Haastattelu: Väinö Karjalainen OSA 1

Väinö Karjalainen on muusikko ja tuottaja, joka työskentelee pääasiassa pop- ja rockmusiikin parissa. Hän on tuottanut äänitteitä esimerkiksi artisteilta ja yhtyeiltä Arppa, Ursus Factory, J. Karjalainen ja Lyyti.

Karjalaisen ensimmäinen sooloalbumi Birch Bark Letter ilmestyi vuoden 2026 huhtikuussa. Perinteistä kitara- tai bändimusiikkia odottaville levy voi olla melkoinen yllätys, sillä se on tyyliltään elektronista ambient-musiikkia.

Levyltä kuulee selvästi, että tyylivalinta ei ollut mikään ohimenevä päähänpisto, vaan artisti todella tuntee kyseisen genren. Tämän haastattelun toisen osan lopusta löytyykin referenssilista kappaleista, joiden Karjalainen koki erityisesti vaikuttaneen albumin äänimaisemaan.

Vaikka kappaleet ovat kallellaan abstraktiin ilmaisuun ja niitä on selvästi hiottu ja tuotettu, on niissä edelleen vahva soittamisen jälki. Soittohetken intuitiiviset valinnat ja tallennustilan akustiikka on jätetty mukaan määrittelemään kappaleiden lopullista muotoa.

Luonto ja sähkö kohtaavat

Intuitio ja improvisaatio olivatkin toimineet kappaleiden lähtöpisteenä. Karjalainen avaa teosten syntyprosessia käyttämällä esimerkkinä kappaletta Fool’s Gold, jonka tunteellisesti ja iskien soiva piano vei ajatukseni intuition suuntaan. Pianon lisäksi kappaleessa kuullaan erittäin rauhallista syntetisaattoria, ja niiden rinnalla on määrittelemättömiä orgaanisia rasahduksia.

– Suunnitelma ennen nauhotushetkeä on tällä levyllä ollut enemmän prosessipohjainen kuin perinteinen sävellystyö. Fool’s Gold -kappaleessa tämä prosessi oli pianon erikoisempi mikitys kontaktimikeillä. Tuon jälkeen suunta oli auki mennä minne musiikki vie.

Karjalaisen kuvaus kappaleen syntyprosessista vaikuttaakin improvisaation ja intention vuorottelulta. Alun piano-improvisaatiota seurasi urku-improvisaatio, jonka hän soitti pianoäänitteeseen reagoiden. Tätä seurasi raitojen editointi, kerrostaminen ja kappaleita täydentävä säveltäminen syntetisaattoreiden avulla.

Kokonaisuuden päälle artisti nauhoitti improvisaation sitra-kielisoittimella ja viimeisteli ja tarkensi kappaleen tunnelman efektien ja kenttä-äänitysten avulla.

Ulkona jyrähtelevä ukkonen soi kappaleessa rinta rinnan painokkaampien pianosointujen kanssa. Taltioinnit veden ja luonnon äänistä yhdistyvätkin levyllä usein sähköisiin ääniin.

– Kyllä. Pyrkimykseni oli yhdistää akustisia ääniä sähköisiin ääniin ja luonnon ääniä ihmisen (soittamaan) ääneen ja täten hämärtää näitä rajapintoja.

Luontoäänten taltioinnista

En ollut varma olivatko päätöskappaleessa kuulemani hyönteisten äänet vain illuusio, kunnes artisti totesi minun kuulleen oikein. Mieleeni nousi Lau Naun osin ulkoympäristössä nauhoitettu Puutarhassa-albumi, jolle hän taltioi kukilla kiipeilevien hyönteisten ääniä. Albumiin voi tutustua Lau Naun Bandcamp-sivulla.

Mietin olivatko nämä epätyypillisemmät äänilähteet taltioitu ennakkosuunnitelmien pohjalta vai spontaanimmin tilanteen osuessa kohdalle.

– Pidän arkistoa erilaisista kenttä-äänityksistä, joista lähes kaikki ovat minun äänittämiäni. Tällä levyllä kenttä-äänitys melkein aina ohjasi kappaletta, eikä toisin päin.

– Käytin toki aikaa oikean äänitteen valitsemiseen ja sen käsittelyyn, jotta se sopisi visioon kappaleesta, mutta kaikki kenttä-äänitteet olivat olemassa ennen musiikkia. En siis mennyt tekemään varta vasten äänitystä, jos tarvitsin esimerkiksi niityn hyönteisten ääniä.

Samoin kuin kappaleissa yhdistyy melodisuus ja abstraktio, soitinvalinnoissa yhdistyy syntetisaattorit ja tavallisemmat fyysiset soittimet. Albumin pehmeän lämmin saundi luo mielikuvan, että sen keskeisimmät äänet olisi luotu analogisten syntetisaattorien avulla.

– Kyllä. Albumilla on keskiössä erilaiset kosketinsoittimet. Kosketinsoittimia, joita olen käyttänyt levyllä ovat muun muassa pystypiano, syntetisaattori-sampleri OP1, Wurlitzer-sähköpiano, Lowrey-putkiurku ja syntetisaattorit ARP 2600, Nord Lead 2, Prophet 5 ja Moog Sub Phatty.

Vaikka olin kuulevinani levyllä syntetisaattorien ja luontoäänien lisäksi bassoa, kitaraa, pianoa ja kellopeliä, oli osa noista äänihavainnoista niin ohimeneviä tai hämärtyneitä, etten useinkaan ollut varma kuulinko sitä mitä luulin.

Fjeld-kappaleen kuin syvältä tunnelista tai kaivosta huhuileva ihmisen äänikin meni minulta täysin ohi useamman kuuntelun ajan, mikä sai minut miettimään mitä kaikkea muuta minulta oli edelleen jäänyt kuulematta.

­– Albumilla on kaikkia noita mainittuja soittimia, kellopeli pois lukien. Jossain vaiheessa minulle muodostui sellainen “dogma”, että levyllä ei ole yhtään lyömäsoittimia. Pidän perkussioista paljon ja soitan niitä mielelläni, mutta minulle hahmottui, että niiden “välitön” sointi ja sen soinnin muodostama tunnelma ei sovi tälle levylle.

Hämärretyt aistihavainnot

Olen albumia kuunnellessani ollut usein epävarma kuulemieni äänten alkuperästä. Ambientin lisäksi albumilta nouseekin mieleeni konkreettisen musiikin (eli musique concrèten) ilmaisutapa, jolle on tavanomaista, että lopulliseen kappaleeseen käytettyjä äänilähteitä ja niiden muokkaustekniikoita on tarkoituksellisesti hämärretty. Kuulija ei siis välttämättä tunnista kuulemansa äänen alkuperää vaan joutuu keksimään sille itse kontekstin ja tulkinnan.

– Minua kiehtoo myös musiikin kuuntelijana paljon se, että en tiedä varmaksi mikä soitin on kyseessä. Tällainen mystiikka luo uuden ulottuvuuden ja ilmaisukeinon musiikkiin, jossa vapaudutaan itse soittimista ja niiden perinteistä ja keskitytään vain puhtaaseen tekstuuriin.

Albumin yhteiskesto on hieman alle puoli tuntia, mikä on ambient-genreä ajatellen yllättävän vähän. Oliko lähtöajatus tehdä lyhyehkö ja pop-kappaleiden mittaisista biiseistä koostuva levy vai muotoutuiko levy sellaiseksi aikomatta?

– Tämä oli tietoinen ratkaisu, mutta nämä kappaleet myös hakeutuivat itsekseen tällaisiin mittoihin tekoprosessin aikana. Yksi syy tähän on se, että itse ambientin ja vastaavien genrejen kuuntelijana koen, että kappaleet ovat joskus liian pitkiä. Itse pituus ei niinkään ole se ongelma, vaan se, ettei materiaalissa ole sisältöä perustelemaan mittaa. Halusin vättää tätä.

Kappaleissa on toki kuultavaa ja pureksittavaa. Tässä mitassa voisi olettaa, että kuulijan keskittymiskyky sallii häntä uppoutumaan kappaleiden hienovaraisuuksiin, kun ne eivät pääse hukkumaan äänen määrän alle.

– Lyhyempi kesto helpottaa musiikin kuuntelua kenelle tahansa ja ehkä se tekee levystä myös saavutettavamman. En myöskään halunnut haukata ekaksi soololevyksi liian isoa palaa.

LISÄÄ JUTTUJA: