Tohtorintutkintoaan Sibelius-Akatemiassa tekevä säveltäjä ja muusikko Anne-Mari Kivimäki tutkii kansanmusiikkia otsikolla Suistamo – Perinnelaboratorio. Nimensä perinnelaboratorio on saanut karjalaisesta Suistamon kylästä. Tutkimuksessa suuressa osassa on erityisesti tarinankertojan ja haitarinsoittajan Ilja Kotikallio, jota pidetään eräänä kaikkien aikojen lahjakkaimpana tarinankertojana. Kotikallion tarinoista löytyy tallenteita Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistoista, ja ne ovat innoittaneet Kivimäkeä uusien sävellysten tekemiseen ja esittämiseen.
Karjalaista perinnehaitarimusiikkia löytyy arkistoista hyvin vähän, sillä perinteenkerääjät keskittyivät tallentamaan Karjalassa kantelemusiikkia ja runonlaulua. Kotikallion arkistonauhoista selviää kuitenkin, että yleisin soitin 1900-luvun Suistamossa oli haitari. Kivimäki on kuunnellut läpi kaiken Kotikallion arkistomateriaalin ja sitä kautta saanut käsiinsä ja tutkittavakseen kelanauhan, joka digitoitiin ja arkistoitiin Suomen kirjallisuuden seuraan. Tällä kelanauhalla kuullaan Kotikallion soittamana yksi seitsenminuuttinen ripaskakappale, joka edistää perinnehaitarimusiikin tutkimusta Suomessa.
Tampere-talossa kuultu Lakkautettu kylä on soiva valokuvanäyttely, jossa on yhdistetty Hanna Koikkalaisen valokuvia arkistokuviin ja Kivimäen säveltämää karjalaisvaikutteista musiikkia yhdistettynä perinteisiin sävellyksiin. Esiintyvä ryhmä oli nimetty valokuvanäyttelyn mukaan Lakkautetuksi kyläkuoroksi ja soitinryhmäksi, joka oli koottu Kivimäen muusikkoystävistä. Musiikin ohella konsertissa kuultiin Ilja Kotikallion arkistomateriaalia ja aivan aluksi nähtiin Tommi Kainulaisen ohjaama mykkäelokuva Sijaton sielu, jonka Kivimäki säesti Notka-haitarilla.
Kuten perinteisetkin mykkäelokuvat, Sijaton sielu on tekstitetty, joskin poikkeuksellisesti kolmella kielellä suomeksi, englanniksi ja karjalaksi. Elokuva on toteutettu muutoinkin perinteitä kunnioittaen ja aikaan on saatu tunnelmaltaan vuoroin traagisen ahdistava ja vuoroin koominen lopputulos, jossa leikitellään vähän häijystikin ihmisen mielenliikkeillä. Elävänä soitettu säestys tuki täydellisesti elokuvan tunnelmaa.
Valokuvanäytös ja esitetyt kappaleet sopivat tunnelmaltaan toisiinsa kuin palapelin palat. Musiikkia kuvailtiin nykykarjalaiseksi tranceksi, mitä ihmettelin hyvän tovin, sillä olen aina mieltänyt trancen konemusiikiksi. Kun otin asiasta tarkemmin selvää, trance määritellään rytmin ja musiikin luoman tunnetilan, eräänlaisen transsin mukaan. Tällaiseen, jopa shamanistiseen tunnelmaan Kivimäen sävellykset mielen veivätkin, joten määritelmä trancesta oli lopulta todella osuva.
Toisin kuin nimestä siis olisi voinut päätellä, kyse oli siis karjalaisilla perinnesoittimilla esitetystä musiikista. Käytössä olleet soittimet olivatkin olennainen osa konsertin tunnelmaa ja erilaisten soitinten äänimaiseman tunnustelulla oli suuri merkitys omassa kuuntelukokemuksessani. Osaan kappaleista liittyi mielenkiintoista tietoa Suomen ja Karjalan historiasta, esimerkiksi Säkkijärven polkkaa on käytetty jatkosodassa häiritsemään venäläisten radiosignaaleja.
Eräs henkeäsalpaavimpia kohtia konsertissa oli kitaraakin soittaneen Ville Leinosen laulama Äänisen aallot, jonka Kivimäki soitti isoisänsä haitarilla, joka oli ollut käytössä sotarintamalla viihdytysjoukoissa. Kappale oli eräs konsertin synkimpiä kokemuksia, vaikka helppoa kuunneltavaa ei konsertti ollut oikein missään vaiheessa haitarin näennäisestä positiivisesta maineesta huolimatta. Kerran toisensa jälkeen tunnelma saa kuulijan pidättelemään henkeään ja viimeisenä kuultu kappale Rauha ja hiljaisuus oli suorastaan sydäntäsärkevä. Tilaisuuden jälkeen lähdin kohti kotia hieman hämmentyneenä ja jopa henkeäni haukkovana. Nykykarjalainen kansanmusiikki meni tunteisiin ja tuntui luuytimissä asti.
Kivimäen tulevat konsertit sekä Lakkautetun kylän että muiden tuotantojen kanssa löytyvät osoitteesta https://suistamo.wordpress.com/events-list/.