Ajattomat aaveet
Tunnelmallista ja makaaberia kauhua yksinäisten iltojen ratoksi
Merellä tapahtuu kummia. Seilori katoaa myrskyssä, mutta mustat syvyydet sylkäisevät hänet takaisin laivalle – vain ruumis jää aaltojen vangiksi. Toisella laivalla ruumiiton matkustaja on kiintynyt hyttiinsä niin syvästi, että ohjaa tunkeilijat suoraan laidan yli kuolemaan. Outoa on elämänmeno myös maalla. Naisen pääkallo kirkuu yksinäisyyttään, hienoillakin suvuilla on synkät salaisuutensa, bansheet ja vampyyrit ovat aina lähellä. Ja kuka on se kolmastoista vieras, joka ilmestyy juhliin auringonlaskun myötä?
Ajattomat aaveet sisältää Francis Marion Crawfordin (1854–1909) kaikki kahdeksan kauhuksi tai fantasiaksi luokiteltavaa novellia. Painopiste on selvästi kauhussa; Paratiisin lähteillä ja Kuninkaan sanansaattaja lienevät kokoelman ainoat fantasian kategoriaan sopivat tarinat, olkoonkin niin, että tämäkään ei ole täysin yksiselitteinen tulkinta. Kenties voisi sanoa, että edellä mainittujen novellien tunnelma on asteen parin verran valoisampi kuin kirjan muissa tarinoissa.
Pari ensimmäistä novellia, Kalmon hymy ja Kirkuva kallo, tuntuvat siltä, että nykypäivän lukijan ja reilut sata vuotta kynänsä lopullisesti laskeneen kirjailijan sisällölliset ja tyylilliset mieltymykset kohtaavat hieman hankalassa kulmassa. Molemmissa edellä mainituissa tarinoissa jutun juoni valkenee lukijalle verrattain aikaisessa vaiheessa, jonka jälkeen luettavana on parisenkymmentä sivua suhteellisen tapahtumaköyhää tekstiä. Tunnelma tiivistyy siellä ja täällä hyvinkin vaikuttavasti, mutta loppu on joka tapauksessa jokseenkin yllätyksetön.
Kokoelman kolmas novelli Mies yli laidan! kääntääkin sitten kokonaan uuden lehden. Kaksoisveljistä toinen tippuu myrskyssä laidan yli, mutta tuntuu kuitenkin roikkuvan sitkeästi mukana – vaikkakin ilman ruumistaan. Tässä tarinassa Crawford malttaa pidättäytyä sen verran ohuissa mutta kuitenkin koukuttavissa vihjeissä, että juoni kantaa ja tiivistyy loppua kohti. Samalla tavalla hyviä ovat myös muut jäljellä olevat novellit, mukaan lukien H. P. Lovecraftin mestariteokseksi kohottama Ylävuode. Mainittu novelli yhdessä kokoelman päättävän Kuninkaan sanansaattajan kanssa nousivat lopulta kirjan kirkkaimmiksi helmiksi.
Ajattomien aaveiden novellien kääntämiseen on osallistunut kaksi suomentajaa, jotka ovat molemmat tehneet ansioitunutta työtä. Teksti soljuu luontevasti ja kevyesti, eikä ajatus kompastele käännöskukkasissa. Kirja on muutenkin huolellisesti toimitettu ja viimeistelty. Hyvä esimerkki siitä, että laadukas kirjallisuus ei välttämättä vaadi valtavia rahavirtoja taakseen.
Yhteensummaten sanoisin, että Ajattomat aaveet on erinomaisen suositeltavaa luettavaa kaikille tunnelmallisen ja makaaberin kauhun ystäville. Hienoja tarinoita pimeiden ja yksinäisten iltojen iloksi.
LISÄÄ JUTTUJA:
