Hiljaisuuden mestari
Kiehtovan haastava romaani kommunikaation vaikeudesta
Asunnosta, jostain päin Suomea löytyy nuoren miehen ruumis. Lukijan on turha odottaa perinteistä dekkaria, mikä tehdään selväksi heti alussa. Lähtötilannetta kuvaillaan voimakkaasti ulkoapäin, ikään kuin keinotekoisena kuvana elokuvasta. Miki Liukkosen Hiljaisuuden mestarin mukana lukija pääsee matkalle, jonka kerronnallinen rikkonaisuus tarjoaa haastetta ja tuo lopulta tyydytyksen.
Tarinan keskiössä oleva murhamysteeri on lopulta vain erilaisia kohtaloita yhteen nivova sivujuonne. Yksi keskeisistä henkilöhahmoista on karaoken laulamisesta pitävä ja huumeaddiktiosta kärsivä Herman Leorne. Keski-ikäinen Leorne tekee vaatimatonta suosiota nauttivaa YouTube-kanavaa nimeltä Asioiden Kiinnostavuus. Leornen hahmon kautta piirtyy esiin romaanin keskeinen teema, kommunikaation vaikeus.
Leorne on osaltaan sotkeutunut murhatapaukseen. Hän vuodattaa pessimististä elämänfilosofiaansa rikosetsivä Ifsana Hyelle, joka on tekeytynyt työpaikkaa Leornen media-assistenttina hakevaksi nuoreksi naiseksi.
Sanoin ei voi muodostaa aitoa yhteyttä toiseen ihmiseen. Sen toteaa myös kirjailija Liukkonen romaanin esipuheessa ja lukuisissa haastatteluissa. Voiko kukaan kuitenkaan olla edes ”hiljaisuuden mestari”? Kommunikaation vaikeus ajaa Leornea ja romaanin muitakin hahmoja kohti psyyken hajoamista. Edes terapia, jota romaani kuvaakin koomisessa valossa, ei voi auttaa.
”Hiljaisuus on ainoa yhteys”, Herman sanoi, ”mutta – mutta en ole siitäkään enää niin varma. Hitto. Hiljaisuuskin muuttuu niin helposti paranoiaksi, kääntyy itseään vastaan, ymmärrätkö, muuttuu toisenkaltaiseksi tulkinnaksi; eleiden, omien ajatusten kyseenalaistamiseksi, ristiriidoiksi selviöinä pitämien ajatusten kanssa.” (247)
Kerronnallisesti Hiljaisuuden mestari tarjoaa haastetta. Aina, kun tarinaan pääsee uppoutumaan, Liukkonen rikkoo kuvion kuin lukijaa kiusoitellakseen. Aikatasolta toiselle hyppiminen ja moniäänisyys tekevät lukukokemuksesta haastavan. Faktan ja fiktion rajaa koettelevat alaviitteet sekä helpottavat että vaikeuttavat luku-urakkaa − joka usein todella tuntuu urakalta.
Miljöökuvaukset ovat taitavia. Hajut, äänet ja kaikki pienetkin vivahteet tunnelmassa välittyvät sanojen läpi. Tarkkanäköisesti kuvailtuihin lapsuusmuistoihin on lukijan helppo upota. Henkilöhahmoista kirjailija onnistuu herättämään henkiin etenkin Leornen, johon romaanin aikana ehtii kiintyä. Liukkonen ripottelee tekstiinsä lyhenteitä ja muita pieniä tyylikeinoja (jne., per se). Tämä saattaisi vaikuttaa itsetarkoitukselliselta kikkailulta, mutta on perusteltu osa Liukkosen omaperäistä tyyliä.
Synkkä, absurdi, puhutteleva, omapäinen ja anteeksipyytelemätön. Ainakin näillä sanoilla Hiljaisuuden mestaria voisi kuvailla. Kirjoittamisen ilo ja pakko huokuvat läpi. Romaani todella tavoittaa jotain olennaista tästä ajasta olematta osoitteleva. Kaikki eivät taatusti pidä Hiljaisuuden mestarista tai Liukkosen tyylistä ylipäätään. Hiljaisuuden mestarista saanee erityisen paljon irti lukija, joka pystyy peilaamaan sen teemoja omaan elämäänsä ja tunnistamaan ne tosiksi.
LISÄÄ JUTTUJA:
