Kirjakauppiaat

Dokumentti niistä, jotka rakastavat kirjoja normaalia enemmän

D.W. Youngin ohjaamassa dokumentissa Kirjakauppiaat (The Booksellers, 2019) ääneen pääsevät muun muassa vuosina 1927 ja 1925 perustettujen legendaaristen kirjakauppojen, kuten The Strand Bookshopin ja The Argosy Book Storen omistajat. Heidän lisäkseen nähdään monia muita kirja-alaan liittyviä henkilöitä, esimerkiksi kirjailija ja näyttelijä Fran Lebowitz.

Dokumentissa keskitytään pohtimaan, mikä on antikvariaattialan nykytila, miten ala kehittyi sellaiseksi kuin se nyt on ja tarvitseeko alan muuttua pystyäkseen vastaamaan nykyajan kuluttajien toiveita.

Tweedpukuiset miehet kirjojen suojelijoina

Antikvariaatin ajatellaan yleensä olevan liike, jonka tiskin takana istuu tweedpukuinen mies juro katse kasvoillaan. Katse muuttuu jurommaksi, mikäli asiakas löytää laatikosta, huojuvasta pinosta tai henkeen menevän pölyn peitossa olevasta kirjahyllystä itseään miellyttävän hinnoittelemattoman teoksen. Jurous ei välttämättä ole henkilökohtaista, vaan kyse on todennäköisesti bibliofiliaan sortuneen liikkeen omistajan mielenlaadusta, sillä hän ei haluaisi luopua vaivoin kerätystä kokoelmastaan.

Antikvariaatin pidon takana on aina erilaisia motiiveja. Jotkut antikvariaatin omistavat ovat perineet liikkeen, ja kokevat liikkeen pidon sukurasitteena. Jotkut ovat ajautuneet alalle vahingossa ”parempien töiden” puuttuessa, mutta taustalla on monesti bibliofilia eli pakkomielteinen kirjojen keräily ja omistaminen.

Huolimatta siitä syystä, mikä liikkeen pidon takana on, tärkeintä on saada liike pysymään niin sanotusti pystyssä kohtaamalla rohkeasti asiakkaiden mieltymyksiä. Miten alan käy, kun yhteiskunnat muuttuvat päivä päivältä sähköisemmiksi? Asiakkaita kiinnostaa vain nopeasti luettu kioskikirjallisuus, ei liioin enää klassikot tai keräilyharvinaisuudet. Jopa harvinaisimmat keräilykappaleet eivät ole enää harvinaisia, sillä harvinaisuuksista otetaan asiakkaiden mieltymysten mukaan uusintapainoksia, jotka painavat hintoja alas.

Kirja-alan syvin ydinolemus

Dokumentissa käsitellään yhdysvaltalaista kirjallisuutta sekä antikvariaattialan taloudellista tilannetta, joka on riippuvainen asiakkaiden tarpeista, mieltymyksistä sekä sähköisen kirjakaupan kehityksestä. On kuitenkin lohdullista kuultavaa, että sähköinen kirjakauppa ei ole voittamassa alaa. Aina on juuri riittävästi asiakkaita, jotka arvostavat kirjojen fyysistä olemusta ja maksavat siten kivijalkaliikkeen pitämisestä aiheutuvia kuluja. Myös Suomessa.

Dokumentissa nähdään antikvariaatti- ja kirja-alan toimintaa myös huutokaupoissa. Suomalaisessa huutokaupassa huudettavien teosten summat kohoavat harvoin dokumentissa näytettyjen hintojen tasolle. Dokumentissa nähdäänkin, miten Bill Gates ostaa kirjahyllyynsä Leonardo da Vincin 1500-luvulla kirjoitetun käsikirjoituksen Codex Leicester 30,8 miljoonalla dollarilla. Huutokaupan eteneminen ja nuijahinnan huutaminen vahvistavat dokumentissa todetun – joskus kirjojen keräily menee vain yli, jopa ammattilaisilla.

D.W. Young on ohjannut nautinnollisen ja erittäin miellyttävän mutta myös opettavaisen dokumentin kaikille kirjoja, lukemista ja keräilyä arvostaville. Dokumenttiin valitut henkilöt ovat yhtä dynaamisia ja hersyviä sekä eksentrisiä kuin kirjakaupan pitäminen itsessään. Dokumentissa ei ole yhtäkään hetkeä, jolloin katsoja toivoisi keskustelun loppuvan, vaan päinvastoin.

Kirjakauppiaat
D.W. Young

Yle Areena


LISÄÄ JUTTUJA:

Moottoripyörällä silkkitietä Oulusta Kathmanduun