Dolly Alderton: Kaikki mitä tiedän rakkaudesta

Kiitelty ja palkittu kasvutarina teinistä naiseksi

Englantilaisen toimittaja, kirjailija ja ohjaaja Dolly Aldertonin palkittu esikoisromaani Kaikki mitä tiedän rakkaudesta on omaelämäkerrallinen selonteko siitä, mitä Alderton on oppinut elämässään kolmenkympin rajapyykkiin mennessä. Nimestään huolimatta romaani ole suinkaan deittailua ja Sen Oikean etsimistä koskeva Bridget Jones -kopio, vaan Aldertonin tarinat pursuavat ihastumisia, kreisibailaamista, kimppakämppäelämän ihanuuksia ja haasteita sekä eroja ja sydänsuruissa riutumista.

Kantavana voimana kaiken takana ovat Aldertonin tiiviit, elämänmittaiset ystävyyssuhteet ja ”mahtavat naiset”, joita hän kuvailee pitkin teosta hyvin lämpimään sävyyn. Ennen kaikkea romaani onkin kertomus itsensä löytämisestä yhdessä ystävien kanssa.

Mesetystä ja viinahuuruja

Kaikki mitä tiedän rakkaudesta etenee kronologisesti ja alkaa Aldertonin teini-iästä. Tuolloin romanttinen rakkaus merkitsee hänelle tärkeintä asiaa maailmassa. Kun vihdoin onnistuu löytämään poikaystävän, mikään ei ole sen tärkeämpää.

Romaanin edetessä ja Aldertonin kasvaessa aikuiseksi nämä pintapuoliset näkökulmat muuttuvat melkoisesti. Myöhemmin 30-vuotias Alderton arvostaa huomattavasti erilaisempia asioita rakkauteen, miehiin, suhteisiin ja ylipäänsä elämään liittyen.

Jos lukija on elänyt nuoruuttaan 2000-luvulla ja päässyt käyttelemään tietokonetta, on tällä hyvä mahdollisuus kokea nostalgian lempeä tuulahdus jo ensimmäisillä sivuilla. Alderton kuvailee intohimoisesti teini-ikänsä merkittävintä suhdetta, jonka toisena osapuolena on MSN Messenger ja ruudun toisella puolella kirjoittelevat pojat.

Aldertonin kuvailu saa rinnassa läikähtämään hennon kaipuun takaisin aikaan, jolloin kännykässä ei ollut kameraa (jos omisti lainkaan koko kapistusta), keltään ei vaadittu somepresenssiä (ellei salamalla otettuja kuvia Irc-galleriassa lasketa), treffikumppanit kaivettiin jostain muualta kuin netistä, eikä ihmisiltä oletettu jatkuvaa olemista online kaikkialla.

Nostalgisen alun jälkeen Aldertonin tarinat alkavat pyöriä pitkälti alkoholin ja bailaamisen ympärillä. Hän myöntää avoimesti päässeensä humalan makuun jo nuorena ja juoneensa ensimmäiset kännit vain 10-vuotiaana. Teini-ikäinen Alderton naukkailee salaa perheensä konjakkikätköjä ja imee jouluisin liköörikonvehtien sisällön toivoen litkun nousevan päähän. Kyse ei ole vain kokeilunhalusta tai kapinoinnista, vaan halusta kyetä hetkeksi unohtamaan ahdistavat ajatukset kuolemasta ja siitä, mitä muut hänestä ajattelevat.

Alkoholin ”pehmeän lämmin utu” tuo epävarmalle Aldertonille turvaa, mutta pian muut oppivat tuntemaan hänet tyttönä ja naisena, joka on aina valmis juomaan (muut pöydän alle). Vain Alderton itse tietää, miksi juo.

Ikäkriisi ja käännekohta

Käännekohta teoksen loppupuolella on Aldertonin 30-vuotissyntymäpäivä, kun ikäkriisi ja ahdistus pyöreistä vuosista ovat vahvasti läsnä. Hän pohtii pelkoaan tarkasti ja kuvailee ongelman olevan vanhenemisen sijaan se kulttuurinen painolasti, jota tietty ikä kantaa. Parikymppisten annetaan olla eksyksissä ikään kuin luvan kanssa, asua boheemisti kimppakämpissä ja vaihdella työpaikkoja. Kun 30 kilahtaa täyteen, nämä asiat muuttuvat kuin taikaiskusta vaikeiksi hyväksyä, merkeiksi keskenkasvuisuudesta.

Alderton pääsee lopulta sopuun ikänsä kanssa ja osoittaa, että normit on tehty rikottaviksi. Tärkeintä on elää itsensä näköistä elämää, sopi se ulkopuolelta annettuihin raameihin tai ei.

Teoksen suosio on sinänsä helppo ymmärtää, sillä Alderton kuvaa kasvutarinassaan siekailematta nuoruutensa töppäyksiä, epävarmuutta, sekä oman äänensä ja tiensä löytämistä niin ihmissuhteissa kun urallaan. Suuri plussa on se, ettei Alderton peittele elämäänsä liittyviä kasvukipuja, ahdistusta, kateuden tunteita tai liian läheistä suhdettaan juomiseen, vaan kuvailee myös elämän(sä) karuja ja surullisia puolia.

Kiitellystä rehellisyydestään ja aitoudestaan huolimatta teos ei lopulta tarjoa mitään erityisen järisyttävää elämystä. Helppolukuisuutensa ja tapahtumarikkautensa ansiosta romaanin parissa viihtyy kuitenkin mainiosti alusta loppuun.

Kaikki mitä tiedän rakkaudesta
Dolly Alderton

Wsoy
Sivuja 320
Suomentaja Viia Viitanen


LISÄÄ JUTTUJA:

Kaikkein haikein leikki Koiranne alkaa kohta kukkia – Andrus Kivirähk