Ehdoton valta
Kuka hullu liittyy lahkoon?
Onnistunut pako on aina viihteellistä katsottavaa elokuvissa. Yhtä hyvin kohtaus voi toimia kirjoissa. Ehdoton valta alkaa hyytävällä pakokuvauksella, joka jää kesken, ja kirjan tarina alkaa.
En yleensä lue jännäreitä tai dekkareita, koska realistiset ja kyyniset väkivaltatarinat eivät viihdytä. Ihmisen pimeä puoli on totta eikä se naurata. Ehdoton valta -kirjasta kiinnostuin, koska kirjailija Mariette Lindsteinillä on lahkotausta. Hän vietti 25 vuotta skientologien yhteisössä.
Katsoin taannoin Louis Theroux’n dokumentin skientologiasta, ja kiinnostuin aiheesta. Dokumentti My Scientology Movie löytyy vielä kuukauden ajan YLE Areenasta. Lahkot ovat pimeitä, ja onkin aina kiinnostavaa, että osa höyrähtäneistä onnistuu silti aika ajoin irrottautumaan vankeuteen verrattavasta elämästä.
Ehdoton valta kertoo ViaTerra-nimisen opin kehittäneen miehen perustamasta lahkosta. Päähenkilö on nuori nainen Sofia Bauman, joka etsii suuntaa aikuisuuden kynnyksellä. Tarina on fiktiivinen, mutta Lindstein on hyödyntänyt kirjassa kokemuksiaan skientologiasta. Hän liittyi kirkkoon parikymppisenä, muutti myöhemmin Ruotsista Kaliforniaan skientologien päämajaan – ja eteni johtotasolle. Vasta väkivalta sai hänet heräämään, aivan kuten kävi Theroux’n haastattelemille eronneille jäsenille.
ViaTerrassa ihmiset eristetään ulkomaailmasta ja säännöt ohjaavat arkea. Johtajan sana on laki ja asioiden mittasuhteet alkavat hämärtyä. Mieleen nousee lukion psykologian jutut psykologisista kokeista, joissa ihmiset saatiin tuottamaan koehenkilöille sähköiskuja auktoriteettiuskon takia. Oikeasti koehenkilöt eivät saaneet sähköä, mutta koehenkilö luuli niin – ja ajatteli vastuun olevan kokeen ohjaajalla. Mekanismi on tuttu tietysti myös natsien toiminnan selityksistä.
Lukukokemus on ristiriitainen. Lahkolaisuuden järjetön logiikka kiehtoo ja etoo samaan aikaan. Ahmaisin kirjan kolmessa päivässä. Yleensä 500 sivun lukeminen vie minulta viikkokausia, mutta jännärit ovat nopealukuisia. Teksti on helppoa, ja tarina on pakko saada äkkiä selville. Lindstein on taitava kertoja.
Sekoilua vai täyttä totta?
Psykologisen manipuloinnin lisäksi kirja herättää ajatuksia suunnasta, johon nyky-yhteiskunnastamme on menossa. Miten lyhyt matka kulutuksen ja liikkumisen valvonnasta on siihen, että jokaista liikettäsi valvotaan, ei vain lahkossa, vaan vapaassa demokratiassa? Digitaalinen seuranta ja valvonta on jo melko kattavaa.
On ahdistava ajatus, ettei voisi esimerkiksi vuokrata autoa, hotellihuonetta tai ostaa matkalippua ilman, että siitä jää henkilötunniste. Turvallisuuden, käytännöllisyyden ja bisneksen nimissä todellisuus muuttuu. Valvontakoneiston riskeistä varoitetaan niin scifi-leffoissa kuin sosiologian oppikirjoissakin. Silti harva miettii älypuhelin kädessään, että oleellista ei ole se, oletko syytön ja turvassa esimerkiksi poliisivalvonnalta, vaan se, kuka valtaa käyttää.
Etsin Mariette Lindsteinin kirjailijakuvasta merkkejä hänen kokemastaan. Katse näyttää nähneen liikaa. Epäselväksi tietysti jää, kuinka lähellä ViaTerran tapahtumien värikkyys on skientologien sekoilua. Theroux’n dokumentin perusteella väriä löytyy oikeastakin lahkoelämästä kylliksi.
Lindstein toivoo, että kirja auttaa ymmärtämään, miten ihmiset tulevat liittyneeksi kultteihin ja miksi niistä on vaikea irrottautua. Ensimmäiseen kirja ei kuitenkaan anna vastausta. Ilmaan jää yhä kysymys: Mitä helvettiä oikein ajattelitte? Toisaalta, jos ja kun tarkoitus on vähentää lahkoilua, niin siinä kirja tuonee oman kortensa kekoon.
Ehdoton valta on ärsyttävän koukuttava. Kun ahmii opuksen kolmessa päivässä, jää väkisinkin nälkä. Kirja on ensimmäinen osa trilogiasta, mutta eheä kokonaisuus. On virkistävää paeta omasta arjesta toiseen todellisuuteen ja stressata vaihteeksi muiden ongelmia kaikessa kamaluudessaan. Lukeako vielä kaksi muuta osaa? Kas siinä pulma.
LISÄÄ JUTTUJA:
