Anne Tylerin kirjassa Palmikko (2022) kerrotaan Garretin perheen vaiheet 1950-luvun lopusta 2020-luvulle. Arkiset tapahtumat seuraavat toisiaan tarjoten turvallisen mutkattoman sukupolvien jatkuvuuden. Palmikko luo näkymän amerikkalaisen keskiluokan elämään.
Garrettien elämän seuraaminen vuosipäivineen ja hääjuhlineen luovat ennustettavan ja odotetun jatkumon. Ajoittainen ahtauden kokemus välittyy sopeutumiseen tähtäävästä elämäntavasta. Vaikka tapahtuvat ovat keveitä, pinnan alla on vaihtoehdottomuutta: tämä on oikea tapa elää.
Syvemmät tunteet ja kokemukset asettuvat käyttäytymisen taakse, perheen ja suvun ihmissuhteiden palmikot kuvaavat perheenjäsenten suhteita. Ollaan emotionaalisesti etäällä mutta silti yhdessä.
Juoni ja dialogi ovat kuin Jane Austenin viipyilevää kerrontaa. Jos pitää Austenin tyylistä, on Anne Tylerin tapa kirjoittaa mieluisaa luettavaa. Sisältönä ovat perheasetelmat, avioliittojen solmimiset ja perheidyllien ylläpito. Perhe- ja sukutraditioihin nojaava elämäntapa aiheuttaa ristiriitoja. Perheen pojan avioliittoa vanhemman naisen kanssa paheksutaan.
Syvät tunteet ja ristiriidat asettuvat rivien väliin. Tylerin laajassa tuotannossa Palmikko ei ole kirjailijan parhaimmistoa, mutta se on uskollisille lukijoille jatkumoa aiempiin kirjoihin.
Palmikko luo seesteisen tunnelman epävarmassa maailmassa kuvaten arjen toimia ja tapahtumia. Kunniallisen perhe-elämän ja vaimon tehtävät perinteisine perhearvoineen viitoittavat naisen elämänpolkua. Taiteilija-isoäidin ilkikurisuus on kirjassa raikas pilkahdus. Eloisinta ja kiinnostavinta ovat isoäidin ja lapsenlapsen yhteiset maalaushetket ja matka New Yorkiin.
Isoäidille sopeutuminen ei ole tavoite. Hän rakastaa sykkivää elämää. New Yorkin matka avaa lapsenlapsen silmät uudelle vapaalle tavalle elää. Sovinnaisuudesta salaa karannut isoäiti luo uoman elävyydelle ja hengittämiselle. Palmikko luo näkymän yhteiskunnan rakenteisiin ja menneeseen aikaan. Siihen voimme peilata omia tunteitamme.