Jumalan viholliset
Liekehtivä noitavainojen historia
Jumalan viholliset pureutuu noitavainojen historiaan viihdyttävästi ja purkaen lukuisia myyttejä noitavainoista. Teos käsittelee niin yksittäisiä vainoja, kidutuskeinoja kuin nykypäivän noitia.
Kirja alkaa tarkastellen käsitteitä noita ja noitavaino, ja on mielenkiintoista huomata, että jopa tuttuja ja äkkiseltään itsestään selviä käsitteitä kannattaa pohtia ennen tarkempaa historiaan paneutumista. Lisäksi tarkastellaan noitavainojen uhrilukua ja sitä millaisia erilaisia laskelmia noitien määrästä on esitetty. Tutuksi tulee myös taikauskoisuus ja mustan ja valkoisen magian ero.
Teos ei ole perinteinen tietokirja, vaikka se sisältääkin paljon tietoa noitavainoista. Kirja on ennen kaikkea perehdytys monimutkaiseen historialliseen ilmiöön. Noitavainot on myytti, joka elää edelleen sitkeästi ja kirja keskittyy purkamaan tätä myyttiä.
Peura toteaa varsin osuvasti, että ymmärtääkseen historiallisia ilmiöitä on ensin ymmärrettävä aikakautta, jona se tapahtui. Ilmiötä, kuten noitavainoja ei voi irrottaa aikakaudesta ja tarkastella sitä irrallisena ilmiönä. Siksi kirja paneutuu myös aikakausien historiaan ja selittää noitavainoa osana historian käänteitä.
Pohtimisen aihetta
Selväksi käy, että noitavaino ilmiönä rakentui keskiajalla, vaikka vainoja ei vielä tuolloin esiintynyt. Keskiajalla noitaoikeudenkäynnit olivat yksittäisiä syytöksiä. Kirja tuo varsin selkeästi esille, kuinka taikuus ja uskontokäsitykset kietoutuvat noitavainoihin.
Vainojen taustalle on lopulta ennen kaikkea kyse kyläyhteisöjen rakenteesta ja jännitteistä. Noitasyytöksen syntyvät kyläyhteisössä ilmenevästä kitkasta. Ja silloin noidiksi oli helppo nimetä heitä joista syystä tai toisesta ei pidetty, ja joiden arveltiin tahtovan pahaa. Kirja tuo varsin selkeästi esille, että varsinaisia vainoja oli lopulta vähän. Lopuksi päästään vielä siihen miksi noitavainot päättyivät, vaikka todetaan noitia olevan vielä nykyäänkin.
Aihetta käsitellään varsin perusteellisesti, ja Peura antaa yhden mahdollisen selityksen noitavainoihin. Lukijalle tarjoillaan pohtimisen aihetta ja samalla voi kyseenalaistaa omat käsityksensä tapahtumien kulusta.
Alussa kiinnitin erityisesti huomiota Peuran tapaan kertoa asioita. Ensin hänen saivarteleva tyyli jopa ärsytti, mutta kun siihen tottui, siitä tuli jopa hauska ja erikoinen kerrontatapa. Kokonaisuudessaan kirja antaa mielenkiintoisen katsauksen noitavainoihin ja innostaa tutkia aihetta tarkemmin. Hienoa kirjassa on se, että se pyrkii tuomaan lukijalle kuvan noitavainoista historiallisena ilmiönä ja ennen kaikkia tuomaan noitavainot ymmärrettävän muotoon.
LISÄÄ JUTTUJA:
