Matkoja oopperaan – Atlantiksen keisari Oulun Musiikkijuhlilla
Kuolema menee lakkoon Viktor Ullmannin yksinäytöksisessä oopperassa Der Kaiser von Atlantis (1943). Keskitysleirillä sävelletty teos on tulkittavissa satiiriksi Hitleristä, joten natsit kielsivät sen esittämisen. Oopperan ensiesitys oli vasta vuonna 1975 Amsterdamissa. Oulun Musiikkijuhlat toi Saaristo-oopperan teoksen: Atlantiksen keisari Oulun Madetojan saliin 23. ja 24. maaliskuuta.
Atlantiksen keisari oli vaikea matka uudelle oopperan ystävälle. En ehtinyt lukea suomennettua librettoa käsiohjelmasta ennen esitystä ja Madetojan salissa ei ollut tekstitystä. Ymmärsin vain muutaman sanan sieltä täältä saksankielisestä laulusta ja lausunnasta. Näyttely, puvustus ja lavastus antoivat vain pieniä viitteitä sisällöstä. Musiikin teemat katkaistiin välillä puheosuuksilla ja noin tunnin aikana ei ehtinyt muodostua tuttuuden tunteita.
Muistin esittelytekstistä tarinan pääpiirteet, mutta käytännössä ajelehdin kuin tuuliajolla oopperan läpi ymmärtämättä siitä juuri mitään. Näytöksen jälkeen luin libreton ja kyselin oopperan ystäviltä vaikutelmia. Oopperakokemus hahmottui ja syventyi vasta jälkikäteen – jos sittenkään.
Taustalla on melkoisia tarinoita
Viktor Ullmann sävelsi teoksen Theresienstadtin keskitysleirillä Peter Kienin librettoon vuonna 1943. Theresienstadt oli natsien mallileiri nykyisellä Tsekinmaalla. Leiri suunniteltiin etuoikeutetuille vangeille, joihin kuului myös kirjailijoita ja taiteilijoita.
Tarinassa keisari Overall julistaa maailmanlaajuisen sodan: ”Jokainen kansalainen, niin lapset, morsiamet, äidit kuin miehetkin, taistelevat viimeiseen asti.” Kuolema suuttuu, ja menee lakkoon, koska: ”vain hän voi määrätä kuka kuolee, ei keisari”
Atlantiksen keisarin on hyvin selkeä satiiri Hitleristä ja natsi-Saksasta. Oopperan sanoma on hyvin humaani ja pasifistinen. Onkin yllättävää, että esitystä voitiin harjoitella keskitysleirillä. Lopulta ooppera kiellettiin ja Ullmann ja Kien lähetettiin Auschwitzin keskitysleirille, jossa he menehtyivät.
Ullmann uskoi teoksen käsikirjoituksen vankitoverinsa, leirin kirjastonhoitajan haltuun. Hän selvisi leiriltä elossa, ja toimitti teoksen säveltäjän ystävälle. Ullmann kuului antroposofiseen seuraan, ja käsikirjoitus kulkeutui lopulta antroposofisen seuran päämajaan Sveitsiin.
Kapellimestari Kerry Woodward tutustui teokseen, joka koostui työkopioista ja merkinnöistä, joita oli tehty oopperan harjoituksissa leirillä. Woodward konsultoi tunnettua spritualisti Rosemary Brownia, jolla oli yhteyksiä kuolleisiin säveltäjiin. Brown otti yhteyttä Ullmanniin tuonpuoleisessa ja välitti viestejä Woodwardille, ja kertoi säveltäjän toivomista muutoksista. Alkuperäiseen sävellykseen lisättiin muun muassa trumpetti ja huilu. Lopulta Atlantiksen keisarin ensi-ilta koettiin Alankomaiden kansallisoopperassa joulukuussa 1975.
