Luis & Pedro Sartori do Vale: DOIS – Sirkusta ja veljesrakkautta

21.03.2017
Teksti:
Kuvat:
K

Kaksi komeaa miestä hurmasi naisyleisön Oulun Valvesalissa. Brasilialaiset veljekset Luis ja Pedro Sardori do Vale kävivät Oulun Musiikkijuhlilla kertomassa veljesrakkaudesta ja kilvoittelusta jousien ja akrobatian keinoin. Taitoa ja huumoria herroilla riittää. Flow-sirkussarjan noin tunnin mittainen esitys oli viihdyttävä ja hyväntuulinen. Kaksi miestä ja esitys Dois vieraili Oulussa 14. ja 15. maaliskuuta.

Tarkennanpa vähän: Me muutamat katsomossa istuneet miehet viihdyttiin myös oikein hyvin, vaikka en ihan niin ihastuksesta kiljahdellut kuin kauniimmat ystävät yleisössä. Jouset olivat jousipyssyjä, joita käytettiin välillä kekseliäästi soittimina.

Alussa on slapstick-huumoria ihan kirjaimellisesti – pientä kiusoittelua ja naamalle läpsimistä. Koko esityksen ajan leikitään ajoituksella. Lavasteena on pöydälle asetettu leivänpaahdin, josta Luis ja Pedro nappailevat leipiä väliin hyvinkin tarkasti. Musiikki rytmittää tapahtumia, ja valinnat ovat osuvia. Veljekset varioivat tarinaa Wilhelm Tellistä. Kaikki tietävät, että kertomuksessa ammutaan jousipyssyllä omenaa pään päältä – sen enempää ei tarvitse tietää.

Juoksentelu estradilla on usein hyvin ärsyttävää, mutta kilpajuoksu velipoikien kesken kaikkine jekkuineen on hauskaa. Sanon poikien, koska tässä ollaan jekkuilevia poikia. Pojat ottavat toisistaan mittaa. Rikoselokuvista tuttu lasersäteiden väistely ennen varastettavaa timanttia toteutettiin tauluihin ammutuilla nauhoilla. Akrobaatit selvisivät temppuradasta hyvin.

Lopussa Luis ja Pedro esittävät jousipyssyjen kanssa taidokkaan tanssin, jossa ensin uhataan nuolella ja sitten halataan sovussa. Tämä on esityksen teema. Veljesrakkauteen kuuluu kilvoittelu, mutta tässäkin rakkaus voittaa.

Näin sympaattisesta esityksestä ei haluaisi kirjoittaa mitään negatiivista, pari sanaa on sanottava kuitenkin. Alun hauskuus ja alkupuoli muutenkin toimii loistavasti. Lopussa intensiteetti vähän laskee, ja herrojen täysin ilmeiset taidot eivät pääse esiin. Olisin kaivannut myös enemmän tarkkuutta, vaikka välillä ammutaankin tarkoituksella ohi. Encore, jossa heiteltiin toista päähän omenoilla ei ollut hauskaa. Jatkuvuus  ja epätasaisuus olivat pieniä ongelmia – siirtymät tunnelmasta toiseen eivät toimineet.

Aulassa oli hämmentynyt tunnelma ennen esitystä. Kukaan ei oikein tiennyt mitä on tulossa. Näytös oli keskiviikkona 15. maaliskuuta kello 13. Aikaisesta esitysajasta huolimatta katsomossa istui paljon innostunutta väkeä. Kaikilla oli hymy huulilla esityksen jälkeen. Herrat Luis ja Pedro onnistuivat tuomaan iloa räntäsateeseen. Kuulin esityksen jälkeen ihastuneita kommentteja: ”Aivan ihana, tällä jaksaa taas pitkään eteenpäin arkea”. Tämä kertoo muutamalla sanalla, että Flow-sirkus ja Oulun Musiikkijuhlat ovat onnistuneet tarkoituksessaan. Se on hienoa.

Konsepti ja esiintyjät: Luis Sartori do Vale ja Pedro Sartori do Vale
Valosuunnittelu: Jere Mönkkönen
Musiikki ja äänisuunnittelu: Petteri Rajanti
Koreografinen konsultointi: Sergio Mendes
Visuaalinen Konsultointi: Mario Vale Monica Sartori




LISÄÄ JUTTUJA:

Amandan maailmat Dark Side of the Mime, Marc Gassot, pantomiimi, miimikko, teatteri 30 jälkeen 30