuria nykyaikaiseen toimistoon. Ja ei, Met ei vaihtaisi Leonoraa mieheksi miellyttääkseen taidekeskustelun äänekkäintä osaa. Tällaisia ratkaisuja olen nähnyt useita teattereiden ja oopperan näyttämöillä viime vuosina.

Nyt voin kuitenkin jättää nämä mietteet ja uppoutua upeaan musiikkiin ja traagiseen tarinaan.

Toinen näytös – Mustalaisnainen

Toisen näytöksen alussa kuullaan Trubaduurin tunnetuin kappale. Mustalaisten alasinkuoron Vedi! le fosche notturne spoglie (Katsokaa! Yön synkkyys poistuu) soi voimalla. Upea oopperakuoro aiheuttaa kehollisia väristyksiä.

Vaikka elävä esitys on ainoa oikea tapa kokea ooppera, elokuvateatteri-esitykselläkin on vahvuutensa. Suuri kangas ja hyvä äänentoisto pimeässä salissa on ihan hyvä korvike, sillä Helsingin ulkopuolella live-esityksiä on ani harvoin.

Oopperasalissa ääntä ei vahvisteta kuin harvoissa poikkeustapauksissa, ja ihmiset ovat ihmisen kokoisia. Näyttelemisen pitää olla suurieleistä, jotta ylimmälle ja kauimmaisellekin parvelle näkyy pienillä teatterikiikareilla jotakin. Suuret lintukiikarit tai kaukoputket eivät ole tyylikkäitä.

Elokuvateatterissa kokemus on myös yhteisöllinen. Hienon aarian jälkeen kädet hakevat jo ilmaa, mutta saan vältettyä aplodit ja etenkin bravo-huudahdukset.

Kankaalla nähdään myös puolilähikuvia, ja ohjattu näytös on toteutettu usealla kameralla. Ehkäpä Met on tehnyt joitain kompromisseja Live in HD -näytöksiin, koska visuaalisuus ja ylinäytteleminen eivät häiritse.

Palataanpa tarinaan. Juoni hyppää hämmentävästi aina näytöksen vaihduttua. Manrico on voittanut kaksintaistelun, mutta säästänyt Lunan hengen. Hän on haavoittunut sodan taisteluissa ja hänen äitinsä, roviolla poltetun mustalaisnaisen tytär Asucena hoivaa häntä terveeksi.

Asucena vaipuu mietteisiin ja kertoo Manricolle, että hän heitti tunnekuohuissa oman poikansa rovioon samalla kun äiti vaati liekkien keskellä kostoa. Kauniissa aariassa Stride la vampa (Liekit leimuavat ja humisevat) mezzosopraano pääsee loistamaan.

Dolora Zajick keräsi mainetta Asucenan roolissa jo vuonna 1986. Nyt vuosikymmeniä myöhemmin hän loistaa edelleen laulullaan. Trubaduuri aloitti Verdin vahvojen mezzojen sarjan.

Oopperassa sopraanot ja tenorit ovat totutusti päärooleissa, mutta Trubaduurissa myös mezzosopraanon ja sen miespuolisen vastineen baritonin osat ovat vaativia. Yksi historian legendaarisimmista tenoreista, Enrico Caruso, onkin kertonut, että Trubaduuriin vaaditaan neljä maailman parasta laulajaa.

Manrico vaatii tietoa syntyperästään, mutta Asucena välttelee vastaamista. Mustalaisleiriin saapuu tieto, että Leonora luulee Manricon kuolleen ja on menossa luostariin. Luna aikoo siepata Leonoran ennen kuin hän antaa nunnalupauksen.

Sieppausyritys epäonnistuu Manricon joukkojen hyökätessä. Rakastavaiset pakenevat Castellorin linnaan Manricon joukkojen suojaamina.

Kreivi Luna unelmoi Leonorasta aariassa Il balen suo sorriso (Hänen hymynsä loiste), jota pidetään usein italialaisen oopperan kauneimpana baritoniaariana. Dmitri Hvorostovski on loistanut Lunan roolissa useissa eri produktioissa.

Hvorostovskilla todettiin aivosyöpä oopperan esitysvuotena 2015, mutta hän palasi vielä lavalle kolmeen esitykseen Lunan kreiviksi Metropolitan oopperaan. Laulusuoritus on tästä huolimatta vaikuttava, ja äänessä on kaikupohjaa. Esitykset jäivät maestron viimeisiksi ja Hvorostovski menehtyi vuonna 2017 vain 55-vuotiaana.

Kolmas näytös – Mustalaisnaisen poika

Kreivi piirittää joukkoineen Castellorin linnaa. Asucena kuljeskelee leirissä ja hänet pidätetään. Fernando tunnistaa mustalaisnaisen kreivin veljen sieppaajaksi ja surmaajaksi. Kreivi näkee tilaisuutensa ja aikoo polttaa Asucenan roviolla linnan ulkopuolella.

Tieto äidin kohtalosta kiirii Manricon korviin hänen valmistautuessaan häihin Leonoran kanssa. Manrico lähtee pelastamaan äitinsä Di quelle pira (Noista liekestä). Aaria (tai oikeammin lyhyt aaria, eli cabaletta) on tenorin huippuhetki oopperassa.

Aariassa on ehkä oopperan historian tunnetuin kirjoittamaton nuotti, korkea C. Verdi ei kirjoittanut tähän aariaan korkeaa C:tä, mutta luulen vahvasti, että se kuultiin tälläkin kertaa korealaisen Yanghoon Leen esittämänä. Nuotin esitti ensimmäisenä Enrico Tamberlik Verdin luvalla, ja siitä lähtien se on kuulunut aariaan – ainakin aina silloin kun tenori siihen yltää.

Neljäs näytös – Teloitus

Manrico on vangittu, ja hänen armeijansa on lyöty. Leonora saapuu vankilaan ja anoo armoa rakastetulleen. Lopulta hän lupaa itsensä palkkioksi kreivi Lunalle Manricon vapauttamisesta, mutta nauttii samalla myrkkyä.

Leonora laulaa kauniin aarian Tu vedrai che amore in ter­ra (Näet, että rakkauteni on suurempi). Anna Netrebko laulaa sydäntä särkevän kauniisti. Netrebkon ääni on sopraanolle harvinaisen tummasävyinen, ja se sopii erityisesti viimeisen näytöksen tunnelmallisiin aarioihin.

Ensimmäisen näytöksen pirteissä aarioissa Netrebko ei samalla tavoin kosketa. Ehkä kokemukseeni vaikutti, että kuuntelin edellisenä yönä Maria Callaksen Leonoraa. Callas oli tunnettu laajasta äänialastaan.

Leonora kertoo Manricolle, että hän on pelastunut. Manrico käsittää, minkä hinnan Leonora on maksanut hänen vapaudestaan ja tuomitsee hänet raivoisasti. Myrkky vaikuttaa nopeasti, joten Leonora kuolee Manricon käsivarsille.

Kreivi Luna huomaa petoksen ja teloittaa Manricon. Asucena havahtuu ja huutaa viimeisinä sanoinaan: “Hän on veljesi! Olen kostanut puolestasi äiti!”

Hieno oopperakokemus

Traaginen ooppera on päättynyt. Trubaduuri on aloittelevallekin kuulijalle ja kokijalle helppo ooppera. Musiikki on upeaa ja kaunista. Tarina kerrotaan musiikin ja dramaattisuuden ehdoilla ja siinä on kummallisia hyppäyksiä. Siitä huolimatta Trubaduurin tarina on oopperan kontekstissa hieno, sillä joidenkin oopperoiden juonet ovat täysin käsittämättömiä.

Hienon oopperakokemuksen voi saada myös elokuvateatterissa. Kolmituntinen arkikokemusten yläpuolella on tehnyt omasta maailmastani hieman paremman paikan.

Enempää on turha hehkuttaa, sillä ooppera ei ole kaikkia varten. Oopperan hienoutta on turha yrittää selittää ‒  se on itse koettava. Suosittelen antamaan itselleen mahdollisuuden, vaikka myönnettävä on, että oopperan elitistinen maine on osin ansaittu, ja liput ovat kalliita.

Vuoden viimeisessä Ooppera Encoressa Finnkino näyttää joulukuussa Wolfgang Amadeus Mozartin Taikahuilun. Kyseessä on englanninkielinen lyhennetty versio, jonka nauhoitus on Metropolitan Operan kaikkien aikojen ensimmäinen Live HD -esitys vuodelta 2006.

 

Encoret Finnkinon teattereissa: la 12.12. klo 20.00 (Hki) / ti 15.12. / su 20.12.

Matkoja oopperaan –juttusarjassa kerrotaan oopperakokemuksista maallikon näkökulmasta. Toimittaja on jo hieman valistunut oopperan ystävä, joka uskaltaa suositella Finnkinon tulevaa Taikahuilua ensimmäiseksi oopperaksi.

Giuseppe Verdi: Trubaduuri (Il Trovatore). Libretto Salvatore Commarana, Antonio Garcia Gutiérrezin näytelmän El trovador pohjalta. Kapellimestari Marco Armiliato. Ohjaus David McVicar. Lavastus Charles Edwards. Puvut Birgitte Reiffenstuel. Valot Jennifer Tipton. Koreografia Leah Hausman. Rooleissa: Anna Netrebko, Dolora Zajick, Yanghoon Lee, Dmitri Hvorostovski, Stefan Kocán, Maria Zifchak, Raul Melo, David Lowe, Edward Albert. Kantaesitys Rooman Teatro Apollossa 19.1.1853. Nauhoitettu Metropolitan oopperassa 3.10.2015. Ooppera encore Finnkino Plaza 10.11.2020.




LISÄÄ JUTTUJA:

Kannas, Hanneriina Moisseinen Sotaleski BDSM aapinen