Konttaava koomikko
Lasse Nousiainen on vanginnut jälleensyntyneen kolmikymppisen koomikon vauvan kehoon esikoisromaanissaan Konttaava koomikko. Elämä alkaa uudelleen, kuitenkin sillä edellisen elämän aikuisen miehen tietoisuudella. Nousiaisen kirja johdattaa lukijan matkalle vastasyntyneestä taaperoksi ja testaa lukijan nauruhermoja.
Olen aina ajatellut, että huumori on taitolaji – vaarallinen sellainen. Koomikko, tai tässä tapauksessa pitäisi kai sanoa kirjailija, joko saa yleisön juttuun mukaan tai sitten ei. Välimuotoja ei ole. Mielenkiinnolla tartuin Nousiaisen kirjaan testatakseni toimiiko kirjan tarjoama huumori minulle.
Kirjan idea on varsin simppeli, alussa synnytään ja siitä alkaa väistämätön kasvutarina. Kirjassa tarkastellaan, miltä maailma näyttää kun se kolmikymppinen tahtoisi vähän kaljaa ja naisia arjen keskellä, mutta on vankina vauvan kehossa. Onneksi kun ikää tulee vähän lisää, taapero oppii sentään kiroamaan ”pelkele”. Kirja on pääasiassa taaperon sisäistä monologia, joka peilaa varsin arkista perhe-elämää viattoman lapsen ja entisen elämän koomikon ajatusten vastakkaisuuksilla. Kohtauksien arkisuus saa kirjan edetessä väistämättä jo miettimään, mitä Nousiainen onnistuu vielä keksimään.
Nousiainen tarjoilee lavakomiikkaa lukijoille
Kirjoittajana Nousiainen on parhaimmillaan luodessaan kohtauksia, joilla hän kuljettaa lukijaa vauvan elämässä tilanteesta toiseen. Vauvan on pakko kohdata ensin isä, sitten isovanhemmat ja tietysti kasvaa taaperoksi. Taapero joutuu tarhaan, leikkii hiekkalaatikolla, välillä käy neuvolassa ja tietysti tehdään kauppareissu väsyneen isän kanssa sekä monta muuta oleellisesti lapsen elämään kuuluvaa seikkailua. Näiden tapahtumien on helppo nähdä heräävän eloon, mielestäni ne toimisivat paremmin sketsisarjassa tai stand up -lavalla.
Kirja rakentuu lyhyistä muutaman sivun mittaisista luvuista, jotka toimivat itsenäisinä kohtauksina. Samalla tarina etenee kronologisesti, poikkeuksena takaumat edelliseen elämään. Kaiken kaikkiaan lukuja on 61, eli kirjassa ehditään varsin moneen paikkaan. Usein kohtaukset kuitenkin päättyvät yllätyksettömästi, välillä liian arkisesti. En tiedä, pitäisikö syyttää omaa huumorintajuttomuuttani vai saisiko kirjailijalta pyytää enemmän hätkähdyttäviä käänteitä. Välillä toivoin, että kohtauksia olisi viety kummallisten sattumien puolelle, aineksia jälleensyntyminen olisi antanut.
Kokonaisuudessaan vaivatonta ja keveää lukemista
Syviä henkilöhahmoja kirjasta on turha etsiä. Kirjan henkilöhahmoista mielenkiintoisimmaksi muodostuu kolmikymppinen koomikko, josta lukijalle tarjotaan harmikseni vain välähdyksenomaisia palasia. Koomikko mystisyydessään jää kutkuttamaan mieltä, millainen ihminen hän on ollut. Kirjan tarjoama ainoa jännite löytyy koomikon kuolinsyystä, jota lukija väistämättä alkaa pohtia jo kirjan alussa.
Odotin lukiessani pitkään käännekohtaa ja se löytyykin kirjan loppupuolella. Se tuo kirjaan yllättävää syvyyttä. Taapero huomaa harmikseen muistavan yhä vähemmän ja vähemmän entisestä elämästä. Hän hoksaa vihdoin pohtia, olemmeko me kaikki jälleensyntyneitä, mutta unohdamme sen ennen kuin opimme itseämme ilmaisemaan. Vai käykö näin vain jollekin valituille tyypeille?
Kirja on varsin kevyttä lukemista, ja joskus on kiva vain ottaa kirja ja lueskella, sellaisiin hetkiin Konttaava koomikko sopii mainiosti. Nousiaisen käyttämä kieli soljuu sujuvasti eteenpäin turhia kikkailematta. Tällaisen tarinan kertomiseen Nousiaisen tyyli on oivalinen.
LISÄÄ JUTTUJA:
