Fintiaanien mailla
Kirjailija Katja Ketun, dokumentaristi Maria Seppälän ja valokuvaaja Meeri Koutaniemen tietokirja Fintiaanien mailla pureutuu koskettavasti vähän käsiteltyyn aiheeseen, fintiaaneihin. Fintiaanit ovat amerikansuomalaisten ja intiaanien, kirjassa pääosin ojibwa-intiaanien, jälkeläisiä. He elävät kahden vähemmistökulttuurin välissä ja edustavat täysin erilaista amerikkalaisuutta, mitä Hollywood-sarjat ja -elokuvat meille syöttävät. Fintiaanien mailla kertoo kiinnostavasti amerikansuomalaisten siirtolaisten ja Amerikan alkuperäiskansojen kivuliaista kohtaloista ja yllättävistä samankaltaisuuksista.
Suomalaisten ja intiaanien elämänpolut ristesivät Minnesotan, Wisconsinin ja Ylä-Michiganin alueilla, kun Amerikkaan pääasiassa vuosina 1880–1920 saapuneet suomalaissiirtolaiset saivat soista maata uudisasutettavakseen. Vain intiaanit joutuivat tyytymään vieläkin huonompiin maihin reservaateissaan. Suomalaisia ja intiaaneja yhdistivät monenlaiset asiat, joista yksi on vahva suhde luontoon. Metsästys- ja kalastustaidot ja kyky elää vaikkapa kosteassa rämeikössä loivat hengenheimolaisuutta. Monia muitakin yhdistäviä elementtejä löytyi, kuten monien suomalaisten ja intiaanien runsas alkoholinkäyttö ja siitä aiheutuneet ikävät seuraukset.
Teos kuvaa intiaanien ja suomalaisten kohtaamista ja samankaltaisuutta monesta näkökulmasta. Mielenkiintoinen tieto on myös se, kuinka molemmille kansoille saunominen oli – ja on edelleen – pyhyyttä lähentelevä kokemus. Suomalaissiirtolaiset yleensä rakensivat soisen maan keskelle ensimmäisenä saunan ja vasta sitten asuinrakennuksen. Intiaanit puolestaan nimittävät saunaa hikimajaksi, ja hikoilumaja on ollut tärkeä osa intiaanien kulttuuria jo heidän luomiskertomuksestaan lähtien. Ojibwille hikimaja edustaa edelleen rituaalipaikkaa, kun taas suomalaisten jälkeläisille sauna on arkisempi kylpemisen ja rentoutumisen tyyssija.
Suomalaiset ja intiaanit oppivat toisiltaan paljon: intiaanit opettivat suomalaisille muun muassa paikalliset metsästys- ja viljelykäytänteet, suomalaiset puolestaan auttoivat intiaaneja rakennustöissä. Näistä monista yhtäläisyyksistä ja yhteistyöstä johtuen ei olekaan ihme, että suomalaisten ja intiaanien naimakaupat olivat alusta alkaen yleisiä.
Keskiössä koskettavat elämäntarinat
Fintiaanien mailla on raikas uutuus tietokirjallisuuden genressä. Kettu, Seppälä ja Koutaniemi ovat tehneet valtaisan pohjatyön aineistonkeruumatkoillaan fintiaanien kotiseuduilla. Kirjaa varten on haastateltu ja kuvattu useita fintiaaneja, joiden taistelutahto, elämänkokemus ja avoimuus löytävät paikkansa lukijan sydämestä. Kirjan tekijät ovat joutuneet rakentamaan luottamusta haastattelemiinsa fintiaaneihin vähitellen. Näiden ihmissuhteiden solminen on kantanut hedelmää. Kirjassa äänen saavat esimerkiksi hyväksikäytettyjen intiaanilasten orpokotia pitävä pariskunta ja reservaatissa työskentelevä, alkoholismin selättänyt lääkäri. Ihmiset ovat selviytyneet uskomattomista asioista.
Monella vähemmistökansaan kuuluvalla oman identiteetin etsiminen on päätynyt alkoholismiin, syrjäytymiseen ja itsemurhaan. Siksi teoksen sisukkaat sankarit ovat tärkeitä esikuvia keille tahansa päähän potkituille ja sorsituille. Kirjan henkilöt eivät kuitenkaan ryve omissa suruissaan, vaan moni heistä on vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja. Aktivismille on syynsä, sillä intiaanien reservaattien luonnonvaroja ryöstetään edelleen ja teollisuus pilaa pohjavesiä. Ihmisiä sorretaan kaikin keinoin, jopa epäterveellisellä ruokavaliolla, johon köyhät joutuvat tyytymään. Intiaanien koulutus- ja työllistymismahdollisuudet ovat osittain paranemaan päin. Amerikkalainen unelma on silti kaukana syrjäseudulla asuvien arjesta.
Kirja ei ole ainoastaan vahva kuvaus fintiaanien oloista vaan ylipäätään Yhdysvalloissa vallitsevasta epätasa-arvosta. Siksi toivoisikin, että teos pääsisi oppikirjan asemaan, ei vain suomalaisissa, vaan ennen kaikkea amerikkalaisissa kouluissa – utopistinen mutta valloittava ajatus!
Ken uskoo tulevaan, saa toivon elpymään
Faktapuolta syventävät myös Katja Ketun kirjoittamat tarinat, joissa tuodaan esille suomalaisten ja intiaanien kokemuksia, intiaanien mytologiaa ja kansanperinnettä. Näitä tarinoita olisi voinut olla enemmänkin, sillä fiktio täydentää faktaa. Kirjan ilmeinen ansio onkin se, että lukija pystyy vahvasti eläytymään suomalaisten ja intiaanien kokemuksiin: heidän tekemiinsä ratkaisuihin ja kokemaansa sortoon. Tietokirja, joka koskettaa, onnistuu myös opettamaan. Tällaista vaikutusta ei saisi aikaan kuivilla asiantuntija-artikkeleilla tai tilastoilla.
Fintiaanien mailla ilmestyi otolliseen aikaan, juuri Suomen satavuotisjuhlavuoden kynnyksellä. Teoksen luettuaan ymmärtää jälleen, kuinka kapeakatseisesti määrittelemme ja lokeroimme asioita ja ihmisiä. Olisi hyvä muistaa, mitä kaikkea suomalaisuuteen kuuluu ja missä kaikkialla suomalaisten jälkeläisiä asuu. Pohjois-Amerikassa suomen kieli on valitettavasti häviämässä ja suurin osa fintiaaneista keskittyy suomalaisuuden sijasta intiaanikulttuurin ylläpitämiseen. Monet fintiaanit ovat kuitenkin ylpeitä suomalaisjuuristaan.
Palkitun valokuvaajan ja ihmisoikeuksiin perehtymisestään tunnetun Meeri Koutaniemen upeat kuvat tempaavat mukaansa fintiaanien arkeen, tunnelmiin ja tunteisiin. Kuvien kautta pääsee aistimaan juhlatunnelmia ”intiaanien suviseuroissa” Powwow’ssa, näkemään reservaattien murheelliset autiotalot ja tuntemaan saunan lämmön. Koutaniemi kuvaa eri-ikäisten fintiaanien elämää aina vanhoista patri- ja matriarkoista suloisiin pikkulapsiin. Monissa kuvissa on sykähdyttävää symboliikkaa: elämä jatkuu, eikä toivosta ole luovuttu.
Teoksen kantavana teemana on sorto ja rasismi, mutta lohdullisena sanomana on myös alkuperäiskansoissa herännyt asennemuutos: vastarintaan on ryhdyttävä ja omia oikeuksia on puolustettava. Fintiaanien historia ja nykyaika piirtyvät eläväksi sekä teoksen tekstien että kuvien asiantuntevan ja empaattisen tyylin ansiosta. Tällaista voi tietokirjallisuus parhaimmillaan olla.
LISÄÄ JUTTUJA:
