Aura Saarikoski: Harmaita päiviä

Sumun sisään 

Valokuvataiteilija Aura Saarikoski matkaa valokuva- ja esseeteoksessaan Harmaita päiviä: Gray days (Parvs) fyysisesti ja henkisesti sumukohtiin elämässään. Samalla hän raottaa ovea taiteilijuuteen ja taiteen tekemiseen. Astuminen sumuun, usvaan tai harmauteen vapauttaa taiteentekijän  yhteiskuntamme kontrollista ja katseista.

Harmaat ja epävarmat hapuilun hetket mahdollistavat taiteilijoiden ja meidän kaikkien uudet oivallukset ja näkökulmat. Epämukavuusalue on täydellinen maaperä humaanillekin kasvulle. Tätä raadollista ja kaunista prosessia Saarikoski kuvaa herkällä tavalla.  

Näkyvyys nolla metriä 

Harmaita päiviä-teos on muistutus, että tarvitsemme paikoitellen sumuisia hetkiä elämäämme. Tiheässä sumussa värit liukenevat vähitellen pois, valot taittuvat eri tavalla ja ympäristöstä tulee epätarkempaa hattaraa.

Tässä jatkuvassa valppaana olon, saavutettavuuden ja teräväpiirron maailmassa pieni määrä pumpulimaista usvaa on tervetullutta. Saarikosken sanoin valokuvaaminen on tarkkaan katsomista ja tätä taitoa on tärkeä välillä harjaannuttaa epätarkemmassa ympäristössä. 

Kävelen kohti sumun sumuisinta kohtaa, pistettä, jossa toivon merkitysten tiivistyvän.”

Valokuva pysäyttää ajan ja visuaalisen maailmamme hetkeksi. Jotta pysähdys olisi merkitsevä, omien aistien on annettava välillä levätä. Tällöin on yritettävä saavuttaa edes hetkeksi sumun keskipistettä ja huomata sen aina vain pakenevan pois.

Sumuun voi paeta, mutta lopulta usvakerros kuitenkin väistyy ja todellisuus on taas kohdattava. Tätä vääjäämätöntä matkaa Saarikoski kuvaa kiehtovasti kohtalokkaissa ja tasapainoisissa valokuvissaan. 

Läpi harmaan harson

Saarikoski pohtii esseissään myös aktiivisen toimijuuden ja passiivisen tai piiloutuvan minän välistä suhdetta taiteessa ja taiteenkentällä. Taiteilijan on oltava esillä näyttämöllä, mutta tämän lisäksi vaaditaan vetäytymiseen levollista lämpiötä. 

Saarikosken goffmanilainen takahuone on täynnä turvallista sumua, johon voi laskeutua hiljalleen kuin lämpimään kylpyyn. Tässä harmauden piilossa kuitenkin piilee paradoksi. Näkymättömyyden rinnalle tarvitaan aina näkyvyyttä, joka mahdollistaa loppujen lopuksi laskujen maksun ja jääkaapin täyttämisen. 

Kirjan luettuani jään vain odottamaan milloin Kaivopuistoon nousisi taas oikein sakea merisumu, johon voisi eksyä edes hetkeksi arjen painaessa päälle. Jäiden sulamista ja kevättä odotellessa voin onneksi aina palata tämän teoksen pariin.

 

 

Harmaita päiviä : Gray days
Aura Saarikoski

Parvs 2020
sivuja 119 


LISÄÄ JUTTUJA:

Buffalo kuutamolla