Jaana Suorsa: Mie, taivaanjaara ‒ Tarina Reidar Särestöniemestä
Värien lähettilään yksinäisyys
Taidemaalari Reidar Särestöniemen (1925‒1981) syntymästä tuli vuonna 2025 kuluneeksi sata vuotta. Taiteilija olikin monin tavoin esillä vuoden aikana. Oulussa juhlavuosi näkyi muun muassa Art Gallery Finlandin järjestämän taidenäyttelyn ja Topi Mikkolan Reitari –monologiesityksen kautta.
Valokuvia Reidar Särestöniemen taidenäyttelystä Art Gallery Finlandissa, Oulussa vuonna 2025. Vasemmalla Särestöniemen maalaus Vaeltavat porot (1967), oikealla Siivekäs taivaanjaara (1977).
Alkuvuonna ilmestyi Noora Vaaralan kirjoittama elämäkerta Sarviini puhkeaa lehti – Ihmeellinen Reidar Särestöniemi. Elokuussa sarjakuvakustantaja Zum Teufel julkaisi Jaana Suorsan teoksen Mie, taivaanjaara ‒ Tarina Reidar Särestöniemestä.
Jaana Suorsa on oululaislähtöinen kulttuurituottaja, kirjailija ja piirtäjä. Hänen julkaistu tuotantonsa kattaa niin sarjakuva-albumeita, proosa- ja tietoteoksia, lastenkirjoja kuin lorukirjojakin.
Värien lähettiläs laskeutuu
Avaruudessa leijaillen värejä keräävä Reidar näkee kauniin planeetan, jonne laskeutuu jäisen joen mutkaan. Koska kaikki oli ”valkoista, kylmää ja sinistä”, päättää ”värien lähettiläs” maalata maailman värejä täyteen.
Teoksen symbolista pohjustusta seuraavat luvut ovat tyyliteltyjä tulkintoja taiteilijan elämänvaiheista. Ensimmäiset luvut käsittelevät Reidarin elämänvaiheita symbolieläinten kautta. Kukin luku alkaa harmaan sävyissä, kunnes eläinhahmon kohtaaminen tai sellaiseksi muuttuminen vapauttaa Reidarin painostavista olosuhteistaan ja tuo värit hänen ympäristöönsä.
Luku, jossa Reidar palaa etelän taidekouluista takaisin pohjoiseen, alkaa värillisenä, jollaisena kirja myös jatkuu.
Sivu 27.
Eri tekniikoiden yhdistelmä
Joitain albumeitaan Suorsa on luonnehtinut sarjakuvan sijaan graafisiksi tarinoiksi. Näitä ovat Pentti Saarikosken elämään perustuva Pena ‒ Runoilija ja kommunisti (Kulttuuriosuuskunta Partuuna, 2021) sekä omaelämäkerrallinen Rillit ‒ Tarina synestesiasta (Zum Teufel, 2022).
Rillit-teoksen tekotapa yhdistää piirroksia ja rasteroituja valokuvia. Myös Mie, taivaanjaara pohjautuu näihin keinoihin.
Kukin sivu koostuu yhdestä kuvasta, jonka vähäinen monologiteksti on jaettu kuin runosäkeiksi kuvaa kehystäviin ruutuihin. Ratkaisu korostaa teoksen herkkää tunnelmaa. Myös kirjan 21×25 cm sivukoko tuntuu kuville sopivalta.
Taustat ovat sekä rakeisiksi rasteroituja valokuvia että limittyvistä värialueista koostuvia abstraktimpia tekstuureja, jotka luovat kontekstin ja tunnelman. Niiden päälle vähin viivoin piirretyt mutta eloisat ja ilmeikkäät ihmis- ja eläinhahmot ovat kuvien selkeäsanaisempi viesti ja sisältö.
Sivu 53.
Digitaalisten kuvien värialueet limittyvät tekotapaansa piilottamatta, ja hahmoissa näkyy vapaa kädenjälki. Suorsa ei ole pyrkinyt simuloimaan maalausjälkeä, joten hän on voinut hyödyntää tuntemiensa tekniikoiden hyödyt antamatta niiden muodostua rajoitteeksi.
Sivuilla 21 ja 28 toistuva riekko-piirros tosin on selvästi pikselöitynyt, minkä en usko olleen tarkoituksellista.
Eri tyylien yhdistelmä tekee lopputuloksesta teatterimaisen: hahmot elävät ja esiintyvät fyysistä paikkaa tai mielentilaa esittävän kulissin edessä. Vaikka kuva-alueet ja tekstit ovat toisistaan erillään, ei niiden välillä ole ristiriitaa vaan yhteistyö, jossa eri ilmaisumuodot tietävät osansa.
Eläinhahmon yksinäisyys
Reidar on kuvissa usein yksin, joskus eläimen hahmossa tai sellainen seuranaan. Lapsuuden jälkeen hänen pääseuralaisiaan ovat metsät ja maalaaminen. Ratkaisu korostaa teoksen painottamia yksinäisyyden, ulkopuolisuuden ja kaipuun tunteita.
Kaupungissa ne taputteli minua kuin nallekarhua. Karhuhan mie olinkin. Eläintarhassa kaikkien katsottavana.
Myös taiteilijan homoseksuaalisuus esitetään yhtenä hänen yksinäisyyden aiheuttajistaan. Suhdekumppaninsa kuoleman myötä yksinäisyys muuttuu hänen mieltään määrittäväksi olotilaksi.
Mie, taivaanjaara on haikea ja runollinen teos. Se tuo Reidarista esiin hänen haavoittuvuutensa ja voimallisuutensa kuin myös hänen taiteellisen ilmaisuvoimansa ja kunnianhimonsa.
Taiteilijan tulkinta taiteilijasta
Teos on kauttaaltaan kohdettaan kunnioittava. Se ei pyri toistamaan Särestöniemen kuvia tai elämää sellaisenaan, vaan esittää niistä tulkinnan tai tisleen, jossa on jotain alkuperäisestä muodosta sekä jotain uutta. Mie, taivaanjaara on historiikin sijaan vapaamuotoinen katselmus joihinkin Reidarin elämän käännekohtiin ja henkisiin maisemiin.
Kirjan takakansi pohjustaa teoksen teemoja, mutta en suosittelisi sitä heille, jotka eivät jo valmiiksi tunne Särestöniemen henkilöhistoriaa ja teosten tyyliä ainakin pintapuolisesti. Tässä mielessä se tuo mieleeni kittiläläistaiteilija Kalervo Palsasta tehdyn Kalervo Palsa ja kuriton käsi -elokuvan.
LISÄÄ JUTTUJA:
