Hirttäjissä tiivistyy hirtehishuumorin kirjaimellisin merkitys

11.03.2016
Teksti:
Kuvat:
K

Kansallisteatterin Pienen näyttämön valloittanut Hirttäjät on englantilais-irlantilaisen Martin McDonaghin käsikirjoittama uhkaava komedia, joka sijoittuuu vuoteen 1965. Pyöveleille kyseinen vuosi oli hyvin merkityksellinen, sillä silloin Britanniassa luovuttiin kuolemanrangaistuksesta tuomiona murhaan.


Martin McDonagh tunnetaan kansainvälisesti näytelmä- ja elokuvakäsikirjoittajana ja hän on saanut teoksistaan useita palkintoja. McDonaghin teosten tyypillisiä piirteitä ovat väkivaltaisuus, tummanpuhuvat teemat, stereotyyppiset henkilöhahmot ja teräväsanainen dialogi. Nämä tekijät kuvaavat myös Suomen kantaesityksensä maaliskuun yhdeksäntenä päivänä saanutta Hirttäjät-farssia, joka palkittiin vuonna 2015 parhaana uutena näytelmänä Critics Circle -palkinnolla.

hirttajat (1)Näytelmän päähenkilön, Petri Mannisen esittämä, Harry Wade on Englannin toiseksi paras hirttäjä, jonka edelle maineessa pääsee vain Albert Pierrepoint. Kun hirttotuomioista luovutaan on Wadella edessään jopa eksistentialistinen kriisi, miten hirttäjäksi itsensä ensisijaisesti mieltävä mies sopeutuu uuteen elämäänsä. Kun soppaan lisätään teini-ikäinen möksöttämiseen taipuvainen tytär ja epämääräisellä tavalla uhkaava muukalainen, saadaan aikaan ihmissuhteiden vyyhti, jossa pieleen menee kaikki mikä vain voi, kuten farssilta sopii odottaakin. Kaiken keskiössä on viimeisenä hirtetyn miehen tuomion oikeellisuus. Koko näytelmä pyörii sen ympärillä onko tuomion saanutkin viaton mies.

Näytelmän kaikki hahmot ovat järjestään teräväkielisiä ja luonteiltaan kärjistettyjä. Erityisen vaikutuksen tekee Heikki Pitkäsen tulkitsema hiipparimainen muukalainen Mooney, jonka “eteläenglantilainen aksentti” oli käännetty melko osuvasti helsinkiläiseksi puheenparreksi. Mooney on kyseenalainen hahmo hyvin monella tavalla ja hän saa aikaan huomattavia jännitteitä muidenkin hahmojen välille, erityisesti Waden perheen kesken. Myös näytelmän naishahmot ovat kaikkine kärjistettyine piirteineen jopa uskottavia. Vaimo Alice Wadena nähtävä Paula Siimes on kuin minkä tahansa televison brittisarjan lähiöpubin emäntä puheenparttaan myöden. Shirley Waden roolissa nähtävä Alina Tomnikov on möksöttäessään kuin kuka tahansa oikutteleva teinityttö. Pubin vanhin kanta-asiakas, Timo Tuomisen mainiosti elävöittämä, Arthur on huonokuuloisuudessaan ja suorapuheisuudessaan valloittava, suorastaan sympaattinen.

hirttajat (2)Kristo Salmisen esittämä Pierrepoint on tarinan ainut hahmo, jolla on historiallinen esikuva, minkä vuoksi hahmolle olisi odottanut näytelmässä hieman suurempaa roolia. Toisaalta, kun Pierrepoint sitten astuu lavalle, hänen läsnäolonsa on niin vaikuttava, että kaikki muut jäävät hänen varjoonsa. Ylimielinen ja ekstravagantti Pierrepoint kävelee muiden mielipiteiden yli Harry Waden heikoksi jääneistä vastalauseista huolimatta. Lyhyehköstä paikalla olostaan huolimatta Pierrepoint on eräs koko näytelmän keskeisimpiä hahmoja, sillä hänestä puhutaan käytännössä koko ajan, mikä saa katsojan odottamaan miestä esiin hyvinkin kärsimättömänä.

Lavasteet ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan todella toimivat. Pubi voisi olla missä tahansa brittiläisessä pikkukylässä, niin aidon oloiseksi se on saatu. Olutkin virtaa perin brittiläisesti, mikä lienee luonnollista senkin vuoksi, että suurin osa näytelmän tapahtumista sijoittuu pubiin. Tähän liittyen kuullaan myös pakolliset kuittailut Brittein saarten eri osien toisistaan poikkeavista olutmieltymyksistä. Kronologista tarinankulun seuraamista helpottavat osana lavasteita nähtävät päivämäärätaulut. Myös näytelmässä kuultava musiikki tukee ajankuvaa täydellisesti, vaikka musiikki näytelmässä onkin aivan sivuroolissa. Myös aikaan kuuluneet rasvaletit ovat oikeutetusti esillä ja puvustuskin tukee tunnelmaa.

hirttajat (3)Näytelmässä taajaan viljelty huumori on kuivakkaa ja sarkastista, hetkittäin jopa dagssonmaista. Katsoja löytää itsensä taajaan miettimästä, että saakohan tälle nauraakaan, mutta lopulta nauraa silti. Pääosa huumorista on hahmojen välistä piikittelyä, mutta tilannekomiikkaakaan ei ole unohdettu. Oman koomisen lisänsä näytelmään tuo tiuhaan viljeltyjen kirosanojen siistiminen, sillä synkeästä tematiikastaan johtuen näytelmää ei voi suositella perheen pienimmille. Kaikille tummanpuhuvan huumorin ystäville näytelmä on kuitenkin varmasti mieleen.

Hirttäjät on Kansallisteatterin ohjelmistossa 19. toukokuuta saakka, esitykset Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä.




LISÄÄ JUTTUJA:

Amanda Vaara – Yösähköä