Kaustinen Folk Music Festival – Kesän 2019 onnellisimmat päivät osa I

Levyjulkkareita ja upeita maistiaisia

16.07.2019

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat (Kaustinen Folk Music Festival) eli lyhyemmin KFMF järjestettiin tänä vuonna jo 52. kerran 8.–14.7.2019. Ohjelmatietojen perusteella olin etukäteen ajatellut seurata ainakin Aili Järvelän sekä Tero Hyväluoman ja Matias Tynin levynjulkistuskeikat. Ensimmäisen päivän pressi-infossa nuorten naisten Meillon veti kuitenkin niin hyvin ja tunteella pari laulua ohjelmistostaan, että lisäsin heidän tulevan iltakeikkansa listalleni.

”Kesän onnellisimmat päivät” -iskulauseella markkinoitava festivaalitapahtuma kuuluu Pohjoismaiden ja koko Euroopan keskeisimpiin kansanmusiikkitapahtumiin. Juhlilla päästään nauttimaan myös uunituoreesta musiikista kantaesityksissä, levynjulkaisukeikoilla ja tulevien levyjen maistiaisissa.

Lundellin serkusten esikoinen

Meillon-yhtye koostuu neljästä serkuksesta (Katja Lundell, Leena Lundell, Maiju Lundell ja Siru Lundell), joiden tavaramerkiksi mainitaan saumaton yhteissoitto ja soljuvat lauluharmoniat. Wiljami-lavan levynjulkistuskeikalla 8.7. kuullaan sisältöä omakustanteiselta esikoislevyltä Ajattelen aikojani.

Kaustisen yläkoulun valkoinen aula ja korkea musiikkiluokka ovat muuttuneet festivaalien yhdeksi esiintymislavaksi. Lavalla on muutama matto, äänentoistorekvisiittaa ja sinihämyinen valaistus.

Esiintyjän näkökulmasta tila vaikuttaa jännältä: etuosa yleisöstä on melkein kiinni ja takaosa kaukana ja korkealla katsomossa. Nyt näkyvät muutkin kuin vain eturivin tuttujen naamat ja kannustavat reaktiot.

Maiju Lundell (vas.), Katja Lundell, Siru Lundell ja Leena Lundell. Kaustinen Folk Music Festival

Maiju Lundell (vas.), Katja Lundell, Siru Lundell ja Leena Lundell.

Meillon kuulostaa hyvältä. Musiikkia ei selvästikään ole vain opeteltu vaan sen ympäröimänä on vartuttu lapsuudesta aikuisuuteen. Kokoonpano yhdistelee sopusuhtaisesti modernia ja perinteistä kansanmusiikkia niin, että molemmat tuntuvat luontevilta ja hyppysissä olevilta.

Nuorten naisten lauluäänet soivat kauniisti yhteen eivätkä live-esityksen pienet satunnaiset epävireisyydet haittaa. Kantele, jännältä näyttävä ukulelebasso ja kitara tukevat tunnelmallisia ja rytmiltään vaihtelevia kappaleita. Kahdessa laulussa harmonikkaan ja viuluun tarttuvat myös Teresa Innanen ja Verna Kylmänen.

Laulujen lyriikat vaihtelevat onnistuneesti modernista kuvastosta perinteiseen ja runolliseen. Varsinkin vanhahtavat kappaleet tuntuvat yllättävän tutuilta. Sitten huomaan, että tämähän muistuttaa sopivasti yhtä suosikkiani, Värttinää!

Katja Lundell. Kaustinen Folk Music Festival

Katja Lundell

Girl power -biisinä kuullaan vahva Ei tämä tyttö, jossa ei huolita juomaripoikia. Mieleen jäävät myös dramaattisin kuiskauksin alkava Musta puu, kaunis Käkeni ja sopivasti viimeisenä kuultava Näkemiin. Ennen sitä Katja naurahtaen toteaa, että tämä on sitten oikeasti viimeinen, koska lisää ei enää ole.

Nuoria ja eloisia esiintyjiä on mukava seurata, sillä positiivinen jännitys, ilo ja ylpeys heijastuvat juontoihin ja esitykseen. Yleisö selvästi pitää kuulemastaan ja yhtyettä kehutaan ääneen jälkeenpäin.

https://www.meillon.net

Hyväluoma ja Tyni juurillaan

Pääasiassa kansanmusiikin saralla toimiva Tero Hyväluoma ja freelance-muusikko Matias Tyni ovat levyttäneet synnyinpitäjänsä viulismin aarteita. Nyt julkaistu Perinnemusiikkia Vetelistä -levy sisältää 13 kappaletta, joista osan kuulemme Pelimannitalon isossa tuvassa 9.7.

Täytyy todeta, että lähdin konserttiin nostalgisin mielin, sillä juuremme sattuvat olemaan samanlaisia. Muistoissa siintävät lapsuusajat, jolloin Hyväluoma soitteli Viriaremmissä ja minä Viskureissa  − molemmat veteliläisiä yhtyeitä.

Levynjulkistuskonsertti etenee mukavan rennosti ja saamme nauttia asiantuntemuksesta ja kokemuksesta. Vanha pohjalaistupa on iltapäivälläkin kotoisa ja idyllinen miljöö lautaskaappeineen ja kaappikelloineen.

Leynjulkaisukonsertti Pelimannitalossa. Kaustinen Folk Music Festival

Leynjulkaisukonsertti Pelimannitalossa. Kuva: Krista Järvelä

Hyväluoma taustoittaa mielenkiintoisesti kuultavia kappaleita ja kartoitus ja -nuotinnustyön luonnetta, joka on haastavaa. Pääsemme esimerkiksi kuulemaan nauhalta Källströmin flikuleerin. Vaikka kappaleen kotinauhoitustallennetta on hieman siistitty, ei tavallinen kuulija saa suhinan seasta juuri mitään irti.

Hyväluoma puolestaan toteaa, että sävelet kyllä saa tunnistettua mutta jousituksia ei. Nauhojen venyminen on ehkä myös hidastuttanut alkuperäistä tempoa. Tyni vertaa kuvailevasti vanhojen nauhojen ääntä itkuhälyttimen kohinaan.

Nyt julkaistu levy on trilogian kolmas osa, sillä viulistilta on jo aiemmin ilmestynyt kaksi nuottikirjaa, joissa käsitellään myös paikkakunnan soittamisen tyylipiirteitä ja pelimannihistoriaa. Perhonjokilaakson perinnealueella on elänyt ja vaikuttanut vahvoja ja omaperäisiä soittajia Vetelissä, Kaustisella ja Halsualla.

Pelimannimusiikille on perinteisesti ollut tyypillistä, että sävelmät soitetaan korvakuulolta, kukin omalla tyylillään improvisoiden ja välillä omiaan lisäillen. Pelimannisuvuista ja -nimistä mieleen jäävät Tikkakoski, Torppa, Saari, Källström ja Kivistö.

Kappaleilla ei yleensä ole ollut varsinaista nimeä vaan ne on voitu nimetä sen pelimannin mukaan, joka sävelmää on tykännyt soittaa. Nimi on myös voinut syntyä jonkin esitystilanteen yhteydessä.

Matias Tyni (vas.) ja Tero Hyväluoma. Kaustinen

Matias Tyni (vas.) ja Tero Hyväluoma

Millaista se alkuperäinen pelimannimusiikki sitten onkaan? Tynin ja Hyväluoman esittämänä teokset soljuvat mukavasti tarttuvalla poljennolla. Jossain vaiheessa huomaan omankin jalkani polkevan rytmiä.

Harmooni säestää eli tämmää pääosassa olevaa viulua, josta loihditaan esiin pääasiassa duurivoittoisia melodioita. Pelimannityyliin Tyni välillä varmistaa toiselta, että mikäs sävellaji tai soinnut seuraavaksi esitettävään kappaleeseen kuuluvatkaan.

Nopeiden polkkien, polskien ja mukavan meiningin lisäksi mieleen jää myös muutama yksityiskohta: Valssi 1. on kaunis, herkkä ja taidokas. C-duurimasurkassa kuullaan pariääniä, jotka syntyvät, kun jousella soitetaan kahta kieltä samaan aikaan. Erikoinen Perinnetango ei puolestaan ole luultavasti perinneaineistoa, mutta on päätynyt kotinauhalle ja pelimannien repertuaariin. Julkaistulla levyllä sävelmää ei ole.

Ihastuttava Pelimannitalo festivaalipuiston rinteessä on täynnä. Lukuisalle yleisölle selviää myös, että kotinauhoille on päätynyt musiikin lisäksi muutakin materiaalia. Tyni heittääkin pilke silmäkulmassa vinkin Hyväluoman uudesta perinnevitsi- tai tarinakirjasta.

www.terohyvaluoma.com

Ailin uusia tuulia

Muusikko, säveltäjä ja pedagogi Aili Järvelältä kuullaan syksyllä ilmestyvältä soololevyltä maistiaisia 11.7. Kallioklubilla. Minialbumi Lainattua on ilmestynyt edellisellä viikolla ja se pohjautuu Kaustisen laulukirjaan.

Pimeä klubi on vielä lähes tyhjä, kun kiiruhdan eturiviin. Tuolit täyttyvät kuitenkin nopeasti ja osa ihmisistä istuutuu esiintymislavan eteen.

Keikan aluksi lavalla ovat vähäeleisesti vain Järvelä ja häntä harmoonilla säestävä Matias Tyni, joka siirtyy ensimmäisen kappaleen jälkeen sähköisiin koskettimiin. Vähitellen säestyskokoonpano kasvaa niin, että koko 12-henkinen muusikkojoukko on laulajan ympärillä (Sigurdur Rögnvaldsson – kitara, Matias Tyni – koskettimet, Kalle Ylitalo – basso, Janne Mathlin – rummut, Jutta Rahmel – taustalaulu, Maija Pokela – taustalaulu, Onni Rajaniemi – taustalaulu, Siiri Virkkala – viulu, Tommi Asplund – viulu, Iida Savolainen – alttoviulu, Veera Luomala – sello ja Neea Lamminmäki – harmooni).

Muistikuvani ovat hieman hatarat, sillä en huomaa paikalla ammattilaiskuvaajia, vaikka varmistin asian etukäteen pressitoimistosta. Täytyy siis kaivaa oma kamera esiin, vaikka sen suorituskyky hämyssä hieman epäilyttääkin.

Järvelä ja Tyni vähäeleisinä. Kaustinen Folk Music Festival

Järvelä ja Tyni vähäeleisinä

Konsertissa esitettävät sävelmät ovat pääasiassa uusia ja ensimmäistä kertaa livenä kuultavia. Syksyllä ilmestyvä levy koostuu kolmesta osasta (Lainattua, Sinistä, Omaa), ja Järvelän synnyinpitäjän laulujen lisäksi sisältö kumpuaa suomalaisten runoilijoiden teksteistä sekä säveltäjän omista ajatuksista.

Lainattua-osasta kuullaan kaikki kolme kappaletta. Kasteessa rummut lyövät vahvaa komppia, Etkös oo tarjoaa surusanoista huolimatta hyvää meininkiä ja laulun riemua, mutta livenä parhaimmalta kuulostaa dramaattinen Ei tyynny syömmeni, jossa jouset soivat kauniisti ja laulu kohoaa eeppiselle tasolle.

Valosuunnitteluun on selvästi panostettu. Vaihtuvat väriyhdistelmät ja kohdevalot eivät ole pelkästään hienoa katseltavaa vaan tukevat osaltaan kappaleiden tunnelmaa.

Aili Järvelä ja kuoro. Kaustinen

Aili Järvelä ja kuoro

Soololevyä on lukemani mukaan työstetty pitkään ja hartaasti. Järvelän laaja musiikkitausta popista ja jazzista aina folkiin ja taidemusiikkiin kuultaa nyt melodisissa kappaleissa, joiden esityskokoonpanot vaihtelevat. Esimerkiksi Roihuvuoressa ei kuulla koskettimia tai rumpuja ja Sisäpihassa kuoro jättäytyy pois.

Aili, kuoro ja bändi jousineen kuulostavat niin hyviltä, että sanoitusten sijaan nyt tulee enemmän keskityttyä tunnelmiin, tunteisiin ja tulkintaan. Toisaalta Järvelä on tunnettukin juuri väkevänä, keskittyneenä ja aitona esiintyjänä. Artisti on kiitellyt vuolaasti kuulijoita koko keikan ajan ja jotenkin erityinen henkilökohtaisuus ja tilanteen tärkeys välittyvät hänen sanoistaan ja olemuksestaan.

Musiikki imaisee minut ja muun yleisön niin vahvasti mukaansa, että ajantaju katoaa ja viimeinen kappale tulee yllättäen ja ihan liian pian! Ehdin jututtaa paria tuttua kuulijaa keikkapaikalta poistuessani ja molemmat hehkuttavat kuulemaansa.

Vaikka ammattilaiskuvaajat saapuivatkin jossain vaiheessa esiintymislavan reunalle, huomaan oman kamerani tiedostoihin tallentuneen ihan kelvollisia otoksia. Päätän siis käyttää reportaasissani pääosin niitä.

https://www.ailijarvela.com




LISÄÄ JUTTUJA:

Tukholma-syndrooma Viina, hermot ja rangaistukset