Atlantiksen keisari Oulun Musiikkijuhlilla
Oulu Sinfonia
Kapellimestari Jaakko Kuusisto
Saaristo-ooppera
Ohjaus: Pertti Sveholm
Rooleissa: Keisari Overall: Joonas Asikainen; Bubikopf: Anu Hostikka; Kovaääninen: Juha Hostikka; Sotilas: Jussi Salonen; Rumpali: Päivi Nisula ja Kuolema: Jussi Merikanto.
Valosuunnittelu: Timo Alhanen
Näytöksen alussa esitellään oopperan hahmot suomen kielellä. Mukana on ”Kaiutin, jota ei voi nähdä, vain kuullaan”, ”Rumpali, joka ei ole aivan todellinen henkilöhahmo, hän on kuin radio”. Edellisten lisäksi Keisari, Kuolema ja Harlekiini näyttivät kaikki pukeutuneen tummiin sotilas-uniformuihin.
Musiikin ja laulun alkaessa en tiedä kuka on kukin. En ymmärrä kieltä, en oikein mitään muutakaan. Kaipaisin tekstityksen. Atlantiksen keisari ei kuulu yleissivistykseen tai edes oopperan lyhyeen oppimäärään.
Esityksen hahmoja katsotaan kaukaa, osin orkesterin läpi, koska Madetojan salissa ei ole orkesterimonttua. Lavastuksena on kankaita taustalla, pari pöytää, pari puhelinta, sekä jokaisella hahmolla on myrskylyhdyt. Ohjaus on staattinen – ensin siirrytään tiettyyn kohtaan seisomaan, ja sitten lauletaan saksaksi.
Olen kaukana kokemusmaailmani rajojen ulkopuolella. Ahdistun, ja tunnen olevani yksin pimeässä keskellä katsomoa – en osaa päästää irti. Ainoastaan välillä komeasti kajautetut sanat: ”Haloo! haloo!” herättelevät pienestä apatiasta.
Huomaan katsomossa tuttuja kasvoja, ja kysyn heiltä jälkeenpäin vaikutelmia:
Nyt kun en saanut selvää tekstistä, kuuntelin musiikkia ja nautin siitä. (…) Melodioiden kuljettelu eri soittimilla oli kerta kaikkiaan ihanaa, tunnelmat vaihtelivat nopealla tempolla. Erityisesti pidin puhaltimien osuudesta ja sellosta. Pidin myös laulajista ja heidän yhteistyöstään, (Maija Saraste, Kirjastotoimen apulaisjohtaja).
Luin juonen, librettoa en ehtinyt lukea ennen oopperaa, mutta annoin musiikin viedä. Lavastus oli karu (…) mutta minusta se sopi hyvin pienoisoopperan järkyttävään historialliseen taustaan. Esitys täytti odotukseni, (Arja Oravainen, kirjastonhoitaja).
Tekstitys on oopperassa tärkeä, koska lauletusta tekstistä on haastavaa saada selvää, vaikka se esitettäisiin äidinkielellä. Musiikin kieli on kuitenkin yleismaailmallisempi. Nyt hylkäsin vastaanottavan mieleni sinne pimeään koloon, jossa ei ymmärretä mitään.
Saaristo-oopperan tulokulma ja Pertti Sveholmin ohjaus palvelevat ehkä parhaiten todellisia oopperan ystäviä. On toisaalta hienoa, että tällainenkin esitys on mahdollista kokea.
Yleisöä oli torstaina 23. päivä todella vähän. Olisiko teos, jonka syntyhistoria on näin leimallinen, toiminut suomeksi esitettynä? Olisiko Atlantiksen keisarin voinut tuoda lähemmäksi nykykatsojaa? Tekstityksen puute, yhtenevä puvustus ja henkilöiden esittely, joka lisäsi vain hämmennystä – jättivät nyt katsojan etäälle.
Oulu Sinfonian soitto ja musiikki kuulostivat hienolta Madetojan salissa ja laulajat lauloivat upeasti. Ooppera olisi hienoa nähdä nyt toiseen kertaan.
Matkoja oopperaan –juttusarjassa kerrotaan oopperakokemuksista maallikon näkökulmasta.
LISÄÄ JUTTUJA:
