Hässäkkä-Päivät 2026 – Perjantai

Punk- ja hardcore-musiikkiin painottuva Hässäkkä-Päivät on vuosittainen festivaali, joka on järjestetty Oulussa jo vuodesta 2007 alkaen. Se on järjestetty nykyisessä sijainnissaan, eli Välivainion Tukikohdalla, jo yli kymmenen vuoden ajan. Tapahtuman järjestäjä on Kulttuuriyhdistys Paskakaupunni ry.

Festivaalin nettisivuilla lukee, että kyseessä on ”Pohjois-Suomen suurin punkin, hardcoren ja vaihtoehtoisen kitaramusiikin festivaali”. Asian merkittävyyttä alleviivatakseen voi todeta, ettei vastaavia festivaaleja ole Etelä-Suomessakaan kovin montaa.

Joitain kuitenkin on. Heinäkuun lopussa Lempäälässä järjestetään vielä Hässäkkä-Päiviä pitkäikäisempi Puntala-Rock, ja heinä-elokuun taitteessa Turussa järjestetään vuonna 2015 aloittanut Punx For Seitan Fest. Kumpaakin tapahtumaa mainostettiin Hässäkkä-Päivien festivaalialueella julisteiden ja flaijerien muodossa. Alakulttuuritoiminnalle tyypillisesti festivaalien välillä vallitseekin enemmän yhteistyötä kuin kilpailua.

Näiden lisäksi Lappeenrannassa järjestetään Saimaa Punk Festivaali, jonka tapahtuma-aika on Punx For Seitan Festin tavoin heinä-elokuun taitteessa.

Kysyntää Hässäkkä-Päiville on, sillä se myytiin jo ennakkoon loppuun.

Edellinen Hässäkkä-vierailuni oli vuonna 2023. Festivaalin rakenne on säilynyt pääpiirteittäin samana kuin se oli jo silloin kun festivaalia järjestettiin Ykän Pubin, eli nykyisen Toppila Klubin, alueella. Bändit soittivat vuorotellen Tukikohdan sisälavalla ja rakennuksen eteen sijoitetulla ulkolavalla.

Bändien setit olivat pääasiassa hieman alle puolituntisia, joten bändien vaihdot sujuivat koko festivaalin ajan vain pienin päällekkäisyyksin. Innokkaimpien oli siis mahdollista nähdä jokaisen bändin keikasta ainakin suurin osa.

Festivaalille tyypillisesti sen kokoonpano oli monipuolinen. Mukana oli nuoria ja vuosikymmenten ikäisiä yhtyeitä. Painotus oli kotimaisilla yhtyeillä, mutta mukana oli myös joitain ulkomaisia kiinnityksiä. Näistä suurinta ennakkointoa aiheutti festivaalin oikeutettu pääesiintyjä Zeke.

Hässäkkä-Päivien perjantai 3.7.2026

Alkuviikon säätiedotukset uhkailevat perjantai-iltaa ukkosella. Ennustukset tunnetusti muuttuvat lyhyin varoajoin, ja perjantain sade ja ukkonen ehtivätkin mennä ohi jo alkupäivästä. Festivaalin alkuun saadaan kirkas taivas ja raikas sää.

Alkavan festivaalin tunnelma on rento ja kesäinen, mutta sen musiikillinen alku tarjoaa kaksi parikymmenminuuttista nopeaa ja aggressiivista keikkaa. Ulkolavan ensiesiintyjä Debris on nuori yhtye. Heidän raskaan ja meluisan grindcorensa seassa on täkynä heviin viittaavia villimpiä kitaraliidejä. Sisälavan puolestaan korkkaa viime vuonna kymmenvuotisiaan viettänyt Viimeinen Virhe, joka soittaa nopeaa mutta melodista hardcorea varmalla otteella.

Sisälavalle kuljetaan Tukikohta-rakennuksen selkäpuolelta. Ulkolavan ja sisälavalle johtavan oven väliä kävellessä on mahdollista katsella Veera Uutisen erittäin komeita keikkakuvasuurennoksia, joita on esillä ulkolavan selustan peittävällä seinällä.

Kuvat ovat näytillä koko viikonlopun. En pahastuisi, vaikka DIY-henkistä kuvataidetta olisi ollut esillä enemmänkin, vaikka ymmärrän, että festivaaliympäristö sääolosuhteineen asettaa sille rajoituksensa. Toiveitahan saa kuitenkin esittää, eikö vain?

Kun kaksi paikallisyhtyettä on ehtinyt saada yleisön korvat auki ja sykkeen nousuun, on ulkolavalla vuorossa jotain muuta kuin ylinopeutta ja huutamista.

Tamperelainen Rock Siltanen Group soittaa vanhan ajan proto-heviä tai raskaampaa rokkia – tai, suomeksi kun laulavat, tulisi kenties puhua jytärokista. Kappaleiden keskiössä ovat vahvat riffit, jalan alle ujuttautuva rytmikkyys sekä vahvan selkeä ja bassoisa saundi. Yhtyeestä voi vetää lankoja aina hevin kantaisä Black Sabbathiin asti, vaikka tämä voimatrio onkin popimmin iskevä.

Rock Siltanen Group

Retrohenkinen rock-ilmaisu on nyt hienoisessa nosteessa, mutta hyvät yhtyeet voi erottaa huonoista jo pienissäkin trendeissä. Tämä yhtye kuuluu selkeästi niihin parempiin. Oman tuotannon lisäksi yhtyeen settiin kuuluu vierailevan laulajan kanssa tulkittu suomennos Judas Priestin kappaleesta Breaking the Law, ja mikä voisikaan toimia aurinkoisessa festaritunnelmassa sitä paremmin?

Yhtyettä kuunnellessa minulla on hetki aikaa istua katoksessa ja katsella ympärilleni.

Vaikka kyseessä on nimenomaan punk-festivaali ja anniskelun vuoksi tapahtuma-alue on vain täysi-ikäisille, ei sen yleisössä korostu mikään tietty ihmisryhmä iän tai sukupuolen puolesta. En havaitse alueella häiriöitä vaan hyväntuulisia ihmisiä kohtaamassa uusia ja vanhoja tuttavuuksia musiikin äärellä.

Tapahtuma-alueen molemmat puolet sisältävät niin veden kuin oluen anniskelupisteet, ja ensiaputeltta on niiden puolivälissä tupakkapaikan vieressä. Vesipisteille onkin paljon tarvetta viikonlopun aikana, mutta ensiapupisteelle onneksi ei.

Hailuodon panimon tuotteille on kysyntää.

Mutta palatkaamme musiikkiin. Maaliskuussa 2025 perustettu Suitsuke ei nimestään huolimatta ole mitään rentoutumismusiikkia vaan metallista ammentavaa grindcoren ja hardcoren välimuotoa. Helpoin verrokki heille olisi uudemman ajan Rotten Sound. Suitsuke tosin toteuttaa tyylinsä heitä karummin, sillä heidän kokoonpanossaan on laulajan ja rumpalin lisäksi vain yksi kitaristi.

Suitsuke

Häkellyttävästi nimetty Vessaisä on nuorehko turkulainen trio. Garagen ja punkrockin vanhan tyylin mukaisesti he soittavat yksinkertaiset ja iskevät kappaleensa rujosti ja hieman vireen vierestä. Hyväntuulinen keikka tarjoaa positiivisella tapaa häiritsevän äänekästä musiikkia, johon kaksi laulajaa tuo sekä lisää särmää että iskevyyttä.

Vessaisä

Siitä ei ole kauaa, kun näin kulmikasta hardcorea soittavan paikallisyhtye Mofetronin keikalla edellisen kerran. Tämän vuoksi päätän suoda korvilleni lepotauon heidän sisälavan keikkansa ajaksi. Minulle kylläkin kehutaan heidän keikkaansa myöhemmin, joten valintani saattoi olla väärä.

Mofetron

Tauon aikana vaihdan festarimietteitä Kuiskeen kuvaaja Jarin kanssa. Vaikka kummankin edellisestä festivaalivierailusta on ehtinyt kulua jo useampi vuosi, on Hässäkkä-Päivät meille entuudestaan tuttu tapahtuma. Aurinkoisen sään lisäksi rento tunnelma ja yleisön paljous kiinnittävät molempien huomion.

Jari kysyy, mikä on ollut tähänastisen festivaalin kohokohta, mutta en osaa nimetä sitä. Seuraavan keikan jälkeen vastaus onkin selvä.

Aurinko loimottaa lavan vasemmalla puolella ja polttavan kuuma päivä on vaihtumassa miellyttävästi lämmittävään alkuiltaan, kun ulkolavalle nousee Influenza Tampereen Pispalasta. Yhtye soittaa erittäin räyhäkkään keikan, jossa punkrockin villiys yhdistyy hardcoren päällekäyvyyteen, jota rumpalin taustahuudot tehostavat. Keikka on silkan uhon lisäksi myös hyvin soitettu ja energinen, ja sisältää pari tiivistä poliittista spiikkiä kappaleiden välissä.

Influenza

Olemme kaikki olosuhteidemme armoilla, ja Influenza osuu kohdalleni erittäin otolliseen aikaan. Sääolosuhteet, ilmapiiri ja itse keikan iskuteho saavat minut viimein todella heräämään festivaali-illan tunnelmaan.

Myös seuraavana soittava norjalainen Molbo on energinen, kiinnostava ja itselleni uusi tuttavuus. Arvelen aiemman festivaalitietämykseni pohjalta, että sisälavan keikkatila muuttuisi illan edessä lähes sardiinipurkkimaisen ahtaaksi. Esiintymislavalle puhaltaa tuulikone, mutta yleisöllä ei ole moista viilennystä. Päätän siis sujahtaa nopeasti etualalle ennen keikan alkua, ja suunnata jälleen pihalle pari biisiä kuultuani.

Molbo

Yhtye soittaa ripeää, puhdassaundista, kummallista ja Mofetronin tavoin kulmikkaan progressiivista hardcorea. Yhtyeessä on vihaa ja äänekkyyttä, mutta päällimmäisenä se on yksinkertaisesti hauskaa ja hymyilyttävää kuunneltavaa. Laulaja syöksyy yleisöön heti soiton alettua, ja tulen itsekin melkein taklatuksi. Muunkin bändin hyväntuulinen ja räiskyvä energia tarttuu yleisöön, ja eturivit hyppivätkin mukana jo pian keikan alettua.

Suunnitelmani mukaisesti siirryn kuuntelemaan keikkaa ulkoilmaan. Hetken päästä ovesta syöksyy myös Molbon solisti huutamaan mikrofoniinsa ja pyörimään maassa oluen jonottajien ja häkeltyneiden ulkona istuksijoiden luo. Hän pyöriskelee myös alkupäivän sateelta jääneessä lätäkössä. Tästä ilmeisesti seuraaa hänen mikrofoniinsa jokin häiriö, tai ainakin loppukeikan ajan solistin huuto kuuluu huomattavasti hiljempaa. Näin taide vaatii veronsa tekijältään.

Auringon laskettua on ulkolavan esiintymisvuorossa Teini-Pää, joka on festivaalien yksi mainstream-ystävällisimmistä nimistä. Heidän haikea kitarapoppinsa houkuttaakin pihan täyteen keskittyneitä kuulijoita. Vaikka kyseessä ei ole ihan se minua puhuttelevin musiikki, ymmärrän kyllä mikä heidän musiikissaan vetoaa.

Teini-pää

Seuraavan esiintyjän kanssa koen kuitenkin enemmän yhteyttä. Ruotsin Dispose on toteuttanut punk-pioneeri Dischargen ja raaemman japanilaisen säröpunkin yhdistelmäänsä jo vuodesta 2008. Molbosta viisastuneena menen hyvissä ajoin nojailemaan sisäsalin viilenneeseen tiiliseinään salin takaosaan, josta pystyn mukavasti seuraamaan koko keikan.

Dispose

Yhtyeen tyyli on kapea mutta ilmaisu vahvaa. Heidän yksinkertainen, toisteinen ja äreä hardcorensa saa täyden salin yleisöön paljon liikettä. Bändi ehtii soittaa yhden heiltä vaaditun encorebiisin, jonka jälkeen yleisölle jää vielä aikaa siirtyä ulkolavan eteen odottamaan pääesiintyjä Zekeä. Heidän keikkansa herättää myös alueen sääsket pörräämään yleisössä.

Piha-alue on täynnä äänekkäitä Zeken odottajia, ja heidän onnekseen keikka alkaa ajallaan ja vahvalla innolla. Siinä missä muille bändeille on annettu puolen tunnin soittoslotit, on Zekelle varattu tunti, jonka he käyttävätkin lähes kokonaan.

Zeke

Vuonna 1992 perustettu yhdysvaltalainen Zeke soittaa nopeaa, energistä ja päällekäyvää musiikkia, jonka voi yhtä pätevin perustein mieltää hard rockiksi, hardcoreksi tai samanaikaisesti molemmiksi niistä. Yhtye esiintyy vahvalla itsevarmuudella. Varmuuteen on myös syynsä, sillä bändin kokemus ja ahkera treenaus näkyvät heidän soittonsa tehossa ja tarkkuudessa läpi keikan.

Yhtye ottaa paljon kontaktia yleisöön huudatuksin, osoitteluin ja soittotaitoja esittelevin kitarasooloin. He kehuvat kaikkia läsnäolijoita onnekkaiksi, koska saamme olla niin kauniissa ympäristössä, joka vastaa heidän omaa Pacific Northwest -alueen kotiseutuaan. Yhtye on esiintynyt Suomessa viimeksi vuonna 2018, ja tämän keikan myötä ymmärrän, miksi heitä on odotettu niin paljon.

Vaikka pidänkin keikasta, ymmärrän sen intensiteetin vasta viiveellä. Siinä missä jotkut festivaalin bändit olivat hiessä ja väsyneitä jo vartin jälkeen, soitti Zeke lähes tunnin settinsä musiikin kiihkeyden tai soiton tarkkuuden lainkaan laskematta. Tästä aiheesta irtosi puheenaihetta vielä seuraavanakin päivänä.

Zeke

Kaikille, joita Zeken näkeminen ei uuvuttanut, on jäljellä vielä yksi esiintyjä. Keskiyöllä sisälavalla on tarjolla nopeaa, monipuolista, vihaista ja vahvasti kantaa ottavaa hardcorea soittava Bad Jesus Experience. Yhtyeen ensilevy ilmestyi vuonna 2010, ja he ovat keikkailleet ahkerasti. Vaikka en ole kovin aktiivinen keikoilla kävijä, on tämä luultavasti neljäs tai viides kerta, kun olen nähnyt heidät. Kaikista näkemistäni tämä on heidän paras keikkansa.

Odotusteni mukaisesti yhtye soittaa erittäin intensiivisen ja aggressiivisen keikan, jossa sekä bändi että yleisö ovat innolla mukana. Vaikka odotukseni heidän keikkaansa kohtaan ovat kovat, ne ylitetään. Ei ole lainkaan itsestäänselvää, että näin vauhdikasta hardcorea soittava yhtye kykenisi muuttumaan aina vain intensiivisemmäksi ajan myötä.

Puoli yhdeltä aloitin tyytyväisenä kotimatkani festivaaleilta edelleen valoisassa ja lämpimässä yössä.

9.7.2026: Korjattu ensimmäisen kappaleen virhe festivaalin historiasta Tukikohdalla.

LISÄÄ JUTTUJA: