Eoin O’Dowdin minimalistinen esillepano galleria Titanikissa

Eoin O’Dowd on Helsingissä työskentelevä irlantilainen taiteilija, jonka teoksia on esillä turkulaisessa galleria Titanikissa 31.5.-29.6.2025. O’Dowd ottaa teoksillaan kantaa ”pääoman alaisen vieraannuttavan työn psykologiseen ja henkiseen hintaan”. 

Koskettavan vaikuttava

Galleriaan astuessani aistin ensimmäiseksi aavemaisen, metallisen, tehdasmaisen soinnin, joka antaa tilalle kolkon kaiun. Ääni tulee takahuoneen teoksesta Giving Up the Ghost, jossa on huoneessa vinosti roikkuvaan akryylilevyyn digitaalisesti heijastettu valkoiset, pelkkää valoa olevat kädet käsivarsineen.

Käsivarret liikkuvat tilassa vähäeleisesti ja jäykästi, tyhjinä kuin etsien jotakin, johon tarttua: myötätuntoa, rauhaa, hyvitystä? Tai kuin ne muistelisivat sitä, mitä ne joskus olivat tehneet, sillä ilman työtä ne eivät osaa eivätkä löydä tarkoitusta. Kuolemakaan ei suo rauhaa. 

Teosta kuunnellessani ja katsellessani mieleeni tulee, kuinka nykytyön melko vaativa ilmapiiri saattaa heijastella jopa sitä mentaliteettia, joka oli vallalla 1800-luvun varhaisen teollistumisen aikakautena: työtä tehdään vain työnantajan hyväksi työntekijän hyvinvoinnista piittaamatta.

Giving Up the Ghost on vähäeleisyydessään koskettava, vaikuttava ja hetkeen pysäyttävä. Teos onkin ehkä tämän esillepanon hienoin työ.

Kovia mutta pehmeitä

Irrottaudun Giving Up the Ghostin otteesta antaakseni muille teoksille oman mahdollisuutensa. Näyttelytilassa on neljä paperikollaasia, joissa näkyy taiteilijan irlantilaiset juuret.

Harmaan sävyissä leikittelevien teosten paperisuikaleet mutkittelevat kelttiläisten kuvioiden tavoin taustoinaan kiveä, myös naisfiguurein. Kivi ja paperi luovat kiinnostavan kontrastin, kuten naisfiguurit kiveen hakattuina, kovina mutta pehmeinä. 

Tilaan on siroteltu muutamia pienille metallilevyille pakotettuja kuvioita, kokonaisuus nimeltään Tamata. Tama, monikossa tamata, merkitsee ortodoksisessa perinteessä votiivilahjaa tai rukousta ihmeen tapahtuvaksi. Niissä kuvataan usein ruumiinosia tai muita objekteja, kuten O’Dowdkin tässä tekee: vaivaisia ruumiinosia, kuten katkennut luu, poikki leikkautunut sormi, sisäelimiä ja palava talo.

Tamatat pyytävät apua työn rasittamille ruumiille. Palava talo voi merkitä myös henkistä tuskaa; jungilaisessa unientulkinnassa talo voi edustaa ihmisen psyykkistä olemusta ja sen kunto voi kertoa unennäkijän psyykkisistä ongelmista. 

Tilaan on siroteltu muutamia pienille metallilevyille pakotettuja kuvioita, kokonaisuus nimeltään Tamata.

Kelttiläistä perintöä

Gallerian suurinta huonetta hallitsee suurikokoinen niin ikään metalliin pakotettu teos, Primitive. Se kuvaa sekalaisessa järjestyksessä olevia vartaloita, joita leikkaavat pysty- ja vaakatasossa olevat linjat. Taivaalla liekehtii pyrstötähti sekä irrallisia silmäpareja, jotka katsovat alapuolella kiemurtelevia vartaloita ja niiden osia.

Yksi joukosta irrottautunut käsi pitelee maahan päin pitkää vartta, jonka päässä on sirppi. Maassa lojuu irti leikkautuneita käsiä kasvinosien, ehkä oksien joukossa. Druidit tapasivat katkoa puista lehtiä ja oksia omiin tarpeisiinsa.

Teoksen yläosassa yhdet kädet myös kurottautuvat kohti taivasta, kuin kiittäen tai palvoen jotakin jumalaa. Tämäkin teos palautuu kelttiläiseen perintöön, johon nimikin suoraan vaikuttaa viittaavan. 

Yhdistävä punainen lanka

O’Dowd hyödyntää taiteessaan myös liikkuvaa kuvaa, ja viimeinen keskittymistäni vaativa teos on videokollaasi nimellä The First Day on Earth without You. Sen äänimaisema ja miljöö on industriaalinen, jossa muun muassa trukki käy ja toimii aivan itsestään; tässäkö työläinen on palannut kuolleista jatkaakseen työtään tajuamattaan ylittäneensä rajan tuonpuoleiseen.

Työ on ikuista. Nuoria varoitetaan, että pahin on vielä tulossa. Kuvaan ilmestyvät tutut valokädet leijumaan jonkin laitoksen veden ylle ja siinä pyydetään, ettet uhraa hengellistä (spirit) itseäsi. 

Kokonaisuutena näyttely tuntuu ensin hajanaiselta kokoelmalta teoksia ja aluksi tuntui, että tilassa ei ole paljon mitään koettavaa. Titanik on pieni galleria, jossa on vain kaksi pienehköä huonetta, joista sisempi on jaettu väliseinällä.

Tila vaikutti ensin hyvin autiolta ja tuskin uskalsin mennä peremmälle. Lopulta, kun teoksiin syventyy, alkaa nähdä sen punaisen langan, joka niitä yhdistää. 

Ihmisen hauraus ja ruumiin haavoittuvuus korostuu varsinkin metalliin lyötynä symboliikkana. Työ kuluttaa ihmisen ruumiillisesti ja psyykkisesti.

LISÄÄ JUTTUJA: