Samuli Putro on muusikko ja lauluntekijä. Elämäni miehet on Putron esikoinen. Samulin suhde hajoaa, ja elämältä putoaa pohja. Pohjalta ja viinilasin läpi katsoo hämmentynyt ja eksynyt mies, joka päättää reflektoida tähän asti elettyä elämää, elämän aikana solmittuja suhteita ja omia käyttäytymismalleja psykoterapiassa.
Terapeutin löytäminen on haaste, mutta kun “se oikea” löytyy, löytyvät sanatkin kuvaamaan Samulille merkityksellisiä suhteita. Ne löytyvät kuvaamaan myös suhteisiin liittyviä kasvatuksellisia ja ympäristöllisiä vaikutuksia sekä niistä syntyneitä odotuksia ja rajojen asettamiseen liittyviä haasteita.
Samuli huomaa itsestään sekä riittämättömyyden, miellyttämisen että mustasukkaisuuden tunteita, jotka ovat isossa roolissa hänen kasvutarinassaan, jollainen Elämäni miehet voidaan katsoa olevan.
”Olen yläasteelta lähtien pelännyt röyhkeitä ja itsevarmoja miehiä.”
Kirjassa suhteet kirjoittajaan, isään, ohjaajaan, pomoon, jätkään, uuteen kaveriin ja kilttiin mieheen jäävät nimettömiksi ja kerrotaan kertojan näkökulmasta, subjektiivisen tunne- ja kokemusmaailman kautta, mutta kuitenkin erityisen sensitiivisellä tavalla.
Suhteissa koettuja vaikeita hetkiä ei revitä auki ja heitellä lukijalle kuin luita kaluttaviksi, vaan dynamiikkaa, tapahtumia ja aikoja käsitellään varovasti reflektoiden.
Jokainen terapiassa auki kerrottu suhde on kuin intiimi minitarina, jossa on selkeä alku, keskikohta ja loppu. Jotkut tarinat loppuvat kokonaan, kun taas jotkut saavat jatkoa, vaikkakin tiet loittonevat useammin kuin risteävät.
Ystävyydeksi muodostunut suhde katkeaa. Henkilöt kohtaavat, suhde palautuu ja anteeksi pyydetään. Ei ehkä kasvotusten mutta kirjallisesti.
”Rintakehässäni läikähti ilonkaltainen aina kun näin miehen heiluttavan kättään jostain porukasta. Hei, tuu tänne, hänen hymyilevä ilmeensä tuntui sanovan.”
Lapsuudessa koettu turvallisen kasvuympäristön mahdollistama kipuilu on sukupuoleton, luonnollinen ja olennainen osa elämää, jota vasten on hyvä peilata aikuisuudessa harjoittamia käyttäytymismalleja. Suhdettaan vanhempiinsa, eritoten isäänsä kirjailija avaa lempeästi mutta rehellisesti ja raadollisesti.
”Olin tottunut siihen, että isä kysyy minun kuulumisiani. Nyt kun minä olin tuppisuuna, eikä isästäkään saanut irti muuta kuin arkisia asioita, oli aika hiljaista. Se harmittaa minua vieläkin joskus. Että mikä siinä oli ja on niin vaikeaa. Puhua ihmiselle, joka on nähnyt minut ensimmäisestä sekunnistani lähtien.”
Elämäni miehet on nopeasti luettu, poikkeuksellisen intiimi, sensitiivinen ja koskettava kirja, joka vangitsee lukijan kauniilla tarinankerronnalla suomalaisen miehen mielenmaisemaan.
On selvää, että jokaisella elämän kaikissa vaiheissa ja elämän eri osa-alueilla solmitulla suhteella on ollut vahva, lähtemätön vaikutus kirjailijan elämään. Teos ei haasta lukijaa samaistumaan, mutta vaikeat teemat, kuten suhteita koettelevat vahvat tunteet ja minuutta kyseenalaistavat pohdinnat synnyttävät pakostakin samaistumispintaa.
Ne laittavat havainnoimaan omia elämän varrella syntyneitä suhteita, niihin kuulunutta dynamiikkaa sekä omia elämän mittaisen matkan varrella syntyneitä käyttäytymismalleja.