Lintutarha
Yksi tarina, kaksi kertojaa. Kaksi tapaa nähdä tapahtumien kulku, kuka on oikeassa ja kuka muistaa väärin? Tarinan keskiössä on nuoren tytön ja aikuisen miehen välinen suhde.
Anssi Heino on keski-ikäinen poliisi, joka päätyy rikkomaan lakia ja luottamuksen, jota häneltä jo ammattinsa puolesta odotetaan. Hän on pettynyt avioliittoonsa ja yrittää paeta sitä haaveisiinsa ja kuvitelmiinsa, hän toivoo, että moni asia voisi olla toisin.
Laura on vasta 14-vuotias, kun hänen äitinsä tekee itsemurhan. Anssi on viemässä häntä sosiaaliviranomaisten kanssa isälleen, kun hän ihastuu Lauraan. Pian Laura haluaa pois isänsä luota, jossa hän tuntee olevansa vankina. Anssi säälii tyttöä ja hän päättää auttaa tätä, tästä alkaa näiden kahden välinen suhde, joka on kielletty ja jopa sairas. He kokevat ja näkevät tapahtumien kulun hyvin eri tavoin.
Lintutarha on psykologinen romaani, jonka teemoina nousevat esille kadotettu identiteetti, muistamisen vaikeus ja valheet. Romaanin päähenkilöt, niin Anssi kuin Laurakin, ovat kadottaneet identiteettinsä ja kipuilevat omalla tavallaan. He pyrkivät käyttämään valtaa, saadakseen sen mitä haluavat.
Oman äänensä tuo myös Heikki – Lauran isä. Hän tuntuu olevan vähintään yhtä hukassa identiteettinsä kanssa kuin muutkin romaanin henkilöt. Hän hoitaa lintutarhassaan haavoittuneita lintuja ja hänen suhtautumisensa lintuihin on outoa, siinä on samalla jotain kahlitsevaa ja pelottavaa. Hän jää kuitenkin lukijalle vieraammaksi kuin kaksi romaanin päähenkilöä.
Satu Lepistön tapa kirjoittaa nostaa loistavasti esille näkökulmien ristiriitaisuuden. Kertojan vaihtuessa, lukija väistämättä joutuu punnitsemaan kertojan näkökulmaa ja muodostamaan oman käsityksensä tapahtumien kulusta. Kirjassa kaadetaan raja-aitoja ja rikotaan tabuja tällä aikuisen ja teinin suhteella. Anssin ja Lauran suhde ei ole yksiselitteinen ja kun paljastuu molempien haavoittuvuus ja itsensä etsiminen, joutuu lukijana miettimään, voiko lopulta kummankaan kertomukseen uskoa. Romaani on hyvin tummasävyinen ja johdattaa lukijan syvälle kahden ihmisen kokemuksiin.
Lepistö nostaa esille teeman, jota moni ei halua edes ajatella. Kerronnallaan hän haastaa lukijan ja pakottaa ottamaan kantaa erilaisiin näkökulmiin, ja laittaa pohtimaan tekojen motiiveja samalla, kun lukijana yrittää ymmärtämään niitä. Lintutarhan tunnelma on tiivis ja aihe rankka. Lukijana minun oli vaikea samaistua kirjan päähenkilöihin, ja pitkään mietin, miksi he ovat niin hukassa elämänsä kanssa. Lauraa pystyy vielä jotenkin ymmärtämään hänen juuri menetettyä äitinsä. Mikä Anssilla on hätänä, miksi hän kipuilee? Hän muistelee varsinkin kirjan alkupuolella usein lapsuutta ja nuoruutta. Hänelläkin tuntuu olevan nuoruus, josta tekojen motiivit kumpuavat. Lukijalle jää kuitenkin epäselväksi, mitä hänen nuoruudessaan on oikeastaan tapahtunut. Hän käsittelee usein muistamista ja ajattelee usein, että joku tapahtuma alkaa siitä mistä muistaminen alkaa ja päättää usein muistaa jonkun hetken juuri siitä hetkestä eteenpäin. Ikään kuin voisi valita mitkä muistot ovat todellisia ja unohtamalla voisi pyyhkiä tapahtumia pois. Kerronta kietoutuu juuri muistamisen ympärille, tehden siitä yhden romaanin tärkeimmistä elementeistä. Mitä muistamme ja miksi – voiko muistoihin ylipäätään luottaa?
Romaanissa käytetty kieli on runollista ja kuvailevaa – se ei jää vain tapahtumien kuvailuksi, vaan se menee syvälle ja paljastaa kertojan tunteet. Lepistön kerrontansa on tiivistä ja lauseet kertovat paljon, tämä tekee tekstistä raskasta. Lukukokemus on väistämättä voimakas, henkilöt ja heidän tarinansa jäävät mieleen pyörimään. Samalla kieli ihastuttaa ja vetää puoleensa niin, ettei kirjaa voi jättää kesken, kaikki tämä tekee lukukokemuksesta kiehtovan.
LISÄÄ JUTTUJA:
