IIK!! 2021 – Kauhuelokuvafestivaalin 20. juhlavuosi

Kauhean hieno IIK!!-kauhuelokuvafestivaali vietettiin jo 20. kertaa hyytävän lämpimissä tunnelmissa. Juhlavuoden kunniaksi tapahtuma järjestettiin kolmipäiväisenä 29.- 31. lokakuuta.

Tällä kertaa perinteinen juhlapaikka Iin (t)yöväentalo ei ollut käytettävissä. Taiteellinen johtaja Antti Näyhä kertoi, että vielä hetki ennen tapahtumaa pelättiin, ettei festareita pystytä järjestämään. Tavalliset elokuvasalit eivät sovi tunnelmallisen kulttijuhlan henkeen.

Korvaava paikka, Mörkölä, löytyi kuitenkin läheltä. Jotkut tuntevat Mörkölän myös nimillä Rysä tai Iin Urheilijoiden talo. Lähes satavuotias talovanhus huokuu yöväentalon tapaan kauhujuhlaa.

Mörkölässä on esitetty elokuvia, mutta parvi sekä konehuone projektoreineen on purettu vuosien saatossa. Pääosa elokuvista esitetään digitaalisina kopioina. Vanhan ajan kauhutunnelmaan päästään kuitenkin aidosti vanhalla 35 mm:n raksuttavalla projektorilla.

Esimerkiksi Fritz Kierschin klassikko Maissilapset (Children of Corn, USA 1984) on naarmuiselta filmiltä esitettynä nostalginen ja tapahtuman henkeen täydellisesti sopiva kokemus.

Valot sammuvat ja salista kuuluu parikymmentä juomatölkin napsahdusta naurahdusten säestämänä. IIK!!issä ei pönötetä otsa kurtussa, ja juhlatunnelma on osa tapahtuman viehätystä. Huikea IIK!! 2021 on alkanut.

Kamala ja kauhea kauhuelokuva

Tauolla juhlaväki huomaa, että pihalla on samanlainen tiivis usva kuin Jefrey A. Brownin elokuvan The Beach House (USA 2019) lopussa. IIK!!issä on valistunut ja eläytyvä kauhuyleisö, mutta yksi porukka ruotii elokuvan huonoutta.

Kauhuelokuva ei ole kriitikoiden suuressa suosiossa, ja genren arvostuskin on perinteisesti matala. Osa elokuvista on ideatonta teinien säikyttelyä, mutta kauhua on monenlaista.

Kauhuelokuvissa ihmiset tekevät käsittämättömän typeriä asioita. Esimerkiksi perjantaina esitetyssä Jens Dahlin tieteiskauhutrillerissä Breeder (Tanska 2020) biohakkeroinnin uhreiksi valittuja naisia säilytetään tyrmässä. Vartijoina toimivat misogyyniset psykopaatit, jotka nauttivat raskaana olevien naisten kiduttamisesta.

Ovatko elokuvan tekijät niin tyhmiä, että kuvittelevat tällaisen älyttömyyden olevan tarkoituksenmukaista? Näin ei tietenkään ole. Kyseessä on eksploitaatioelokuvan piirteitä sisältävä genre-elokuva, jossa on omat sääntönsä.

Kauhuelokuva on vapaa sopimus katsojan kanssa

Kauhuelokuvat ovat täynnä intertekstuaalisia viitteitä, silmäniskuja kulttielokuviin ja kauhukulttuurin ikoneihin. Jos genreen ei ole tutustunut, jotakin voi jäädä ymmärtämättä. Tämä ehkä korostuu kauhugenressä, mutta kaikki lajityypit perustuvat sääntöjen ja käytäntöjen tuntemukseen.

Elokuva on sopimus katsojan kanssa. Realistisuus, loogisuus tai edes tarina eivät ole välttämättä oleellisia. Sykettä nostattava ja rintaa ahdistava tunne, ällötys ja huumori samoin kuin säikyttely ja kantaaottavuus ovat kauhussa sallittuja.

Elämä on joskus hämmentävää, ahdistavaa ja outoa. Kauhuelokuvan viehätys perustuu vapauteen käsitellä pelkoja ja vaikeitakin aiheita turvallisesti mielikuvituksellisilla, jopa absurdeilla tavoilla.

Elokuvan lukutapoja on useita. Esimerkiksi The Beach House voisi heijastaa nykyisiä pandemian ja ilmastokatastrofin pelkoja. Toisaalta samoin voi lähes mikä tahansa zombie-elokuva sopivasti tulkittuna.

Zombie-elokuvia on myös paljon tutkittu ja tulkittu eri näkökannoilta. Merkitysten löytäminen sieltä, minne niitä ei ole tarkoitettu voi olla antoisaa – toki myös ahdistavaa silloin kun tulkinnoilla on tiukka agenda.

Maissilasten käsikirjoittaja George Goldsmith on kertonut, että elokuva on metafora Iranin vuoden 1979 vallankumouksesta. Tämä ei avaudu nykyisin, tuskin avautui aikalaiskatsojillekaan.

Aina sanomaa ei tarvitse etsiä rivien välistä, historiasta tai menneistä yhteiskunnan kipukohdista. Lauantaina esitetty Kurtis David Harderin ohjaama Spiral (USA/Kanada 2019) kertoo erilaisuuden pelosta genren konventiot tarkasti tuntien. Kenellekään ei jää epäselväksi, mistä on kyse.

On harvinaista, että elokuvan sanoma on Spiralin tapaan alleviivattu. Sanomaa ei aina edes tarvita. Kauhussa on lupa myös jättää aivot narikkaan kiltille zombielle, ja nauttia älyttömästä viihteestä.

Mykkäelokuvakonsertti – The Man Who Laughs

IIK!!:n kohokohta on säestetty kinokonsertti. Tälläkin kertaa konsertti houkutteli paikalle juhlien suurimman yleisön. The Man Who Laughs on saksalaisen ekspressionismin mestari Paul Lenin Universal-studiolle ohjaama, goottilainen melodraama vuodelta 1928.

Elokuvan säesti tyylikkäästi saksalaisen avaruusmusiikin taikuri E-Musikgruppe Lux Ohr vahvistuksenaan Nemesiksestä tuttu Ami Hassinen.

Mykkäelokuva esitettiin aluksi perinteiseen tapaan elävän säestyksen kanssa, mutta varhaisen äänielokuvan suosion myötä, The Man Who Laughs sai Movietone-ääniraidan, jonka teemana oli Ernö Rapén säveltämä kappale When Love Comes Stealing.

Aiemmat elokuvan säestykset eivät olleet kuitenkaan E-Musikgruppe Lux Ohrin innoituksena. Pertti Grönholm valaisee prosessia elokuvasäestyksen parissa.

– Ideat nousivat sekä elokuvan tarinasta ja kuvamaailmasta että yhtyeen omasta tyylistä ja äänimaailmasta, jossa esimerkiksi mellotron-soundit, kitarat ja analogiset syntetisoijat sekä vanhat rumpukoneet ovat tärkeitä.

Säestys kuulosti tarkkaan mietityltä ja ajoitetulta. Sähkökitara soi saumattoman tyylikkäästi elektronisen soittimien kanssa.

– Sävelsimme pohjat kuhunkin kohtaukseen ennalta sovitun jaon mukaisesti. Rytmit ja synabassosekvenssit olivat valmiina kaksiraitatallenteena, jonka päälle soitettiin livenä, osin improvisoiden.

– Osa musiikista, kuten toistuvat teemat, soitettiin kokonaan livenä. Säestys ajoitettiin kohtauksiin tallenteen avulla ja livenäkin se meni loppuun asti aika tarkasti, vaikka alkusynkka oli manuaalinen, Grönholm kertoo.

Jokaista ääntä ja säveltä ei ollut siis mietitty etukäteen, joten improvisaatiolle jäi tilaa.

– Esimerkiksi itse soitin osan melodioista, perkussioista ja joitakin keskusteluja kompanneet tehosteäänet improna, Grönholm tarkentaa.

Grönholm kertoo, että säestys meni hyvin, ja yhtyeellä oli mukavaa. Myös yleisö oli innoissaan, osa jopa hämmentynyt taitavasti toteutetusta elokuvakonsertista. Eräs kauhun ja elektronisen musiikin ystävä kertoi, että konsertti olisi toiminut ilman elokuvaakin.

Mykkäelokuvakonsertti oli jälleen hieno kokemus.

Ilja Rautsin lyhytelokuvia

Palkittu käsikirjoittaja ja ohjaaja Ilja Rautsi purkaa ahdistuksen aiheitaan räävittömän ja absurdin kauhukomedian kautta. Erikoisnäytöksessä näemme neljä Rautsin ohjaamaa kauhulyhäriä.

Ensimmäiset kaksi elokuvaa, Ei katsoa saa (2014) ja Afraid to Smile (2016) on toteutettu Euphoria Borealis ry:n työryhmissä 60 tunnin aikana. Resurssit eivät olleet tuolloin samalla tasolla kuin myöhemmissä ammattilaistuotannoissa, mutta Rautsin viisto huumori ja elokuvan taju ovat jo nähtävissä.

Hellyyttävän kömpelön dokumentin tai mokumentin Afraid to Smilen loppukohtauksessa klovnikammoinen sankari kohtaa pelkonsa silmästä silmään ja suusta suuhun hykerryttävällä tavalla. Lopetus nostaa elokuvan uudelle tasolle.

Elokuvien välissä Antti Näyhä kyselee Rautsilta elokuvista, teemoista ja elokuvan tekemisestä. Rautsi kertoo, että klovnielokuvan loppuratkaisun idea syntyi spontaanisti viime hetkillä.

Ilja Rautsi saa onnistumiset kuulostamaan helpoilta. Tulkitsen, että taustalla on kuitenkin paljon työtä, osaamista, ideoita – myös taitoa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Ensimmäinen ammattituotanto Helsinki Mansplaining Massacre (2018) oli valtava menestys ja elokuva on saanut palkintoja ympäri maailmaa. Miesselitystä roisilla huumorilla ruotivaa kauhukomediaa tähdittävät Suomen eturivin näyttelijät. Suurimpana tähtenä loistaa Vesa-Matti Loiri, joka on kerrankin päästetty kunnolla irti. Elokuva voitti luonnollisesti myös IIK!! 2018 -lyhytelokuvakilpailun pääpalkinnon.

Uusi Night of the Living Dicks (2021) lisää vielä edellisiin verrattuna hillittömiä kierroksia. Elokuvassa ei ole mitään hienovaraista, ja vertauskuvat ovat hyvin konkreettisia. Seksuaaliseen ahdisteluun pureutuva roiskuva pläjäys saa haukkomaan henkeä vimmallaan.

Rautsi kertoo, että hänelle sukupuolen asettamat odotukset, maskuliinisuus ja vaaditut miehiset normit sekä mallit ovat olleet ahdistavia varhaisesta teini-iästä lähtien. Elokuvissa teemaa käsitellään tehokkaasti räävittömän komedian keinoilla. Elokuvat nähtyään jokainen tietää, minkälainen on toksisen maskuliininen mulkku.

Alkuvuodesta 2022 saa ensi-iltansa Ilja Rautsin käsikirjoittama ja Hanna Bergholmin ohjaama kauhuelokuva Pahanhautoja. Elokuva on myyty jo 40 maahan ja siitä odotetaan kansainvälistä menestystä.

Monitasoisia lyhytelokuvia

IIK!!issä kilpailtiin perinteiseen tapaan myös alle 15-minuuttisten kauhuelokuvien tittelistä. Lyhärien tuotantoarvot vaihtelevat huomattavasti, mikä ei varmasti helpota tuomarien työtä.

Voittajaksi tuomarit Ilja Rautsi ja monitaiteilija Heidi Huotari valitsivat odotetusti Malakiaksen surullisen vinksahtaneen tarinan Merenneito purnukassa.

Yleisöpalkinnon voitti hauska Petteri Stavénin tuhmasta ruohonleikkurista tai ehkä deliriumista kertova Lawn of the Dead.
Kunniamaininnan sai Marianna Lehtosen ja Juhani Vuorisalon Sudenmarja.

Maininnan arvoinen on myös Jarno Mahlbergin The Return of the Shitters, joka on täysin häiriintyneen mielen tuotos ja… öö… aika paskaa. Hauskan pläjäyksen juonta ei voi sanoin kuvata.

Lyhytelokuvakokemuksia häiritsi hieman, että useiden elokuvien dialogista ei saanut mitään selvää. Lähes kaikissa oli onneksi kuitenkin tekstit.

Juhlavuoden ohjelmisto lunasti korkeat odotukset

Festivaalin monipuolinen ohjelmisto helli yöväen mustia sieluja. Hienojen ja kauheiden elokuvien lisäksi kohokohtia olivat mykkäelokuvakonsertti ja Ilja Rautsin retrospektiivi. Yksittäisistä elokuvanäytöksistä suosituin oli Clive Barkerin kulttikauhuelokuva Hellraiser (UK 1987).

Kuiskeen kauhutoimituksen säkkyräiset sielut täyttyivät jo perjantain ja lauantain kokemuksista. Kun häiritty mieli alkaa kehitellä häntäluulle vuorosanoja, on aika luovuttaa.

Kunnon yöväki oli jälleen juhlinut läpi koko laadukkaan ohjelmiston. Sunnuntaina ihastusta oli herättänyt Heidi Maria Huotarin ja Nina Ervastin ohjaama teatteriesitys Naakka.

Pimeän polun kulkijoita oli tänä vuonna yli 1100. Jotakin kamalaa on luvassa myös ensi vuonna. IIK!! 2022 järjestetään jälleen loka-marraskuun tienoilla.