Krista Launonen & Susanna Lehmuskoski: Kesken kaiken

Vuoropuhelua kuolemisen äärellä

Ystävykset, toimittajat, syöpäsiskot Krista Launonen ja Susanna Lehmuskoski kirjoittivat yhdessä kirjan syöpään sairastumisesta, hoidoista ja lopulta myös kuolemisesta. Ja ei, tässä kirjassa ei tapahdu ihmeitä, ellei sellaisiksi lasketa niitä päiviä, jolloin on hyvä olla.

Kirja loppuu Launosen kuvaukseen Lehmuskosken hautajaisista ja ajasta sen jälkeen. Tämä oli keskellä kirjaa pakko tarkistaa. Tein siis niin kuin ei koskaan pitäisi ja luin kirjat viimeiset sivut, kun tarina oli vielä kesken. Toisaalta oli helppo asettua lukemaan kirjaa, kun tiesi, mitä edessä on. Kuolema ei päässyt yllättämään, se ei ollut liian vaikea sietää.

Keskusteluja kuolemasta

Kirja on rakennettu vuoropuhelun muotoon. Välillä on äänessä Krista, välillä Susanna. He vastaavat toistensa kirjoituksiin keskustellen paitsi toistensa myös käsiteltävän aiheen kanssa. Tapa kirjoittaa luo ilmavuutta, tilaa hengittää.

Keskustelun aiheet ovat raskaita kuten: Mitä jää, kun kaiken menettää? Olisitko valmis elämään toisten armoilla? Oletko valmis olemaan kuvottava kuollut? Kirjan otsikot pysäyttävät lukijan. Jos omakohtaista kokemusta kysymyksiin ei ole, voivat ne tuntua sietämättömän suorilta tai toisaalta myös raikkailta ja rohkeilta. Tällaista keskustelua kuolemisesta toivoisi enemmänkin.

Keskusteluissaan naiset ravistelevat kuolemakäsityksiä, omiaan ja vallitsevan kulttuurin. He tutkivat kuolemaa kuin toimittajat, ottavat asioista selvää ja ennen kaikkea jakavat omaa kokemustaan siitä, mitä on olla kuolemansairas. Uskon, että lukija voi näin paremmin ymmärtää sitä, millaisia ajatuksia ihmiset miettivät kaikille väistämättömän, kuoleman, edessä.

Kohti väistämätöntä

Asetelma käy lukijalle heti selväksi. Kirjoittajista Launonen on elänyt syöpädiagnoosinsa kanssa jo muutaman vuoden. Tauti on parantumaton, ja keskimääräinen eliniän odote on seitsemän vuotta. Lehmuskallio saa aluksi diagnoosin vain verisairaudesta, joka lopulta paljastuukin leukemiaksi. Alkuun parantuminen näyttää mahdolliselta, mutta lopulta diagnoosin saamisesta kuolemaan menee reilu vuosi.

Vuoteen mahtuvat monenlaiset tunteet. Alun toiveikkuus vaihtuu pettymyksen kautta lopulta sisäänpäin kääntymiseen ja elämiseen päivästä ja hetkestä toiseen. Kuolemista on vaikea, oikeastaan mahdotonta hyväksyä, mutta siitä voi puhua, sitä voi miettiä. Voi suunnitella omat hautajaisensa.

Silti molempien kirjoituksissa välähtää toive siitä, että kuolema tulisi yllättäen. Kuoleminen itsessään on vaikeaa, kun inhimillisesti katsoen lähtee kesken kaiken. Ote Susanna Launosen päiväkirjasta:

“Ei, en edelleenkään hyväksy kuolemaani, mutta jonkinlaista rauhaa on jo ilmassa. Sitä tunnelmaa, aavistusta, että kun kuolema tulee, loppuu jokainen murheeni ja on vain olemattomuus. Olemattomuus on kyllä hurjan surullinen sana.” (s. 182)

Kirjan aihe on raskas, mutta teksti ei. Se etenee kuin hyvä keskustelu. Välillä itketään ja välillä nauretaan. Kirja on kirjoitettu taidolla ja lopulta lukijana voi luottaa siihen, että teksti ei murene, vaikka sisältö on rankka.

Ja elämä on kirjassa läsnä koko ajan, viimeiseen sivuun asti.

Kesken kaiken
Krista Launonen & Susanna Lehmuskoski

Avain
130 sivua


LISÄÄ JUTTUJA:

Neljäntienristeys