Kajaanin kaupunginteatteri: Fucking Åmål!
Rohkeus rakastaa ja löytää itsensä
Maailma tuntuu liian ahtaalta ja nuoruuden tunteet räiskyvät. Fucking Åmål ei ole vain tarina teini-iän myrskyistä vaan rohkeudesta olla oma itsensä – silloinkin, kun se tuntuu mahdottomalta.
Kajaanin kaupunginteatterin esitys Fucking Åmål pohjautuu Lukas Moodyssonin 1990-luvun samannimiseen menestyselokuvaan. Esityksen on ohjannut Kajaanin kaupunginteatteriin Kiia Laine.
Pienessä kylässä nuorten elämä ei aina ole helppoa – jos se ei ole sitä suuremmassa kaupungissakaan. Agnes, joka muutti paikkakunnalle pari vuotta sitten, on jäänyt ulkopuoliseksi kaveriporukoista ja häntä pidetään outona. Hän ei ole onnistunut solmimaan ystävyyssuhteita, mutta hänen sydämessään piilee salaisuus: ihastus luokkatoveri Eliniin.
Miten Agnes voisi tunnustaa tunteensa, kun pienen kylän ahtaat normit eivät salli erilaisuutta? Entä miten Elin itse suhtautuu tähän, jos saa tietää?
Elin puolestaan haaveilee suuresta maailmasta ja haluaa jättää taakseen pienen kylän rajoittavat raamit. Hän vakuuttaa olevansa välinpitämätön muiden mielipiteistä, mutta todellisuudessa hänkin kamppailee porukoissa pysymisen paineen kanssa.
Nuorten tunteiden suurta ja herkkää kuvausta
Tarinan keskiössä on nuorten kipuilu aikuisuuden kynnyksellä. Suuret tunteet – rakkaus, viha, hämmennys ja itsensä etsiminen kuvataan koskettavasti ja autenttisesti. Erityisesti paineet kuulua joukkoon ja olla kuten muutkin nousevat esiin esityksen selkeinä teemoina.
Esitys kuvaa nuoruuden kipuilua ja intensiivisiä tunteita vahvasti ja aidosti. Teini-iässä tunteet vaihtuvat nopeasti. Rakkaus voi muuttua vihaksi ja ystävyys pettymykseksi hetkessä. Esitys muistuttaa, kuinka vahvoja ja samalla haavoittuvia nuo tunteet ovat, ja kuinka nuorille elämä on tässä ja nyt. Vahvat näyttelijäsuoritukset kantavat intiimissä tilassa.
Roolisuoritukset ovat loistavia. Näyttelijät suorastaan elävät teinirooleja. Agnesin roolissa Vera Veiskola ja Elinin roolissa Milla Kuikka luovat herkkää ja uskottavaa dynamiikkaa kahden nuoren välille. Myös Jose Viitala tuo aidosti ja koskettavasti erilaiset tunteet esille Johanin roolissa.
Kajaanin Sissilinnan näyttämö on oivallinen esityspaikka intiimille tarinalle. Lavan ja näyttelijöiden läheisyys luo katsojille tunteen, että he ovat osa nuorten maailmaa, ja tämä syventää esityksen vaikuttavuutta. Musiikki tukee teoksen tunnelmaa ja tuo 1990-luvun ilmapiirin elävästi näyttämölle.
Muistoja ja tunnistamisen hetkiä – kenelle esitys on suunnattu?
Tiivis, noin tunnin mittainen näytelmä etenee vauhdikkaasti ja kohtaukset vaihtuvat ripeästi. Esitys on täynnä energiaa, ja sitä olisi katsonut mielellään pidempäänkin.
Esitys herättää pohtimaan sen kohderyhmää. Nykyajan teini-ikäisille näytelmän kuvaamat haasteet voivat olla niin lähellä heidän omaa elämäänsä, että niiden käsitteleminen teatterin keinoin voi tuntua vaikealta. Toisaalta mietin, löytävätkö aikuisemmat katsojat riittävästi samaistumispintaa esityksestä.
Näytelmän 1990-luvun musiikki johdattelee aikakauteen, ja tuolloin omaa nuoruutta eläneet voivat löytää esityksestä vahvoja samaistumisen hetkiä ja nostalgisia muistoja omasta nuoruudestaan. Esitys on loistava kokonaisuus.
Esitykset jatkuvat Kajaanin kaupunginteatterilla joulukuulle saakka. Näytelmä on myös kiertueella Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla syksyn aikana.
Käsikirjoitus Lukas Moodysson
Sovitus Asta Honkamaa
Ohjaus Kiia Laine
Skenografia Annukka Mäntynen
Valosuunnittelu Henri Pyy
Äänisuunnittelu Sinikka Isoniemi
Videosuunnittelu Topi Lindh
Näyttämöllä Milla Kuikka, Satu Turunen, Vera Veiskola, Jose Viitala, Hellin Karoliina Saastamoinen ja Jalmari Pajunen
LISÄÄ JUTTUJA:
