Jenni Räinä: Kulkijat. Naisia metsissä, soilla ja tuntureilla

Eränkävijänaisia

Jenni Räinä on oululainen, Kuivaniemeltä lähtöisin oleva kirjailija ja toimittaja. Vuonna 2020 vuoden iiläiseksi valittu kirjailija sai vuonna 2018 Botnia-palkinnon yhdessä Vesa Rannan kanssa teoksesta Rajalla. Hän on myös yksi vuonna 2019 Tieto-Finlandia-palkinnon saaneen teoksen Metsä meidän jälkeemme kirjoittajista.

Pandemiavuosi lisäsi kaikkien liikkuvuutta, ja kansallispuistot täyttyivät nopeasti kotimaisen luonnon nauttijoista. Uutuusteoksessaan Kulkijat. Naisia metsissä, soilla ja tuntureilla Räinä keskittyy vain naisiin ja naisten kokemuksiin luonnosta ja luonnossa kulkemisesta. Syy tälle on se, että eräkirjallisuus nähdään hyvin maskuliinisena.  

Naisten kirjoittamia eräkirjoja ei juurikaan ole muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Eeva Kilpi vaelsi 1960-luvulla Urho Kekkosen kansallispuiston syrjäisessä osassa, Itäkairassa, ja kirjoitti vuonna 1966 julkaistun novelliteoksensa Lapikkaita näiden vaellusreissujen pohjalta.  

Metsän humina ja nuotion rätinä 

Kirjassaan Räinä esittelee yhdeksän erilaista naista, joista jokaisella on oma uniikki kertomuksensa siitä, miten he saivat ensikosketuksensa luontoon. He kertovat omasta halustaan pysytellä poluilla, mättäillä ja tuntureiden huipuilla. Teoksessa ääneen pääsevät muun muassa 1970-luvun normeja rikkonut, Itäkairan prinsessana tunnettu Sirkka Ikonen, perhokalastaja ja juristi Sanna Koljonen, hailuotolainen kirjailija Liisa Louhela sekä kirjailijan oma äiti Aune Räinä, jolle marjastaminen on lapsuudessa opittu tapa.  

Kirjailija on kulkenut jokaisen kirjassaan esittelemänsä naisen matkassa. Tarinoita ja kokemuksia on kuunneltu niin kalalla, marjassa kuin laavun pahnalla, ja aito läsnäolo välittyykin lukijalle jo ensimmäisistä sivuista alkaen. Jokaisen naisen kokemus luonnosta, metsästä ja tunturista sekä tutkimattomien teiden ja polujen varrelta on erilainen mutta silti samanlainen – luonto näyttäytyy rauhan tyyssijana, joka tarjoaa vastapainon hektisyydelle ja ärsykkeille, joita nykyinen yhteiskunta luo.   

Luontosuhdettamme kuvaillaan usein hyväksikäyttösuhteeksi. Ihminen käyttää hyväkseen metsiä ja maita, kasvattaa eläimiä syötäväksi ja pyydystää villieläimiä, jotta voi valmistaa niistä rohtoja tai metsästysmuistoja. 

Teoksessa nousee esille myös huoli luonnon monimuotoisuuden ja luonnonsuojelun tilasta. Elämme ekokriisin aikaa. Tuorein hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC:n raportti vahvisti, että ihmisten toiminta on johtanut maapallon keskilämpötilan nousuun.  

Kirjassa ei paneuduta ekokriisiin tai ekokriisiä helpottaviin ratkaisuihin sen tarkemmin, vaikka ihmiskeskeistä luontosuhdetta ja sen vaikutusta ympäristöön ja maapalloon havainnoidaan terävästi. Kirjasta on luettavissa muistutus jokaiselle, joka liikkuu luonnossa niin merkityillä kuin merkitsemättömillä poluilla, metsissä ja tuntureilla. Jokainen luonnonkävijä on tärkeä osa luonnonsuojelua noudattaen jokamiehenoikeuksia ja -velvollisuuksia. 

Sukupuoleton eräkirjallisuus 

Kulkijat. Naisia metsissä, soilla ja tuntureilla on virkistävä lisäys maskuliiniseen eräkirjallisuuteen, sillä se korostaa, ettei sukupuolella ole juurikaan väliä. Luonnossa liikkumisen tavat, luonnossa olemisen motiivit, nuotiolla paistettu ruoka ja nokipannukahvin vahvuus vaihtelevat, mutta luonnossa kulkeminen on kuitenkin samanlaista – hidasta, nautiskelevaa ja ihmismieltä rauhoittavaa.

Siima lentää ilman halki kuin ruoska. Sanna heittää siimaa rennoin ottein, uudestaan ja uudestaan, tasainen rytmi toistuu hypnoottisena.”

Vaikka kirja käsittelee raskaitakin teemoja, kuten ekokriisiä, on kirja nopeasti luettu. Kirjailijan kaunis kieli vie mukanaan, mutta lukija voi onneksi viipyillä valokuvaaja Teija Soinin valokuvissa, jotka tuovat kirjaan ja sen sanomaan syvyyttä luonnon tuokiokuvilla ja tarinansa kertoneiden visuaalisilla henkilökuvilla.  

Kulkijat. Naisia metsissä, soilla ja tuntureilla
Jenni Räinä

Like Kustannus
250


LISÄÄ JUTTUJA:

Jere Vartiainen Saituri