Haastattelu: Lanai

Rentoa ja koskettavaa

14.01.2020
Teksti:
Kuvat:
Jutta Juvonen

Suomen kiertueelle lähtenyt Lanai hellii kuulijoita rauhoittavilla ja sielukkailla kappaleillaan. Vuonna 2019 julkaistulla Ship’s Bell -debyyttialbumilla resonoi toinen toistaan viehkeämpiä melodiakulkuja ja äänimaisemia. Vaihtoehtoista folk-musiikkia soittavan yhtyeen juuret ovat amerikkalaisessa laulunkirjoitusperinteessä ja soundissa.

Musiikin rauha, sielu ja sanoma

Monipuolisesti musiikin parissa työskennelleet laulaja-lauluntekijä Tanja Torvikoski ja kitaristi-tuottaja Petri Kuusela kertovat Lanain syntyneen alun perin opiskelija-asunnon keittiössä kuutisen vuotta sitten, jolloin he äänittelivät ensimmäisiä ideoita kännykälle liesituulettimen valossa. Mitä Tanja tuumailee Lanain alkutaipaleesta?

‒ Molemmilla oli takana muusikoille tyypillinen polku, joka sisältää usein kaikenlaista musiikkia ja musiikin tekemistä sekä esiintyjänä että sessiomuusikkona. Kun tapasimme, löytyi heti jokin yhteinen sävel, joka tuntui kodilta. Oma muusikkous heräsi eloon uudella tavalla ja oma ääni näyttäytyi uudessa, autenttisessa valossa. Siltä pohjalta oli helppo lähteä luomaan uutta, omaa musiikkia.

Kitaransoiton opettajana ja äänittäjä-tuottajana toimineen Petrin mielestä on vaikea määrittää Lanaille genreä, koska kaikki esikoislevylle tallennettu on ollut intuitiivista. He ovat antaneet yhteisen äänen viedä. Petri kertoo kokevansa Lanain vaihtoehtoisena folk-musiikkina, joka samalla näyttää ja kuulostaa heiltä eikä pelkää versoa uusiin suuntiin.

‒ Minusta mielenkiintoinen dynamiikka syntyy siitä, kun meidän sisäinen sävel- ja melodiakieli on jossain skandinavian ja amerikkalaisen keskitiellä. Se tuo kaiketi ihan oman sävynsä tähän. Lanain perustamisen myötä olen päässyt myös tekemään ja opettelemaan musiikin äänittämistä sekä tuottamista, jotka ovat aina kiehtoneet, mutta joille löytyi nyt erityinen merkitys.

Tanjan mukaan musiikin tekemisen suurin ilo piilee sen haasteellisuudessa. Musiikin tekemisen ei tarvitse aina olla pelkästään terapeuttista.

‒ Uskon, että meidän välisen yhteyden rehellisyydessä ja haavoittuvaisuudessa piilee myös musiikin rauha, sielu ja sanoma. Kappale on jonkinlainen käteen jäävä muisto matkasta tai prosessista, jonka kävimme läpi. Meidän tapauksessamme tällä yhteistyöllä on toistaiseksi ollut havaittavissa selvästi muitakin tarkoituksia kuin maailmanvalloitus.

Rohkeasti omalla äänellä

Tanja ja Petri laulavat esikoisalbuminsa kappaleilla yhdessä ja erikseen. Keikkoja tehdään duona tai bändin kanssa, jolloin mukana ovat rumpali Juuso Ahlroos sekä basisti Jaakko Konttila. Juuri alkaneella talvikiertueella kokoonpano laajenee alttoviulistilla ja sellistillä.

Palataan kuitenkin albumin tekovaiheisiin. Mistä yhtye on saanut vaikutteita?

‒ Etenkin musiikillisia vaikutteita meillä molemmilla on paljon ja inspiroidumme molemmat helpostikin erilaisista asioista – olipa kyseessä sitten teksti, kokonaisuus, tuotanto tai vaikkapa tunne. Kaikkia meidän vaikutteista yhdistää se, että asioita tehdään rohkeasti omalla tavalla, omalla äänellä.

Noin puolivälissä albumin tekoa kuulemma syntyi ensimmäinen aihio Ship’s Bell -kappaleeseen, josta myöhemmin tuli albumin nimikkoraita. Pariskunnalla oli tuolloin tunne, että siinä on kyse tärkeästä laulusta niin sanomallisesti kuin musiikillisestikin, vaikka se olikin vasta aihion tasolla.

‒ Myöhemmin, kun saimme kappaleen valmiiksi, päädyimme kysymään Los Angelesissa asuvaa Grammy-palkittua, multi-instrumentalisti-sovittaja Rob Moosea osallistumaan kappaleeseen. Rob lähti mukaan, mikä oli meille sinänsä uskomaton hetki, sillä hän soittaa lähestulkoon kaikkien meitä inspiroineiden artistien albumeilla ja on muutenkin meille musiikillisena hahmona esikuvan kaltainen.

Lanain musiikista tulee mieleen muun muassa irlantilainen yhtye The Corrs. Mitä mieltä Petri on tästä väitteestä?

‒ Kiitos. The Corrs on sinänsä hieno esimerkki, sillä vaikka meillä molemmilla on juuret eri aikakausien lauluntekijä- ja popmusiikissa, niin tykätään molemmat folkin eri suuntauksien ohella myös 80- ja 90-lukujen soundeista ja estetiikasta. The Corrsissa jotenkin tuntuu löytyvän kaikkia edellämainittuja heille ominaisella reseptillä.

Pohjoisessa kasvaa mielenkiintoisia artisteja

Oulu on hakemassa Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodeksi 2026. Oulu2026-hankkeen tavoitteena on kasvattaa Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjois-Suomen vetovoimaa sekä lisätä eurooppalaisten tietoisuutta seudun kulttuuritarjonnasta. Laulajana ja laulunopettajana työskennelleen Tanjan mukaan hankkeen myötä tietoisuus oman kaupunkimme tarinasta lisääntyy ja kulttuuri saa enemmän huomiota.

‒ On hienoa, että Oulu on päättänyt hakea Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Vaikka äkkiseltään voi näyttää, ettemme voi mitenkään kilpailla suurempien ja vanhempien kaupunkien rinnalla, kulttuuria on monenlaista. Oulussa on kulttuuria yhtä paljon kuin muuallakin, se täytyy vain nähdä.

Oululaisuus on Tanjalle ja Petrille tärkeä asia. Pariskunta kokee kotikaupungin olleen tukena alusta asti. Oulussa on heidän mukaansa korkea taso, tekemisen meininki ja kannustava ilmapiiri.

‒ Tuntuu, että pohjoissuomalaisilla artisteilla on tilaa ja aikaa kehittyä sekä kypsyä ja löytää oma tyylinsä. Vaikuttaa, että tämä ympäristö kasvattaa tietyllä tavalla ”terveitä taiteilijoita”, jotka ovat sinut itsensä ja taiteensa kanssa. He ovat saaneet tukea ja kannustusta tehdä omaa juttuaan. Se on todella tärkeää ja tekee pohjoissuomalaisista artisteista mielenkiintoisia ja vahvoja.

Uutta kohti

Lanai on startannut uuden talvikiertueensa Pyhältä. Seuraavaksi suuntana ovat etelän suurimmat kaupungit sekä paluu Lapin maisemiin. Miltä keikkailu tuntuu?

‒ On hienoa päästä keikkailemaan omalla musiikilla tässä laajuudessa. Kiertueissa on erityistä se, että bändi ehtii hitsautua kunnolla yhteen sekä ryhmänä että soitannollisesti. Yksittäisiin keikkasuorituksiin usein kasautuvat paineet ja odotukset jakautuvat nyt useamman keikan kesken.

Tanja kertoo, että lavoille noustaan kevyemmin askelin ja kaikki sujuukin sen myötä rennon letkeästi.

‒ Keikkailevat muusikot tietävät, että matkustaminen vähillä unilla on raskasta, ja kaikilla on oma tapa käsitellä väsymystä. Silti muusikot lähtevät tien päälle. Kai meillä on vain niin kova halu päästä jakamaan se, mitä meillä on.

Yhtye työstää tällä hetkellä myös toista levyään. Tulevaisuudessa siintää kova halu päästä esiintymään ja nauhoittamaan ulkomaille.

‒ Levyn aikataulusta ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta tuskin siihen ihan niin pitkään menee kuin Ship’s Bellin kanssa. Olemme oppineet paljon ja kirjoittaminen tuntuu hyvältä. Nautimme tähänastisen kokemuksen tuomasta uudesta lähtötilanteesta.

 

Katso yhtyeen Winter tour -aikataulu:

Lanaimusic.com




LISÄÄ JUTTUJA:

Suomessa kummittelee Tom of Finland isä